Vitsi taas mikä viikko..

Mun mielestä on kauheen masentavaa taas kerran todeta, että mun on tosi vaikee, mahdoton jopa, harrastaa säännöllisesti mitään missä on yhteiset treenit :/ Alkuvuodesta päätin satsata taas kamppailuun, kuten monesti aikaisemminkin. Miten mä voin aina unohtaa sen, että se vaan ei onnistu, mä en pääse niihin treeneihin koskaa. No joo ok, mä oisin tyytyväinen jos pääsisin ees yli 50prossaa osallistumaan, vaan kun ei!! HanMoodossa ja vapareissa mä olen viimeksi ollut 3viikkoa sitten. Mitä helvetin treenaamista tää tömmönen sit muka on, ihan turhaa, ei tuloksia!!
Tähän on toki ihan oikeat syytkin, miks en oo päässyt.. Niin siis ensimmäinen treenaamaton viikko tuli siitä kun mä olin iltavuorossa, silloin kävin tietenkin ennen töitä salilla. Seuraavalla viikolla mulle tuli kauhee flunssa, mutta ei kuumetta, pääsin salille edes. Sitten sairastui Kimi ja nyt mulla on itelläkin kuumetta. En siis pääse ees salille ://////////////

Se oli virhe mennä vähän puolikuntoisena Hanmoodo treeneihin keskiviikkona. Mut mä oikeesti kuvittelin et kyllä se tästä suttaantuu, et pikku yskää vaan enää on. No enhän mä siellä juurikaan mitään pystynyt tekemään, kun otti niin kipeetä keuhkoihin. Jätinkin treenit sit kesken.. Torstaina olikin sit salipäivä ja luvassa rinta ja selkä, yks mun lempparipäivistä :D Ja sainkin rintaan tosi hyvän pumpin penkissä. Siinä se treeni sit oikeestaan olikin.. Tehot meni kaikki penkkiin (tein 4 x 8 60kg) joten vedin rintatreenin väkisin loppuun ja jätin selän kokonaan tekemättä. Kuvittelin et mä olen tankannut huonosti et se johtuis siitä. Kyl se siitä valitettavasti päivän mittaan selvis et mistä oli kyse. Nyt mä olen vuoteen omana, kauhee lihas- ja pääsärky. Korvat on ihan tukossa ja kurkku kipee. En ees muista koska ois ollu näin paska fiilis, tai no, joskus 14vuotiaana olin sairaana kun oli joulukadun avajaiset ja silloin olin kyl varmaan hyvin samanmoisessa hapessa kuin tällä hetkellä..

Tästäkin kuvasta näkyy et mielikään ei mitenkään erityisen korkeella oo tänään treenaillessa. Kyllähän aina tämmöset vastoinkäymiset, pienetkin, ärsyttää kun rytmi sotkeentuu.. Mut tästä kuvasta mun mielestä aika kivasti näkyy rintalihasten kehitys ;) En mä nyt sanois et ne mitkään suuret on (nimim. ikuinen narukäsi :D) mut siis kuitenkin siinä on nähtävissä kehitystä ja musta on aina hyvä juttu :DD
Toinen jokseenkin ärtymystä aiheuttava asia (tän flunssan myötä) on tietenkin noi rakennustyöt. Mun oli (luonnollisesti) tarkoitus käyttää taas nää kaks vapaata viikkoa taloni rakentamiseen, mut kyllähän se näillä näkymin melko vähäiseksi jää. Alkuviikosta tein vähän hionta ja kittaushommia. Tosin aika työlästä se oli kun oli muutenkin niin vaikee hengittää (nenä tukossa) ja sit kun vielä siinä pölyssä sit koittaa tulla jotenkin toimeen ilman hengityssuojainta. Lopuks mun olikin pakko taiteilla vessapaperista ja maalarinteipistä tommonen oma versio suojaimesta. Täytyy kyl sanoo et kyllä se asiansa ajoi, ainakin jotenkin :D Mä olin niin innoissani et pääseen myös maalaileen ja et oisin saanut listat tonne makuuhuoneeseen ja mahdollisesti sit kaikki kamat sinne ja ennen kaikkea vaatekaapin :) Sitä mä kaipaan kyllä ihan sanoinkuuvamattoman paljon.. Nooh, mut ei se auta nyt tässä mitään jossitella, kyllä mä ton kaiken saan sit vaan vähän myöhemmin. Nyt sairastellaan piste. Ja sitä paitsi, nyt mä voin hyvällä omalla tunnolla viettää aikaa kullan kainalossa tekemättä yhtään mitään ;)

Aika rientää kun on hyvää seuraa :D

Nyt on taas yks jännittävä viikko takana ;) Oikeastaan mikään ei ole mennyt niin kuin olin suunnittelut, mutta ei mua oikeestaan kyl harmita :D Edellinen viikkohan meni tyystin salitreenaamisen puitteissa ja niin kävi kyllä nyt tälläkin viikolla... Nyt kun mä olin aamuvuorossa eli periaatteessa oisin kyl ehtinyt kamppaileen :D Valitettavasti kuitenkin mulle tuli kauhee flunssa jo sunnuntaina :( Ei tokikaan mitään kuumetta tai semmosta, mut keuhkot niin kipeet et vaikee hengittää ja korvat niin tukossa et mä en kuule kunnolla. Kaikki äänet muuttuu semmoseksi yhtenäiseksi meteliksi, inhottava olo :/ No tommosessa kunnossahan ei luonnollisestikaan pysty tekemään mitään aerobista, sitähän tukehtuu. No mut siis salillahan toi ei niin kauheesti haittaa, ainakaan siis jos treenaa kuten minä eli tekee lyhyitä sarjoja :D

Eväiden suhteen.... No joo, siis mä kävin joka päivä työmaaruokalassa syömässä joten ei mitään kauheeta hurraamista. Mut siis suureksi hämmästykseksi mun paino on pudonnut 4kg??? No en mä nyt siitä oo kyl kovin innoissani koska toi on kuitenkin vähän liikaa näin lyhyelle ajalle. Mut siis toiveita on ainakin siitä että pian mahtuu muutkin housut jalkaan kuin nää yhdet mitä oon käyttänyt viimeiset 4kk.. Mut täytyy nyt kuitenkin jotain positiivista mainita eli kaikesta huolimatta mä olen tehnyt kohtuullisen hyviä valintoja :D Ehkä ensimmäistä kertaa näiden tekemieni elämäntapamuutosten jälkeen (7v) musta tuntuu että mä en enää lipsu niihin vanhoihin tapoihin.

Elämäntapamuutokset on aina pitkiä prosesseja ja koskaan ei saisi hellittää, sen takia ihmiset varmaan helposti sortuu kaikkiin muihin ratkaisuihin. On tavallaan helpompaa esim. laihduttamisen suhteen jojoilla, koska siinä tarvii olla tiukkana vaan jonkun tietyn "kuurin" ajan. Jos vaikka ajatellaan jotain Cambridge-kuuria niin siinä riittää et oot tiukkana 14päivää. On selvä alku ja selvä loppu. Ja kuitenkin tosi lyhyestä ajasta puhutaan, sen takia se houkuttelee. Kyllähän siitä toki joku voi saada semmosen sysäyksen kohti parempaa elämää.

Mut mä en usko mihinkään tommosiin kuureihin, koska kuten todettu elämäntapamuutos on aikaa vievää puuhaa. Mulla on mennyt nyt 7vuotta, pystyn vannomaan 100% että tupakkaa en enää koskaan polta, viinan suhteen olen ikuisesti varpaillani ja teen toistuvasti selvänä olemispäätöksen uudelleen ja uudelleen. Ruoka ja sokeri ovat ehkä kaikkein suurimpia ongelmia, tiedän mitä täytyy syödä ja mitkä ovat hvyiä valintoja mut kuitenkin mun suu tykkää kaikesta muusta. Mut siis ennen söin paljon pizzaa, hamppareita ja muuta paska ruokaa. Pitkän aikaa jouduin kontrolloimaan esim. ulkona syömisessä sitä että mä en mee niihin paikkoihin joiden ruokaa mun tekis mieli vaan valitsen laadun perusteella. Nykyään mulla ei ole enää juurikaan intressejä syödä ulkona lainkaan vaan mieluummin keittelen kotona omat sapuskat koska silloin tiedän mitä ruokani sisältää. Suosin myös vain korkealaatuisia raaka-aineita. Ehkä toi muutaman viikon rahattomuus avas mun silmät siitä, että mä en ees tykkää enää makkaroista tai jauhelihastakaan. Laadukasta täyslihaa sen pitää olla!!

No sit yks mua piinannut ongelmahan on siis se energiajuoma. Mä olen nyt ollut joitain viikkoja (en muista tarkalleen) kokonaan juomatta ja tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä ja varmalta. Kuitenkin kun puhutaan vielä noin lyhyestä ajasta niin ei ole syytä vielä hellittää kontrollia. Tässä kohtaa tulee yleensä semmonen klassinen virhe et aatellaan et mä oon ollu jo näin kauan ilman joten ei haittaa jos mä ihan vähän otan. Siinä se sit meneekin pieleen. Ihminen on niin tyhmä (sori vaan) että se oikeesti voi kuvitella vaikka miten kauan homman olevan omassa hanskassa. Siis et sitä kuvittelee, että en mä ole semmonen jolla ois ongelma. Mä vain juon, syön tai mitä tahansa koska mä haluan. Mä voisin lopettaa ihan koska mä haluan. Siis täähän on just se klassinen, mäkin olen joskus ajatellut näin. Ja siis etenkin energiajuoman suhteen tiedän monia jotka oikeesti kittaa sitä joka päivä ja sit ne kuvittelee etteivät ole koukussa. No joo, onhan siis niitäkin jotka tietävät olevansa koukussa mutta eivät vaan välitä siitä. Mä itse haluan pääsääntöisesti kaikesta addiktoivasta eroon ja pääasiassa sen takia koska addiktio aiheuttaa aina poikkeuksetta ahdistusta. Tavalla tai toisella.

No sit mähän olen ollut myös siinä karkkilakossa. Ja vahvasti epäilen että mitään semmosia parin vuoden huippulukemia tuskin tullaan enää koskaan näkemään (tai no mistäs sitä tietää). Tällä hetkellä olen ollut syömättä ehkä kuukauden ja olen miettinyt mielessäni semmosta kultaista keskitietä ton asian suhteen. Et jos sitä vaikka vois kontrolloidusti syödä esim. korkeintaan kerran kuukaudessa tai jotain.. En tiedä saa nyt nähdä mimmoseen ratkaisuun mä oikein päädyn :D

No sit kirjoittaisin vielä koko viikon päätapahtumasta, vaikkakaan se ei mitenkään treenaamiseen kuulu. Mutta mä olen itse sitä mieltä, että kaikki asiat nitoutuvat jotenkin yhteen ja siitä muodostuu jonkin kokoinen, -värinen ja näköinen vyyhti. Ja siihen mitä mä olen, miltä mä näytän ja miten mä treenaan vaikuttaa luonnollisesti kaikki muutkin mun ellämään liittyvät asiat. Musta on jotenkin hölmöä kun monia kiinnostaa kopioida jonkun toisen ihmisen treeni- tai ruoka ohjelma ja sit ihmetellään jos ei tuukkaan toivottuja tuloksia. Mut siis jos se on irrotettu asiayhteydestä niin se vaan ei oo enää sama asia. Siis en mä tarkota etteikö saisi toisten ohjelmia kopioida ja toki saakin, mut silloin pitää olla valmis muuttamaan kaikki muu omassa elämässä että saa sen toimimaan kunnolla. Ja mun mielestä asiat on aina helpompi aloittaa mikäli muutos on pieni, sitä on sit matkan varrella helpompi vähää kerralla lähtee kasvattaan.

Mut niin siis varsinaiseen asiaan mitä mä olin oikein kirjoittamassa.. Niin siis mähän aloin seurustelemaan :) Tää on kyllä ihan uskomaton juttu, en ois kyllä uskonut :) En mä nyt mitään sen yksityiskohtaisempaa (ainakaan vielä) kirjota koska en ole käynyt neukkaria kumppanini kanssa ;) Mut siis summasumaarum tapasin ihmisen jonka kaltaista en voinut koskaan kuvitellakaan olevan olemassa.. Mä olen erehtynyt muutaman kerran, ehkä mä vain en oo sit itekään tuntenut itseäni tai jotain, en mä tiedä. Anyway, hän on siis nainen, värikäs, hauska, iloinen, erilainen, puhelias ja ennen kaikkea meillä on joku erityinen yhteys. Sitä on vaikee selittää.. Hän on hieno, erityinen, hyvin rakastettava ihminen :)

Hovikuvaajani on viihtynyt jo pitkään muissa tehtävissä joten.... Mä yritän tsempata nyt vähän viikonloppuna, josko sitä ees jotain sais aikaseks ;)

Pohdintoja..

Niin mä tossa joulun aikaan aloin taas pohtimaan tätä ihmisen yhteisöllisyyttä, perinteitä, yhteenkuuluvuuden tärkeyttä yms. Tietenkin (kuten aina) pyrin tarkastelemaan asioita neutraalista, ketään tuomitsematta tai kenenkään etua ajamatta. Lyhyesti sanottuna pyrimään vain toteamaan asioita, ei muuta. No viikolla me käytiin töissä läpi semmosen kyselyn tuloksia jotka liittyy ihmisten hyvinvointiin ja tuntemuksiin työpaikalla. Tuloksista sen kummemmin mitään tänne kirjoittamatta totesin jälleen kerran sen miten "omahyväisiä" ihmiset ovat. Minä siis mukaanlukien. Siinäkin kyselyssä näkyi selvä trendi siinä, että kun piti arvioida omaa osaamista, omaa tietomäärää tai omaa käytöstä niin annettiin selvästi parempia pisteitä kuin silloin kun arvioitiin samoja asioita muista ihmisistä.



Valitettavasti tämä sama pätee kaikkialla missä me liikutaankaan. On paljon helpompi haukkua sakottava poliisi kuin katsoa peiliin. Saatika siinä vaiheessa kun kortti menee hyllylle niin vika on järjestelmessä, ei peilissä. Parisuhteessakin valitettavan usein vika on aina VAIN toisessa. Tällainen käytös on valitettavasti jollain tavalla sisäänrakennettu juttu, toiset on enemmän ja toiset vähemmän sellaisia. Mielestäni tämä juuri on parisuhteen suurin vastenmielinen tekijä!! Kyllästyin jo aikoja sitten siihen asioiden veivaamiseen ja syyllisen hakemiseen. Kuitenkaan ne ongelmat ei koskaan ratkee syyttelemällä. Molempien on mun mielestä vähän katsottava peiliin, kukaan ei pysty riitelemään yksin. Ja kun itse myöntää olevansa MYÖS syyllinen niin saa kaiken omaan niskaan ja varsinanen ongelma jää selvittämättä. Tääkin on varmaan semmonen juttu mikä hioutuu ajan kuluessa, paitsi jos toinen antaa aina periksi.

Sitten näin joulun aikaan mua mietiyttää normaalia enemmän tää mun epäyhteisöllisyys. Se tietenkin korostuu kun ollaan kaikki, koko perhe, koolla. Niin siis tosi asiahan on se, että mä vain en kuulu mihinkään yhteisöön, kuten on monesti aikaisemminkin todettu. Onhan se tavallaan rikkaus kun ei kuulu mihinkään niin silloin voi täysin estotta liikkua ryhmästä toiseen eikä toisillakaan ole mitään ennakkokäsityksiä. Näin ollen mulle on "kaikki sallittua" tai kukaan ei ylläty mistään... Mutta toisinaan kyllä (ihminen, laumaeläin kun olen) niin kuitenkin kaipaan sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja eniten mua vaivaa, etenkin näin joluna, se että siirränkö tän perintönä Kimille??? En haluaisi, mutta huomaan kyllä että hänkään ei tavallaan kuulu mihinkään.

Nytkin mun veljet perheineen vaihtelivat lahjoja ja muutenkin käyvät ajoittain toistensa luona kylässä ja pitävät paljon enemmän yhteyttä. Me Kimin kanssa jäädään tästä touhusta lähes kokonaan ulkopuolelle. Niin siis ei se mitenkään henkilökohtaista ole, siihen on ihan selvät syyt. Ensinnäkin, me ei olla mitään kovin kovia kyläilemään, toiseksi me ei juurikaan olla koskaan kotona. Ja siinä kyläilyssä muutenkin on se klassinen epäyhtälö eli sinkun ja seurustelevien on tavallaan hankala kyläillä kun siinä on pariton määrä aikuisia ja silloin yksi jää ulkopuolelle. No siis eihän tää tietenkään oo mitään ultimatefaktaa, varmasti poikkeuksiakin on. Mutta väittäisin kuitenkin että ihmiset ovat mieluummin pareittain. Sitten on tietenkin vielä sekin, että Kimiä ei ole kastettu kirkkoon, näin ollen hänellä ei ole kummeja. Tämä on kuitenkin sellainen yhteenvievä tekijä. Kummit (noin niinkuin yleensä ottaen) ovat lapsen kanssa enemmän tekemisissä kuin muut sukulaiset.

Ja siis ei oo tarkoitus kirjoittaa mitenkään negatiivisesti mistään tai kestään, tää nyt on vain toteamus. Ja kuitenkin onhan sekin totta että mä olen koko ikäni asunut perheessä jossa mä nyt en muutenkaan oo tuntenut yhteenkuuluvuutta, koska mä olin kuitenkin niin vanhaksi asti perheen ainut tyttö ja kun siskoni syntyi niin meni kauan ennen kuin saatoimme olla oikeasti ystäviä ison ikäeron takia. Totta kai mä olin iloinen ja onnellinen ja olihan mulla helvetin hauskaa poikien kanssa. Mutta en mä kyllä koskaan tuntenut et kukaan ois mua ymmärtänyt. Tää on varmaan semmonen merkittävin tekijä edelleen mun elämässä. Mä en usko että on olemassa ryhmää missä mä kokisin olevan kaltaisiani ihmisiä.. Mut ei sen väliä, kuten tossa aikaisemminkin totesin, että onhan siitä myös paljon hyötyäkin. Ja muutenkin tää nyt oli taas tämmöstä "täytehöpinää"

Huomenna tai loppuviikosta luvassa kuvia mahdollisesti vähän varsinaisesta aiheesta eli treenailusta, ehkä myös kiinteistönhoitoon ja pakkaseen liittyvistä haasteista ja myös siitä miten Jeesus ilmestyi nakkiini :P

Su 11.07

Tänään oli vähän, sanoisinko, laimea päivä. Siis mä en voinut mitenkään erityisen huonosti mutta en kovin hyvinkään. Muutamia sellaisia itsesyytös tuulahduksia tuli, mutta ne ei onneksi aiheuttaneet oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia. Silloin kun näin käy on mietiskelystä ollut hyötyä. Kuitenkin asiat pitäisi ottaa sellaisinaan niitä sen kummemmin murehtimatta. Mutta siis totta kai pitäisi oppia myös tunnistamaan ne omat huonot puolet ja myöntämään ne niin kuin myös hyvät. Mä luin jotain ihmissuhde-keskustelupalstaa ja mua kyllä alkoi ärsyttämään suunnattomasti kun siellä kaikki vain haukkui niitä kumppaneitaan. Varmaan 35 kirjoituksesta ainoastaan yksi epäili itseään syylliseksi heidän tilanteeseensa. Mikä siinä omien virheiden myöntämisessä on niin vaikeaa?? Lisäravinteiden lisäksi olen tänään syönyt peräti kaksi leipää, 5 pinaattilättyä sekä aamu- ja iltapuurosta noin puolet. Lisäravinteet meni ihan ok, joten olen kohtuullisen tyytyväinen, paino tällä hetkellä 53,6kg eli samassa mennään.
Kimi lähti mun vanhempien kanssa mökille ja sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaista. Toisaalta ihan kiva olla välillä yksinkin. Mutta on mulla vaan ihana poika (niin kuin kaikilla äideillä heidän omasta mielestään), elämäni olisi varmasti paljon köyhempää ilman häntä ;) Yritänkin jatkossa panostaa enemmän hänen huomioimiseensa, sillä se on nyt jotenkin jäänyt toisarvoiseksi näiden mun ihmissuhdesotkujen myötä. Valitettavasti ;( tulipahan sekin opittua tässä joten tietää miten menetellä jos tulee vastaava tilanne eteen.

Illalla suuntasin salille totta kai :D Treenaamaan etureidet ja vatsan. Aluksi kun lähdin tuntui vähän nihkeältä, mutta kun aloin treenaamaan tuli tosi hyvä fiilis ja irtos kyllä melko hyvin :D Lisäksi löysin aivan loistavan vatsalihas liikkeen. Siis kiertävät vatsat tangolla. Aivan mahtavaa, siinä saa lonkankoukistajat suljettua liikkeesstä kokonaan ulkopuolelle, mikä yleensä ottaen vatslihaksissa on vaikeaa. Mulla varsinkin on tosi vahvat lonkankoukistajat ja ne sitten tahtovat usein tehdä sen työn mikä kuuluu vatsoille ja näin vatsa ei kehity ja koukistaja sen kuin vahvistuu. Tän liikkeen kyllä otan ehdottomasti jatkossa vatsarepertuaariini :D

Siitä tangohumun läpi ajellessani tulikin mieleeni viimeisin oma markkina reissuni. Ei todellakaan ollut mikään hyvä reissu ;( Aikaa siitä on ehkä noin 6vuotta, menin hyvissä ajoin pe-päivällä jo markkinoille harhailemaan. Mutta koska siellä ei ollut vielä oikein ketään menin takaisin autolleni ryyppäämään. Istuin autossa ja imin kossu-batteryä sen minkä kerkesin. Istuin välillä takapenkillä, välillä kuskin paikalla ja missä milloinkin. Harrastin tätä useita tunteja, ehkä 4-6h. Illan hämärtyessä eräs työkaverini poimi minut autoltani kyytiin ja tarkoitus oli mennä karaoke teltalle. Matkalla meitä tuli pollarit vastaan ja jostain kumman syystä (hetken mielijohteesta) näytin heille keskaria. Ne lähti meidän perään ja pysäytti. Toinen poliiseista meni jututtamaan ystävääni ja toinen vei minut auton taakse ja alkoi tekemään tarkastusta. Vastustelin ja käskin hänen painua vittuun, halusin naispoliisin sillä käsittääkseni minulla oli siihen oikeus. Sehän johti vain siihen, että minut vietiin putkaan. Matkalla kuulinkin että minusta oli tehty aiemmin useita rattijuopumus epäily ilmoituksia. Kaiken lisäksi jouduin poliisilaitoksella riisutumaan alusvaatteisilleni poliisien painostuksesta. Siinä sitten minulle naurettiin, että ollaanko sitä vielä niin kovaa tyttöä... Just joo, summasumaarum; ne oli kytännyt mua koko päivän siinä mun huomaamatta ja sit kun ne ei saaneetkaan mua käräytettyä (eivät tietenkään sillä ei ollut aikeitakaan lähteä ajamaan) ja mä vielä haistattelin niin se oli viimeinen pisara. Tutkin myöhemmin mahdollisuuksiani tehdä asiasta tutkintapyyntöä, mutta koska olin itse juovuksissa eikä mulla ollut ketään joka tukisi mun tarinaa niin turhaahan se olisi ollut. Mielenkiintoista tuokin sikäli, että kuinka monella ihmisellä voi olla ketään tukemassa tarinaansa jos se on 25 poliisin kanssa yksin poliisiasemalla.. Sitä sattuu kun viinaa ottaa, oma syy se oli tavallaan tuokin... Kaikkea sitä pitikin tapahtua ennen kuin älysin lopettaa koko touhun. Viina ei tee kenestäkään yhtään sen mukavampaa tai vapautuneempaa, päinvastoin!

Tässä kuvassa näkyy mielestäni aika kivasti, se kuinka olen viime aikoina selvästi kehittynyt. Vaikka painoni ei ole noussut on rintani ja käteni kasvaneet ainakin vähän. Niin ja vastaavasti myös rasva on vähentynyt ja sitä kautta on tullut lisää näkyvyyttä :D Noi treenivaatteet mua on kyllä alkaneet nyppimään kun ne on ollu samat jo sata vuotta... Kengätkin on jo ihan loppuun kuluneet. Ehkä ensi viikolla jos jaksan, joudan ja kehtaan, voisin käydä etsimässä uusia vaatteita :D Haluaisin kyllä lyhyt lahkeiset housut....

Tässä yhdet parhaista kirjaston antimista. Pidän etenkin tuosta kuinka tiikeri kesytetään kirjasta. Mielestäni sen lukeminen antaa ainakin paljon ajattelemisen aihetta jos ei muuta. Vastaavasti taas tuossa leffassa mua kiehtoo se erakko-elämä. Se on mulle vähän niin kuin maratonin juokseminen. Se on niin tylsää, niin tylsää, juosta vain omien ajatusten kanssa ja matka taittuu todella hitaasti. Viihdyn parhaiten ryhmässä, etenkin isossa. Siis nimenoaman sellaisessa, jossa mun ei tarvi olla kenenkään yhden ihmisen oma vaan pitää heistä kaikista ihan yhtä paljon ja olla kaikille tasaisen huomioiva. Jos olen jonkun kanssa ryhmässä minusta tulee helposti rajoittunut, sillä en tahdo olla röyhkeä ja jättää ystävääni yksin. Ja mielestäni niin kuulukin tehdä.

Kuitenkin sellainen kurjuuden maksimointi (erakoituminen) jollain tavalla auttaa näkemään asiat selkeämmin. Niin että osaisi keskittyä vain olennaiseen ja unohtaisi kaiken turhan. Tai siis nä mä ainakin kuvittelen, tiedä häntä sitten :D

Ai, niin unohdinkin vallan kertoa, että kaaduin muutama päivä sitten rullaluistimilla.. Mä olen luistellut varmaan 15vuotta enkä koskaan aikaisemmin ole kaatunut. Ja juuri kun viimeviikolla pääsin sanomasta vakkari luontaistuote myyjälleni että koskaan en oo kaatunu niin eiköhän heti sitten... Tuli pikkutyttö kurvissa vastaan ja väistin ihan sujuvasti niin olikin sellaista hienoa hiekkaa juuri siinä käännöksessä ja mä vedin turvalleni, muahhahhaa :D Vahingonilo paras ilo ;) No ei siinä mitään jatkoin matkaa ja vasta jokusen ajan päästä huomasin että polvet ruvella. Eihän noi pahat oo, mutta vituttaa pikkasen näin shortsi keleillä :D

Aika hieno päivä se on ollut tämäkin, olen ymmärtänyt paljon niin itsestäni kuin muistakin ihmisistä. Ja vaikka minussa on muutaman vuoden aikana herännyt jälleen vahva materialisti niin olen päässyt siitäkin tunteesta eroon melkein kokonaan. Se on paljon helpompaa nyt kun sen on jo kerran tehnyt. Myös kateus on poissa, sen kyllä arvelin häviävänkin nopeasti, sillä en ole koskaan aikaisemmin tuntenut kateutta mitään tai ketään kohtaan. Mulla on kuitenkin aina ollut vahva käsitys siitä, että jos jollain on jotain, on toisella sitten vastaavasti jotain muuta. Ja siis sehän on itsestään selvää, että kellään ei voi olla kaikkea.

Nyt olen ihan puhki ja innolla odotan, että pääsen nukkumaan :D Nukuin nimittäin viime yönä paremmin kuin aikoihin, vedin yhdeksän tuntia ja todella syvää unta :D Toivottavasti ensi yö on samanlainen :D

lauantai toiseksi viimeinen lomapäivä, juhuu :D

- Tää oli melkoisen loistava päivä :D Voin hyvin kokonaisuudessaan, siis mua ei erityisesti mikään haittaa eikä ärsytä. Olen päässyt takaisin kiinni jonkinlaiseen rytmiin, joka tosin ensi viikolla taas muuttuu. Ei sen sinällään väliä, hyvä vaan kun pääsee takaisin töihin :D Haasteenahan siinä on vain nyt ne työvuorot ja miten saan ne rytmitettyä hyvin. Aamulla nousin melko aikaisin ja päätin heti ottaa positiivisen asenteen. Ajattelin, että tästä on tultava loistava päivä :D Söin puuron, marjat, vitamiinit ja Teston. Siihen päälle n. 30min venyttelyä. Sivistin myös itseäni lukemalla ja tuntui hyvältä oppia taas uusia asioita. Saan suunnatonta tyydytystä itseni kehittämisestä. 09.30 125g Mass+ naamariin ja Kimin ehdotuksesta käytiin heittämässä lenkki, minä luistelin ja se ajoi fillarilla (kuten aina). Puolen päivän aikaan lounas, mitäpä muutakaan kuin kananlihaa ja tummaa pastaa, niin ja 15g rypsiöljyä.

Päivällä mentiin salille ja vuorossa oli etureidet, olkapäät ja vatsa. Olkapäitähän mä en nyt treenaa hetkeen. Toi oikea käsi on nimittäin jäänyt niin paljon kehityksessä jälkeen, että se on pakko saada pelaamaan täydellisesti ennen kuin jatkan sen treenaamista. Ja täytyy kyllä myöntää, että nyt viimeisen viikon aikana olen kyllä saanut merkittäviä tuloksia aikaiseksi. Mm. viime yönä nukuin pitkästä aika mahallani niin, että oikea käsi oli koukussa pääni vieressä ja käsi tyynyn alla. Muutenkin kun kättä hitaasti pyörittelee joka suuntaan on kiputilat rajoittuneet enää muutamaan alueeseen.

Siis ennen treeniähän mä söin maxim-palautusjuoma +glutamiini + beta-alaniini + kreatiini ja aminohapot. Sit salin jälkeen taas aminohapot ja HTR. Ei mitkään loistavat treenit kyllä ollut. Nyt muistin minkä takia alunperin vaihdoin pois tästä 3-1-3 systeemistä... Syy on siinä, että kun treenaan ensin takareidet ja siinä samalla jo rasitan myös etureisiä ei mulla tahdo jäädä sitten enää paukkuja seuraavan päivän etureisitreeniin. Mulle etureisien treenaaminen on muutenkin vähän myrkkyä niin tässä systeemissä se on kyllä yhtä tuskaa. Pitää miettiä josko sitä tekis niille takareisille vähän vähemmän sarjoja, koska myös ne rasittuu kahtena päivänä peräkkäin. Vai tekisikö sitä sitten vain eristettyjä... Niitä kyllä taitaa olla sen verran vähän että ei liene mahdollista. Ainakin siis mun tietomäärällä.

Vatsalihaksiin olen mielestäni saanut ainakin vähän lisää näkyvyyttä. Tosin en hetikään tarpeeksi, mutta on tääkin parempi kuin ei mitään :D Salilta kun tultiin Kimi lähtikin kaverilleen kylään ja mä jäin yksin kotiin. Klo 16 vedin 125g Mass+ ja menin pihalle meditoimaan. Jälleen sama reaktio kuin tähänkin asti, pohkeiden kohdalla alkoi oksettamaan...?? Pystyin kuitenkin jatkamaan ja tällä kertaa sain mietittyä koko setin alusta loppuun. Ensin siis jaloista vyötärolle, sitten käsistä olkapäihin, takaisin ristiselkään ja nikamaa kerralla päälaelle. Tuntui hassulta kun olin menossa niskassa ja päässä kun naamaa alkoi jostain syystä kuumottamaan :D Sitten päälaella tauko ja sen jälkeen takaisin päin, mutta nopeampaa. Aivain kuin keho olisi tyhjentyvä astia. Olin äärettömän tyytyväinen kun pääsin loppuun, tosin mulla meni kyllä liian hetken siihen aikaa, ehkä noin 30min kun olisi pitänyt mennä 45-60min. Mutta ei haittaa, tästä on hyvä jatkaa :D

Tässä siis mun surkeat reidet. Onhan ne paksut ja kyllä mä jaksan tehdä isoilla painoilla muutaman toiston, mutta siihen se sitten jääkin. Sellainen kunnon puristus mitä löytyy esim. rinnasta, selästä tai ojentajista niin puuttuu tyystin. Mulla on huono maitohapon sietokyky ja se kyllä näkyy jalkoja treenatessa. Takareisillä mä jaksan paljon paremmin. Lisäksi mulla on liian paksu rasvakerros tossa lihaksin päällä niin sen takia sit nekään vähät ei juurikaan näy. Mut tätyy kyllä myöntää, että reisitreeniä vähän varjostaa toi oikean jalan "littuun" mennyt reisi lihas. Mähän löin sen 17-vuotiaana kevarin sarveen kun jäin auton alle. Siihen tuli sellainen koko reiden poikki menevä mustelma ja sit siinä lihaksessa oli kauttaaltaan kun tyhjä kohta. Siis sormi meni suoraan luuhun kun siitä painoi. Siinä siis vieläkin on sellainen lievä painauma ja se on voimattomampi kuin toinen jalka. Mutta on niissäkin siis kehitystä tapahtunut, mutta ei niin paljon kuin jossain toisessa lihasryhmässä. Summasumaarum, teen jotain väärin...

Tässä siis lisäravinteet mitä tällä hetkellä käytän.

Rullaluistelu, tuo kesän yksi parhaista huvituksista mmm :D Varsinkin kun on hyvät rullat alla, mäkin olen ostanut noi varmaan joskus 4vuotta sitten ja nyt ostan aina vaan uusia laakereita ja renkaita. Olihan ne kalliit, mutta kyllä kannatti ostaa. Pari kesää sitten kun luistelin satoja kilometrejä niin laskin keskinopeuden kun menin Lapua-Ylistaro niin 32,5km tunnissa. Ei hassummin, fillarillakin saa aika kovaa päästellä siiihen aikaan. Noita luistimia (ainakaan silloin) ei olekaan kuin kolmet koko skandinaviassa. Siis tota malliahan myydään tälläkin hetkellä mutta ei niin pienellä kengällä kun noi mun omat. Noi on kyllä sillai vähän tappoluistimet kun niillä pääsee niin kovaa, mutta ei voi jarruttaa lainkaan. Eli siis täydelliset juuri mun käyttöön ;)

No ja sit tässä alemassa kuvassa näkyykin kuinka paljon paremmat noi jalat on takaa- kuin edestä päin.. Tässä kuvassa näkee myös (jos tarkasti katsoo) kuinka mulla on vähän tommonen pesäpalloilijan olkapää eli toi oikea käsi vähän roikkuu ja on kääntyneenä eteenpäin. Sitten näiden viimeaikaisten vammojen takia toi selkäkin on pikkasen alikehittyneempi oikealta kuin vasemmalta.

Illalla kävin vielä 45min rullaluistelemassa ja venyttelin siihen päälle 35min. Toki tää jalkojen jatkuva rasitus aiheuttaa vähän myös osaltaan sitä että ne ei kehity niin hyvin kuin vaikka kädet. Mutta mun mielestä toi luistelu ei kuitenkaan niin hirveästi reisiä rasita, enemmän siinä pakarat väsyy.. Mut tietty niidenkin väsymys sitten vaikuttaa etureisi treeniin negatiivisesti. Kuitenkin pakarat on mukana melkein joka liikkeessä (kyykyissä ja prässissä).Mutta venytellä vois vaikka koko päivän :D Nyt olen keskittynyt lähinnä käsiin (käteen), mutta venyttänyt totta kai myös muutakin. Tein myös vähän potkuja ja tuntui tosi innostavalta ;) Kimi tuli kasin aikaan kotiin ja syötiin iltapala (puuroa, marjoja, öljyä ja Test+). Tämä oli hieno päivä 80% :D

Ennen käytin aina sellaista vertauskuvaa (mähän olen ollut aika kauan sinkku, periaatteellisista syistä), että jos olis kaks Millaa joista toinen olisi parisuhteessa, kokisi hän onnellisuuden huippuja 100%, mutta myös masentavia päiviä jopa 20%. Sitten taas tämä sinkku Milla ei voisi ikinä saavuttaa 100%, mutta hänellä ei myöskään olisi niitä 20% päiviä. Ja sitten kun laskettais keski-arvo kun molemmat kuolis niin onnellisuus% voisi olla sama, mutta toisella olisi tasaista ja toisella ei. Kumman sitten siitä valitsisi... Ennen olin niin vakuuttunut, että otan sen 80%, kunnes tapasin elämäni naisen. Mutta nyt mennään sitä 20% eikä muusta ole mitään varmuutta. Ehkä on siis parempi palata pari vuotta takaisin ja pyrkiä niihin tasaisiin 80% kuten tänään. Tätä tavoitellaan ainakin huomenna :D

Laivalla 28-30.06

Lähdettiin siis maanataina aamulla klo 10.30 ajelemaan kohti Helsinkiä. Alunperin oli tarkoitus mennä ystäväni autolla, mutta sattuneista syistä johtuen jouduimme menemään mun autolla. Olimme hyvin aikataulussa ja menomatka menikin muuten ihan kivasti, mutta tein taas perinteiset ja eksyttiin Hesassa. Toimitetiin siinä niin innokkaasti, että taas ajoin vähän mihin sattuu. "Kartturini" haki iPhonella ajo-ohjeen netistä ja koitimme sen avulla suunnistaa. Siitä ei kuitenkaan juurikaan ollut hyötyä sillä lähtöpisteenä oli joku aivan väärä ja kartturini sitten vain katsoi karttaa eikä huomioinut sitä että kartta ei näytä yksisuuntaisia. Löysimme kuitenkin lopulta perille ja ihan hyvissä ajoin jopa :D
Laivalla oli monenlaista toimintaa ja paljon virikkeitä pojille :D Ehkä he olivat jopa liiankin innokkaita... Yksi parhaista ohjelmista oli taikuri Kim Wist ;) Siis aivan loistava huumorintaju ja temput olivat todella hyviä!! Häntä lainatakseni: "tässä mä näitä tupsuja vetelen niin kauan kuin se vain teitä viihdyttää".. Siellä oli myös molempina iltoina karaoke. Jostain kumman syystä en kuitenkaan ollut kovin laulufiiliksissä. Kävimme kuitenkin yhdet nappaamassa, mä lauloin Hyvästi Yö ja Kimi lauloi Hämä-hämähäkin.
Ihan hauskaa meillä siellä oli, vaikka olin ehkä alitajuisesti vähän alakuloinen. Kuitenkin laiva oli sama millä olin siskoni kanssa 16.12.2006, tasan kuukausi ennen hänen kuolemaansa. Sillä reissullla mulla oli kerrankin onni matkassa (mitä mulla ei koskaan ole), voitin mm. haluatko luxusristeilijäksi kisan. Ajoimme myös Etelä-Haagassa, minulle niin tärkeän ihmisen asunnon ohi ja se kyllä osaltaan aiheutti alakuloa. Olen niin surullinen, koska hän ei tahdo minun kuuluvan hänen elämäänsä. Ja pakkohan mun on sitä toivetta kunnioittaa ja tietenkin tahdon hänen saavan mitä hän haluaa. Niin ja sekin vähän ahdisti, kun jouduimme jättämään auton tienposkeen ilman mitään lippuja ja siellä on vielä tehostettu valvonta. Pelkäsin, että parkkisakon lisäksi se vielä hinataan pois sieltä. Meillä vaan kun ei ollut mitään vaihtoehtoja; parkkipaikat oli ihan täynnä.
Ai niin, aivan meinasin unohtaa... Siis pysähdyimme menomatkalla Riihimäen ABClla syömässä vähän paskaruokaa. Siihen asti autoni avaimen keskuslukitus painikkeet olivat toimineet täysin moitteetta, mutta siellä yhtäkkiä lukitupainike lakkasi toimimasta?? Hieman kyllä pelotti ajatus siitä, joutuisin jättää autoni lukitsematta kolmeksi päiväksi satamaan. Mietimme josko sen veisin jonkun tutun pihaan, mutta mitäpä hyötyä siitäkään olisi ollut sillä samalla tavalla se olisi jossain kadun varressa lukitsemattomana. Sain onneksi lopulta ovet lukkoon sillä tavalla, että aukaisin peräluukun ja menin autoon sisälle. Sieltä laitoin keskuslukituksen päälle ja sitten kömmin peräluukun kautta pihalle :D Tässä siis lähtövalmiina laivaan. Muita kuvia en sitten oiken viitsikään julkaista, koska niissä on aina muita ihmisiä.. Koko reissun ajalle tuli kyllä aivan täydellinen sää. Tukholmassa menimme sataman välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle kalliolle pastattamaan päivää. Riisuimme ehkä vähän liiankin vähälle kun ajattelimme olevamme yksin. Jostain kumman syystä kuitenkin sinne alkoi pian sen jälkeen lappaamaan porukkaa, tyypillistä meidän tuuria. Emme kuitenkaan jaksaneet välittää vaan jatkoimme vain auringon ottamista ;) Ajattelimme vain, että taas niitetään Suomella loistavaa mainetta. Ja olihan meillä kuitenkin vaatteita päällä ja tuli sinne sitten muitakin vähäpukeisia. Otimme vielä aurinkoa laivankin kannalle kun pojat viihtyivät erinäisissä lapsille tarkoitetuissa kisoissa :D
Ja täytyy tunnustaa, että mullakin vähän kilpailuhenkinen lapsenmielisyys heräsi kun siellä muksulassa oli pöytäjalkapallo. Se on biljardin ja flipperin lisäksi yksi suosikkipeleistäni. Ja oli kyllä kiva pelatakin kun muutkin lapset (Kimin lisäksi) olisivat halunneet pelata mun kanssa. Ja pelasinkin muutan pelin ;) Sitten siellä oli vielä sellainen nopeus näpytyspeli, jota aikoinaan aina pelattiin Speden Speleissä. Siis siinä on 5 eriväristä nappia joita pitää sen mukaan painaa kun valo syttyy. Niitähän on monissa marketeissa, mutta en kovin usein raaski pelata kun ne on maksullisia. Tuolla se oli ilmainen :D Pelasin ennätykseni 198 :) Täytyy kyllä tunnustaa, että pelasinkin aika helvetin monta peliä, mä jään siihen koukkuun... Sellainenkin olisi kiva peli kotiin :)
Keskiviikkona laiva sitten olikin jo aamupäivällä satamassa ja vaikka oli mukava reissu niin kyllä oli huojentava ajatus siitä, että pian pääsee kotiin; omaan sänkyyn, treenien, eväiden ja kaiken millä voi kehittää itseään, pariin. Olin kuitenkin jo tosi väsynyt sillä yöunet jäivät melkoisen lyhyeksi kuten arvata saattaa. Lisäksi meidän hytti oli viikonloppubilettäjien jäljiltä tosi tunkkainen ja petivaatteet haisi tosi paljon tupakalta :( Oli myös todella miellyttävä yllätys, että automme oli kuin olikin omalla paikallaan. Ainoastaan 40euron parkkisakko ikkunassa, saman verran siis mitä olisi 3päivän parkkeeraaminen maksanut..
Takaisintulo matka menikin aika rattoisasti, eikä tarvinnut pysähtyäkkään niin montaa kertaa kuin mennessä. Vaikka ei me kyllä silloinkaan kovin montaa kertaa pysähdytty. Jotenkin vaan mulle tulle vielä surullisempi mieli kun ajoimme (ex) kumppanini kerrostalon ohitse. Vaikka päätin ja lupasin etten hänestä enää mitään kirjoita niin tässä sitä taas tuli. Mutta lupaan kuitenkin vielä päästä siihen, että en kirjoita ja varmasti pääsenkin, mutta vähää kerralla. Kotiin päästyämme olin kyllä todella väsynyt (ja punaruskeaksi paahtunut) ja ehkä vähän huonovointinenkin. Kolme päivää syönyt poikkeuksellisen laadutonta ravintoa ja lisäksi vielä melkoisen määrän sokeria. En mä kyllä niin hirveästi karkkia ostanut (2pussia). Turkinpippureista jäi suurin osa syömättä, mutta ehkä ne tuolla kaapissa säilyy josko vaikka joku ne joskus sieltä tulisi syömään pois.. nythän meidän karkkilakko siis taas jatkuu, jouluna saa syödä seuraavan kerran. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt sillä laivalla oli panostettu TaxFreen valikoimiin. sinne oli tullut urheilijoille suunnattuja lisäravinteita mm. palautumisjuomia. Sain siis proteiinia edes jonkun verran.
Muutenkin tässä kokonaisuudessaan näkyy valoa tunnellin päässä. Tässä on nyt moni auto kaynyt ajelemassa ja selvästi katsellut näitä mun myynnissä olevia kiinteistöjä. Kiinnostus siis on herännyt ja silloin on myös todennäköistä että ostajakin löytyy :D Niin ja sitten sain miellyttävän puhelun, eräs pariskunta olisi kiinnostunut muuttamaan tähän missä me nyt asutaan :) Sehän sopii mulle vaikka me joudutaankin taas muuttaa, mutta kyllä mä sen vuokrarahankin tarvitsen. Sitten tilaamaani lisäravinteet ovat tulleet postiin joten pääsen heti huomenna toteuttamaan laatimaani pöperösuunnitelmaa. Pääsen myös treenaamaan uudella ohjelmalla, jee :D Toiveet ovat myös melkoisen korkealla meditoinnin suhteen. Mulla on suunnaton halu halita omaa mieltä, kehittyä ihmisenä niin henkisesti kuin fyysisesti. Tahdon olla hyvä-, reilu-, myötätuntoinen- ja rakastava ihminen. Olenhan sitä jo (mielestäni) nytkin, mutta vielä enemmän. Ja ehdoton heikkoutenihan on äkkipikaisuus, minun on vaikea hallita tunne-elämääni. Tiedän siihen lääkkeen ja uskon, että se sieltä taas löytyy :D

Sunnuntai..

... Oli taas niin kovin tunteikas päivä.. En nukkunut edellisenä yönä juuri lainkaan kun vain odotin, että näkisin rakkaani. Kun se hetki vihdoin ja viimein koitti sydämmeni suli heti kun hän astui ovesta sisään. Puhuimme paljon pidempään mitä alunperin oli tarkoitus. Häntä oli ihana nähdä vaikka olisin tietenkin suonut hänen jäävän pidemmäksikin aikaa, ainiaan. Kuitenkin se mitä minä olen, ulkoisesti, on aika paljon hänen tekemää ja nyt kun meitä ei enää ole ei mikään tunnu miltään. Merkitys siitä hyvännäköisyydestä on hävinnyt. Vähän samalla tavalla kuin mulla ja siskollani oli yhteisenä harrstuksena elokuvien keräily. Hänen kuolemansa jälkeen olen ostanut vain murto-osan elokuvia. Enkä oikeastaan enää katsokaan niitä koskaan, se ei vaan tunnu enää hyvältä. Varmaan tulen jatkossakin käyttämään tällaisia vaatteita ja säilyttämään tyylini. Pidän siitä ja koen sen juuri minuksi. Mutta siinä vain ei ole sitä hohtoa mikä on silloin kun me mentiin yhdessä jonnekin, molemmat laitettuina. Koen, että toinen puoleni puuttuu. Toivottavasti pääsemme tähän vielä joskus. Pidän niin kovasti siitä kun hän valitsee mulle vaatteita ja mä hikoilen pukukopissa. Vaikka narisen, koska vaatteiden vaihtaminen on työlästä enkä ole tyytyväinen vartalooni niin pidin siitä suunnattomasti. Pidän vieläkin, tulen kaipaamaan sitä..

Päivän aikana kävin kävelyllä viisi kertaa, jokaisella kerralla noin 5km, sekä yhden kerran juoksemassa saman vitosen. Juokseminen vähän paransi oloani, rääyin ensimmäiset 2kilsaa. Silloin ainakin se juoksemisen piinaava tunne häviää kun vollottaa, keskittyy lähinnä siihen, että sais edes vähän happea keuhkoihin. Tosin ihmiset tuijotti silmämunat pitkällä.. Vaikka niinpä mua tuijotetaan kyllä muutenkin.. Eväissä ei taaskaan juurikaan ole kehumista, sillä söin koko päivänä ainoastaan 20g kaurahiutaleita. Loppupäivä menikin sitten pelkillä ravinteilla jälleen. En usko, että tästä enää selviän ihan pelkällä sisulla kuten tähän asti kaikesta muusta olen selvinnyt. Ajattelin aamulla soittaa ajan terapeutille, josko siitä olisi hyötyä tässä ahdistuksessa. Haluan kunnioittaa mussuni päätöstä ja käytökselläni osoittaa myös sen. Luopuminen on kuitenkin mulle henkisesti kovin raskasta, koen sen menetyksenä. Onneksi sovimme sentään jotain, mihin takertua. Kunpa vain aika menisi nopeasti. Myös kiinteistövälittäjä tulee aamulla, joten ehkä nämä asiat tästä taas lähtevät jotenkin rullaamaan.