Sunnuntai..

... Oli taas niin kovin tunteikas päivä.. En nukkunut edellisenä yönä juuri lainkaan kun vain odotin, että näkisin rakkaani. Kun se hetki vihdoin ja viimein koitti sydämmeni suli heti kun hän astui ovesta sisään. Puhuimme paljon pidempään mitä alunperin oli tarkoitus. Häntä oli ihana nähdä vaikka olisin tietenkin suonut hänen jäävän pidemmäksikin aikaa, ainiaan. Kuitenkin se mitä minä olen, ulkoisesti, on aika paljon hänen tekemää ja nyt kun meitä ei enää ole ei mikään tunnu miltään. Merkitys siitä hyvännäköisyydestä on hävinnyt. Vähän samalla tavalla kuin mulla ja siskollani oli yhteisenä harrstuksena elokuvien keräily. Hänen kuolemansa jälkeen olen ostanut vain murto-osan elokuvia. Enkä oikeastaan enää katsokaan niitä koskaan, se ei vaan tunnu enää hyvältä. Varmaan tulen jatkossakin käyttämään tällaisia vaatteita ja säilyttämään tyylini. Pidän siitä ja koen sen juuri minuksi. Mutta siinä vain ei ole sitä hohtoa mikä on silloin kun me mentiin yhdessä jonnekin, molemmat laitettuina. Koen, että toinen puoleni puuttuu. Toivottavasti pääsemme tähän vielä joskus. Pidän niin kovasti siitä kun hän valitsee mulle vaatteita ja mä hikoilen pukukopissa. Vaikka narisen, koska vaatteiden vaihtaminen on työlästä enkä ole tyytyväinen vartalooni niin pidin siitä suunnattomasti. Pidän vieläkin, tulen kaipaamaan sitä..

Päivän aikana kävin kävelyllä viisi kertaa, jokaisella kerralla noin 5km, sekä yhden kerran juoksemassa saman vitosen. Juokseminen vähän paransi oloani, rääyin ensimmäiset 2kilsaa. Silloin ainakin se juoksemisen piinaava tunne häviää kun vollottaa, keskittyy lähinnä siihen, että sais edes vähän happea keuhkoihin. Tosin ihmiset tuijotti silmämunat pitkällä.. Vaikka niinpä mua tuijotetaan kyllä muutenkin.. Eväissä ei taaskaan juurikaan ole kehumista, sillä söin koko päivänä ainoastaan 20g kaurahiutaleita. Loppupäivä menikin sitten pelkillä ravinteilla jälleen. En usko, että tästä enää selviän ihan pelkällä sisulla kuten tähän asti kaikesta muusta olen selvinnyt. Ajattelin aamulla soittaa ajan terapeutille, josko siitä olisi hyötyä tässä ahdistuksessa. Haluan kunnioittaa mussuni päätöstä ja käytökselläni osoittaa myös sen. Luopuminen on kuitenkin mulle henkisesti kovin raskasta, koen sen menetyksenä. Onneksi sovimme sentään jotain, mihin takertua. Kunpa vain aika menisi nopeasti. Myös kiinteistövälittäjä tulee aamulla, joten ehkä nämä asiat tästä taas lähtevät jotenkin rullaamaan.