Ruokien ja treenin suhteen eka viikko on startannut matkaan varsin mukavasti. Joitain yksittäisiä virhearviointeja lukuunottamatta. Kuitenkin aina kun on uudet kuviot niin ne ei koskaan ihan täydellisesti kerta laakista mee. Ja etenkin nyt kun kimi aloitti pelaamaan jalkapalloa ja niillä on aika aikaiset treeniajat, niin saada kaikki aikataulut toimimaan niin että ehditään joka paikkaan. Ja ettei multa jää aterioita väliin eikä ruokailuväli veny liian pitkäksi. Muutamat virheet mitä mulle on nyt tullut on lähinnä semmosia et oon sotkenut joitain määriä vanhaan ohjelmaan... vaikka mä luen muka sitä mun ohjelmaa niinku Raamattua... Keskittyminen ei hetikään joka kääntees oo se mun vahva alue ;)
...
Muutenkaan en tahdo jaksaa keskittyä, kun ajatukset harhailee siellä täällä, mutta nyt viimeviikon aikana se on ollut vielä normaalia vaikeampaa. Mun on ihan jäätävän ikävä kumppaniani. Oon ollut ihan hajalla... Mietin vain että mikä meni vikaan, mitä ois voinut tehdä toisin. Mitä minä tein väärin, mikä mussa on vikana. Olen ilmeisen huono ihmissuhteissa koska en saa niitä kestämään. Enkä tiedä mitä teen väärin. Tai no, en mä varsinaisesti kyllä koe tekeväni mitään väärää. En vain täytä minuun kohdistuvia odotuksia/vaatimuksia. Koskaan. Viallinenko? En mä tiedä, oon jo liian vanha tällaiseen. Mulle riittää ihan tavallinen, normaali aikuisen ihmisen elämä. Mutta jotenkin musta tuntuu, että mun pitäis olla jotain muuta.. En mä tiedä.. ikävä nyt kuitenkin on, ja sen kanssa täytyy nyt vain elää. Ja kyllähän mä tiedän että vaikka se ei koskaan häviä niin sen voi kuitenkin sivuuttaa...
...
Treenaaminen onkin mun tapaukses ehdottomasti parasta terapiaa :) Siihen mun on aina helppo keskittyä. Voin ajatella vain sitä lihasta mikä tekee työn ja tuntea miten se supistuu :)) Myös erilaisiin tekniikkoihin keskittyvät harjoitteet ovat minulle hyvin palkitsevia. Oken päässyt myls poseeraus harjoitusten sisälle. Vielä kun saisin jostain edes jonkinlaiset mittarit siitä mitä oikein tavoittelen niin olis helpompi taas edetä kohti jatkuvaa kehitystä.
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
lauantai 3. toukokuuta 2014
nyt on ne kilot hankittu mihin rahkeet on riittääneet!
"Massakausi" on nyt sit saatettu loppuun ja oikeastaan aloitan dieetin täsdä vsiheesss jo rrittäin mielelläni :) Mietin endin että mä en viihdy tässä painossa ja itse asiassa mä ole muutaman viikon tässä jo ääneenkin sitä sanonut. Ja että mulla on raskas olo. Mutta nyt kun oikein mietin asiaa niin itse asiassa tässä painossa ei ole mitään vikaa. Kyllä mä tän verran voisin ihan hyvin painaa. Vaikeinta tässä on ollut aerobisen liikunnan puute. Mä olen kuitenkin niin pitkän aikaa ollut monin tavoin aktiivinen, pyöräillyt paljon, luistellut, uinut, juossut ja käynyt satunnaisesti kamppailemassa. Nyt kun en oo vuoteen tehnyt mitään muuta kuin käynyt salilla niin täytyyhän sen tuntua raskaalta. Mä en vain ole käsittänyt sitä miten kovasti sitä kaipaan :) Nyt oonkin sit intopiukeena lähdössä fillaroimaan ja juoksemaan heti kun voin ;)
..
Niin tosiaan se mun lähtöpainohan oli silloin kesäkuussa viimevuonna n 55kg, sit siitä pari kiloa lähti kahden kuukauden aikana koska pyöräilin niin paljon.. sit meni pari kuukautts et pääsin takas samaan painoon ja loppu onkin sit ollut plussaa. Eli paino tällä hetkellä n 62kg. Ois iha jees jos tuo kaikki ois lihasta ;) Toki silloin kuin aloitin niin mulla oli itellä ajatuksena et pääsisin 65kg asti mut vähän jäin tavoitteesta. Eikä siinä mitn, voishan olla että mulla olis vaan pari kiloa enemmän läskiä perseessä :'D Ja niinku aikaisemminkin todettu tän lajin haasteet niin tässäkin kohtaa jännityksellä odotan/pelkään et mitä musta jää jäljelle kun toi rasva palaa pois. Salaa mielessäni toivon, et olis lihasta niin paljon et kisapaino vois olla min 49kg. Mut en kyllä oikein usko et se on realistista. Tosin mulla ei ole mitään käsitystä siitä minkä painoista jengi yleenäkään noissa kisoissa on. Eikä mua siis vertaaminen kiinnostaisikaan.
...
Mulle vain ois kauhea tärkeää saada jonkinlaiset "raamit" tähän hommaan. Pitäis olla selkeä päämäärä, välitavoitteet ja suunnitelmat. Ja vsikks mä olenkin sellainen etten koskaan saavuta mitään, edes välitavoitetta. Mä kiristän vaatimuksia jo ennen kuin saavutan edellistä. Siitä huolimatta mulla pitäis olla selkeitä mittareitta (joita vois aina siirttää), että mun mieli pysyy täysillä hommassa mukana.. Toinen vaihtoehto on sitten riittävän tiheät muutokset. Rakastan muutoksia ja erilaisten asioden tekemistä. Sen vuoksi HanMoodo tulee olemasn aina lähellä sydäntäni, koska siinä on niin paljon osa-alueita mitä opetella että kehittyminen on endless ja muutoksia niin paljon. Toki kaikissa lajeissa kehittyminen on periaatteessa loputonta. Oon miettinyt et tälläkin lajilla on kyllä mahdollisuudet muodostua sellaiseksi mihin en kyllästy koskaan. Mutta... Se edellyttää kyllä sitä että ohjelmat muuttuu useammin ja sisältää myös joskus maximikausia. Enkä tarkoita nyt kisavuotta tällä. Ja tokihan mulla on vielä dieetti läpikäymättä että periaatteessa mulla ei kyllä olisi varaa olla mitään mieltä koko lajista vielä kun noin iso kokonaisuus on vielä käymättä läpi. Ja itse kisatkin vielä kaiken lisäksi.. Mutta selvää on kuitenkin se, että lihasta haluan jatkossakin lisää. Kisojen kera tai ilman, sitä ei pysty vielä sanomaan.
..
Niin tosiaan se mun lähtöpainohan oli silloin kesäkuussa viimevuonna n 55kg, sit siitä pari kiloa lähti kahden kuukauden aikana koska pyöräilin niin paljon.. sit meni pari kuukautts et pääsin takas samaan painoon ja loppu onkin sit ollut plussaa. Eli paino tällä hetkellä n 62kg. Ois iha jees jos tuo kaikki ois lihasta ;) Toki silloin kuin aloitin niin mulla oli itellä ajatuksena et pääsisin 65kg asti mut vähän jäin tavoitteesta. Eikä siinä mitn, voishan olla että mulla olis vaan pari kiloa enemmän läskiä perseessä :'D Ja niinku aikaisemminkin todettu tän lajin haasteet niin tässäkin kohtaa jännityksellä odotan/pelkään et mitä musta jää jäljelle kun toi rasva palaa pois. Salaa mielessäni toivon, et olis lihasta niin paljon et kisapaino vois olla min 49kg. Mut en kyllä oikein usko et se on realistista. Tosin mulla ei ole mitään käsitystä siitä minkä painoista jengi yleenäkään noissa kisoissa on. Eikä mua siis vertaaminen kiinnostaisikaan.
...
Mulle vain ois kauhea tärkeää saada jonkinlaiset "raamit" tähän hommaan. Pitäis olla selkeä päämäärä, välitavoitteet ja suunnitelmat. Ja vsikks mä olenkin sellainen etten koskaan saavuta mitään, edes välitavoitetta. Mä kiristän vaatimuksia jo ennen kuin saavutan edellistä. Siitä huolimatta mulla pitäis olla selkeitä mittareitta (joita vois aina siirttää), että mun mieli pysyy täysillä hommassa mukana.. Toinen vaihtoehto on sitten riittävän tiheät muutokset. Rakastan muutoksia ja erilaisten asioden tekemistä. Sen vuoksi HanMoodo tulee olemasn aina lähellä sydäntäni, koska siinä on niin paljon osa-alueita mitä opetella että kehittyminen on endless ja muutoksia niin paljon. Toki kaikissa lajeissa kehittyminen on periaatteessa loputonta. Oon miettinyt et tälläkin lajilla on kyllä mahdollisuudet muodostua sellaiseksi mihin en kyllästy koskaan. Mutta... Se edellyttää kyllä sitä että ohjelmat muuttuu useammin ja sisältää myös joskus maximikausia. Enkä tarkoita nyt kisavuotta tällä. Ja tokihan mulla on vielä dieetti läpikäymättä että periaatteessa mulla ei kyllä olisi varaa olla mitään mieltä koko lajista vielä kun noin iso kokonaisuus on vielä käymättä läpi. Ja itse kisatkin vielä kaiken lisäksi.. Mutta selvää on kuitenkin se, että lihasta haluan jatkossakin lisää. Kisojen kera tai ilman, sitä ei pysty vielä sanomaan.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
pieni pysähdys...
Hirveän nopeasti on aika juossut oikeastaan koko tän mun projektin ajan. jäin jotenkin sellaiseen juoksupyörään heti siinä alussa kun kuljin 5vkoa fillarilla töihin ja päivät olivat varsinaista kilpajuoksua kellon kanssa. Ja koska elämässä on muutakin kuin ruoka, treeni ja nukkuminen, olen käyttänyt paljon ajatuksia ja energiaa muihinkin asioihin. Jotenkin tässä kaikessa tohinassa mä olen huomaamattani kulkenut "pimeään tunneliin" ja maailmani on muuttunut jossain määrin rajoittuneeksi ja mun "free spirit" on hävinnyt jonnekin. Kuulostaa varmaan kummalliselta ja tavallaan jopa masentavalta. Mutta ei se oikeastaan ole sitä. Suurin osa ihmisistä kulkee siellä tunnelissa ihan huomaamattaan. Tämän päivän ihmisen elämä on jatkuvaa asioiden, tavaroiden, tunteiden ja miljoonan muun asian tavoittelua. Halutaan sitä ja halutaan tätä. Ja kun saadaan yksi halu tyydytettyä tulee jo uusi halu tilalle. Ollaan koko ajan perustyytymättömiä. Täähän nyt ei tietenkään mitään faktaa välttämättä ole, tää on vain mun elämännäkemykseni. Ei enempää eikä vähempää.
...
Tää aate vain pääsi jotenkin unohtumaan, tai pitäisikö sanoa mieluummin hautautumaan jonnekin. Minäkin aloin haluamaan asioita. Mitä vähemmän sain, sitä enemmän tavoittelin ja halusin. Jokunen päivä sitten tapahtui kuitenkin hyvin lyhyt ja yksinkertainen yhteensattuma. En tiedä, se saattoi olla ihan väärinkäsityskin. Mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä, sillä se mitä huomasin avasi kuitenkin silmäni. Kaikki järjestyy kyllä kun keskittyy ensisijaisesti perusasioihin sen sijaan että tavoittelisi koko ajan jotakin.
...
Täs tietty joku voi ajatella että onhan treenaaminenkin asioiden tavoittelua. Tulosten. Ja tavallaan tietenkin onkin. Mutta mun mielestä kaikki millä kehitetään mitä tahansa taitoa luo aitoa tyytyväisyyden tunnetta. Lisäksi, muista en tiedä mut, minä olen ensisijaisesti aina treenaaja. Haluan saada täydellisiä treenejä, en niinkään sen tuloksen tavoittelun takia, vaan sen onnistumisen tunteen takia. Ja kun tarpeeksi usein onnistuu niin siitä seuraa jonkinlaista tulostakin ;) jotenkin mä vain tässäkin aloin keskittymään liikaa siihen tavoitteeseen ja kisoihin. Unohdin elää tässä päivässä ja hetkessä, joten en saanut enää onnistumisen tunnetta täydellisestä päivästä. Nyt on paljon helpompi jatkaa taas eteenpäin
...
Mietin myös paljon eräitä viisaita sanoja siitä miten kannattaisi aina pyrkiä tekemään niitä viisaan mielen päätöksiä ja vastaavasti taas välttää hetkellisiä tunne mielen päätöksiä. Näin äkkipikaisena ihmisenä syyllistyn kyllä helposti tunnemielen valintoihin etenkin jos tunne on voimakas. Se saikin mut muistelemaan vanhoja aikoja ja mun päihdeongelmaa. Hitto et olinkin hankala tapaus. En silloin ihan nähnyt sitä miten tehokkaasti työnsin ihmisiä pois läheltäni. Negatiivisuudella. Ja kieltämättä päihteet ovat mulle edelleen sellainen "hankala" alue. Siis ei mua sillain haittaa jos muut ottaa, eikä sekään jos mulle tarjotaan. Minun ihan helppo kieltäytyä. Mutta en kestäisi sitä ongelmaa mun lähipiirissä. Ta no sekin on tavallaan väärin sanottu, sillä totta kai jos mulla olis jotain hyödyllistä apua tarjota lopettamiseen niin totta kai olisin tukena. Tarkoitin ehkä lähinnä sellaista positiivista asennetta päihteiden käyttöön. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan kamppailla poikani kanssa näiden asioiden kanssa. Jis on hslu ja väärä asenne niin mitään ei ole tehtävissä, olen voimaton. Onneksi tähän on kuitenkin vielä ainakin jokunen vuosi..
..
Joka tapauksessa johtopäätöksenä, mun pitäis keskittyä ensijaisesti enemmän omaan hyvinvointiin eikä vain juosta tässä saatana sokkona asioiden perässä mitä mä vain en kerta kaikkiaan voi koskaan saavuttaa! Luovuttaminenkin on joskus hyvä asia. Kyllä ne adiat mitä elämältä haluaa sieltä löytyy vaikka ei niin kauheasti tavoittelisikaan. Mut siis ennyt tarkoita sitä että pitäisi olla passiivinen missään. Päinvastoin, kannattaa olla aktiivinen. Tehdä mielekkäitä, kehittäviä asioita mistä tulee onnistumisen tunteita. Tutustua oaljon uusiin positiivisiin ihmisiin. Ja ennen kaikkea, viettää aikaa perheen kanssa.
...
Saatan kuvitella, mutta ainakin uskon niin, että oman lapsen kanssa aidosti vietetty aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. ja nämäkin sit on vain mun näkemyksiä eikä vältyämättä mitään faktaa. Enkä tarkoita kirjoituksellani kritisoida tai loukata ketään. Ja tietenkin mun on helpompi rakentaa ihmissuhdetta lapseni kanssa koska on vain yksi lapsi ja yksi aikuinen. Varmasti tilanne vaikeutuu kun lapsia on enemmän ja kun aikuisia on kaksi. Ja vaikka mun mielestä vanhemmuuden tärkein tehtävä kasvattaa hyvät arvot omaava yksilö joka pärjää elämässä niin kyllä mulle on tärkeää myös meidän välinen ihmissuhde. Tämä on elämäni tärkein ihmissuhde ja vaikka lopputuloksista päätellen olen ilmeisen huono ihmissuhteissa, niin toivon että tämän rakentamisessa onnistun :)
...
...
Tää aate vain pääsi jotenkin unohtumaan, tai pitäisikö sanoa mieluummin hautautumaan jonnekin. Minäkin aloin haluamaan asioita. Mitä vähemmän sain, sitä enemmän tavoittelin ja halusin. Jokunen päivä sitten tapahtui kuitenkin hyvin lyhyt ja yksinkertainen yhteensattuma. En tiedä, se saattoi olla ihan väärinkäsityskin. Mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä, sillä se mitä huomasin avasi kuitenkin silmäni. Kaikki järjestyy kyllä kun keskittyy ensisijaisesti perusasioihin sen sijaan että tavoittelisi koko ajan jotakin.
...
Täs tietty joku voi ajatella että onhan treenaaminenkin asioiden tavoittelua. Tulosten. Ja tavallaan tietenkin onkin. Mutta mun mielestä kaikki millä kehitetään mitä tahansa taitoa luo aitoa tyytyväisyyden tunnetta. Lisäksi, muista en tiedä mut, minä olen ensisijaisesti aina treenaaja. Haluan saada täydellisiä treenejä, en niinkään sen tuloksen tavoittelun takia, vaan sen onnistumisen tunteen takia. Ja kun tarpeeksi usein onnistuu niin siitä seuraa jonkinlaista tulostakin ;) jotenkin mä vain tässäkin aloin keskittymään liikaa siihen tavoitteeseen ja kisoihin. Unohdin elää tässä päivässä ja hetkessä, joten en saanut enää onnistumisen tunnetta täydellisestä päivästä. Nyt on paljon helpompi jatkaa taas eteenpäin
...
Mietin myös paljon eräitä viisaita sanoja siitä miten kannattaisi aina pyrkiä tekemään niitä viisaan mielen päätöksiä ja vastaavasti taas välttää hetkellisiä tunne mielen päätöksiä. Näin äkkipikaisena ihmisenä syyllistyn kyllä helposti tunnemielen valintoihin etenkin jos tunne on voimakas. Se saikin mut muistelemaan vanhoja aikoja ja mun päihdeongelmaa. Hitto et olinkin hankala tapaus. En silloin ihan nähnyt sitä miten tehokkaasti työnsin ihmisiä pois läheltäni. Negatiivisuudella. Ja kieltämättä päihteet ovat mulle edelleen sellainen "hankala" alue. Siis ei mua sillain haittaa jos muut ottaa, eikä sekään jos mulle tarjotaan. Minun ihan helppo kieltäytyä. Mutta en kestäisi sitä ongelmaa mun lähipiirissä. Ta no sekin on tavallaan väärin sanottu, sillä totta kai jos mulla olis jotain hyödyllistä apua tarjota lopettamiseen niin totta kai olisin tukena. Tarkoitin ehkä lähinnä sellaista positiivista asennetta päihteiden käyttöön. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan kamppailla poikani kanssa näiden asioiden kanssa. Jis on hslu ja väärä asenne niin mitään ei ole tehtävissä, olen voimaton. Onneksi tähän on kuitenkin vielä ainakin jokunen vuosi..
..
Joka tapauksessa johtopäätöksenä, mun pitäis keskittyä ensijaisesti enemmän omaan hyvinvointiin eikä vain juosta tässä saatana sokkona asioiden perässä mitä mä vain en kerta kaikkiaan voi koskaan saavuttaa! Luovuttaminenkin on joskus hyvä asia. Kyllä ne adiat mitä elämältä haluaa sieltä löytyy vaikka ei niin kauheasti tavoittelisikaan. Mut siis ennyt tarkoita sitä että pitäisi olla passiivinen missään. Päinvastoin, kannattaa olla aktiivinen. Tehdä mielekkäitä, kehittäviä asioita mistä tulee onnistumisen tunteita. Tutustua oaljon uusiin positiivisiin ihmisiin. Ja ennen kaikkea, viettää aikaa perheen kanssa.
...
Saatan kuvitella, mutta ainakin uskon niin, että oman lapsen kanssa aidosti vietetty aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. ja nämäkin sit on vain mun näkemyksiä eikä vältyämättä mitään faktaa. Enkä tarkoita kirjoituksellani kritisoida tai loukata ketään. Ja tietenkin mun on helpompi rakentaa ihmissuhdetta lapseni kanssa koska on vain yksi lapsi ja yksi aikuinen. Varmasti tilanne vaikeutuu kun lapsia on enemmän ja kun aikuisia on kaksi. Ja vaikka mun mielestä vanhemmuuden tärkein tehtävä kasvattaa hyvät arvot omaava yksilö joka pärjää elämässä niin kyllä mulle on tärkeää myös meidän välinen ihmissuhde. Tämä on elämäni tärkein ihmissuhde ja vaikka lopputuloksista päätellen olen ilmeisen huono ihmissuhteissa, niin toivon että tämän rakentamisessa onnistun :)
...
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
on tää jännä laji :)
Edellisestä päivityksestä taas tovi mennyt koska en ole pääsdyt nettiin tällä mun uudella hienolla 4G tabletilla. Saatana. Eipä täällä mikään vehje tunnu toimivan, puhelimenkin kanssa on usein kuuluvuus ongelmia. Vaikka toi masto on tos 500 metrin päässä.. no mut enivei.. mullahan on nyt lepoviikko takana ja kaikenlaista on tullut pohdittua. Paino on tällä hetkellä siinä 60kg tietämillä aamuisin. Vaikka mä en varsinaisesti huomaa mitn radikaalia eroa itsessäni niin siitä huolimatta huomaan erilaista tyytymättömyyttä kuin aikaisemmin. Ainahan mä olen ollut tyytymätön itseeni, tavallaan. Tai no, tyytymätön on periaatteessa väärin sanottu, tarkoitan että näen itsessäni paljon kehityskohteita. Ja samaan aikaan myös pontenttiaalia. Kun ennen mä koin itseni lihattomaksi niin nyt, sen lisäksi, tunnen oloni myös lihavaksi :D Kovin erikoista, kun saman aikaisesti tuntee olevansa sekä pieni että iso :D Lisäksi myös olen huomannut että minulle on kehittynyt jossain määrin pakkomielteen kaltaisia oireita lihasmassan määrään. Vähän on sellaiset fiilikset, että tuskin mikään lihamäärö tulee koskaan riittäämään..
..
Niin siis näin mä tunnen tällä hetkellä.. Jännityksellä odotan miten mielikuvani ja ajatukseni muuttuvat sitten dietin aikana sen jälkeen. Mä olen harrastanut moni eri lajeja jatäytyy kyllä sanoa, että tämä on ainut laji mikä herättääniin monenlaisia tunteita, enemmän ja vähemmän rristiriitaisia ;) Toki tää eroaakin kaikesta muusta (ainakin kokeilemastani)urheilusta siinä että tämä on enemmån elämäntapa kuin pelkkä urheilulaji. Tämä jos mikä vaatii sitä sitkoa!! Etenkin jos vuosia harrastaa ja osallistuu säännöllisesti kisoihin. Ajatuksia mullakin on jo vuodelle 2015 mutta koska mun mieleni voi muuttua ihannkoska tahansa, on parempi pitää ne ajatukset ihan omana tietona ;
..
Niin siis näin mä tunnen tällä hetkellä.. Jännityksellä odotan miten mielikuvani ja ajatukseni muuttuvat sitten dietin aikana sen jälkeen. Mä olen harrastanut moni eri lajeja jatäytyy kyllä sanoa, että tämä on ainut laji mikä herättääniin monenlaisia tunteita, enemmän ja vähemmän rristiriitaisia ;) Toki tää eroaakin kaikesta muusta (ainakin kokeilemastani)urheilusta siinä että tämä on enemmån elämäntapa kuin pelkkä urheilulaji. Tämä jos mikä vaatii sitä sitkoa!! Etenkin jos vuosia harrastaa ja osallistuu säännöllisesti kisoihin. Ajatuksia mullakin on jo vuodelle 2015 mutta koska mun mieleni voi muuttua ihannkoska tahansa, on parempi pitää ne ajatukset ihan omana tietona ;
torstai 27. helmikuuta 2014
home alone..
Hiihtolomaa edeltävä viikko meni kauhealla kiireellä, enkä ees muista enää et minkä takia :D sit kimi lähtikin loman viettoon mun vanhempien luokse ja mä jäin yksin kotiin. Mikäs tässä nyt ollessa toisaalta. Olen mä poseerauksia treenaillut jonkin verran ja tietenkin salitreenit hoitanut nappiin kuten aina ;) Lisäksi löysin uutta puhtia kun sain tehtäväkseni laatia kuntosaliohjelman sekä pääsen ohjaamaan. Odotan sitä erittäin suurella innolla :) Ikävöin treenien vetämistä ja opettamista! HanMoodossa pääsin tällä saralla toteuttamaan itseäni, ehkä jopa vähän liikaakin ;)
...
Suurin osa "vapaasta" ajastani on kuitenkin kulunut asioiden pohtimiseen. Taas, huoh. Mulla kun on toi pakottava tarve ratkaista ongelma niin kauan kunnes olen löytänyt ratkaisun. Tosin aina se ei onnistu, etenkin jos asiaan liittyy mun lisäksi yksi tai useampi henkilö. Silloin on pakko vain punnita ne asiat mihin voi itse vaikuttaa ja mitkä ovat asioita mihin mä en voi vaikuttaa. Jos en pysty omilla valinnolla vaikuttamaan niin paljon että ongelma ratkeaisi niin sen jälkeen voi vielä valita että miten paljon antaa niiden ympärillä olevien asioiden vaikuttaa. Ja loppupeleissä olen myös sitä mieltä että jokainen voi valita oman ympäristönsä. Aina voi muuttaa, vaihtaa harrastuksia, työpaikkaa jne jne... Niin siis jos siihen on tarvetta. En tarkoita että olisin itse niin tekemässä, tämä oli vain esimerkki :D
..
Sitten vähän varsinaistakin asiaa eli tässä mun "tylsä" elämä kiteytettynä aamusta iltaan ja päivästä toiseen :D (ainakin toistaiseksi)
* 04.15 herätys ja aamiainen. hoidan myös kasvot ja suuhygienian perusteellisesti.
* 05.45 leimaus huipputyöpaikkaan valiolle
* 08.15 välipala
* 11.15 lounas
* 14.15 laturi
* 14.45 sali
* 16.15 palautumisjuoma + shopping
* 17.15 päivällinen
* 20.30 iltapala ja perusteellinen kasvojen ja suun hoito
Vapaapäivänä saatan revitellä ja nukkua peräti klo 07.30 :P Toki silloin kun mulla on vapaa sekä töistä että salilta niin saatan nukkua klo9 asti, harvinaista herkkua ;) täs mieles on ihan kiva toi lauantaityö ku on viikolla yks vp niin todennäköisyys tähän on vähän suurempi, koska treenaan kiertävänä. toki jos vois valita en olisi lauantaisin töissä. Kuitenkin 15% korvaus siitä, että vapaapäivät eivät ole peräkkäin, on ihan liian pieni!! Onneksi toi la ei kuitenkaan tule kuin n 2-3vkon välein :)
...
Mä kyllä ihan tykkään kun on selvät sävelet joka päivä. Kun on rutiineita niin jostain kumman syystä mun oleminen on paljon helpompaa. En tiedä miksi sellainen "hetkessä eläminen" aiheuttaa mulle valtavasti harmia. Mä olen liian impulsiivinen ja rohkea tekemään valintoja sekä päätöksiä että siitä saattaa helposti seurata kauaskantoisiakin vaikeuksia. Siitä palaankin takaisin tähän ongelmien ratkaisemiseen ja pohtimiseen. Päätin jälleen kerran toimeekkaasti tarttua tähän mun hehtaarin pajuongelmaan mihin ei tunnu rahalla löytyvän miestä joka sen ratkaisis!! Jos pystyn olemaan tarpeeksi tehokas niin voin kertoa että meidän tontilla nähdään saletisti suurin pääsiäiskokko näillä huudeilla! :) se jääköön nähtäväksi :)
...
Suurin osa "vapaasta" ajastani on kuitenkin kulunut asioiden pohtimiseen. Taas, huoh. Mulla kun on toi pakottava tarve ratkaista ongelma niin kauan kunnes olen löytänyt ratkaisun. Tosin aina se ei onnistu, etenkin jos asiaan liittyy mun lisäksi yksi tai useampi henkilö. Silloin on pakko vain punnita ne asiat mihin voi itse vaikuttaa ja mitkä ovat asioita mihin mä en voi vaikuttaa. Jos en pysty omilla valinnolla vaikuttamaan niin paljon että ongelma ratkeaisi niin sen jälkeen voi vielä valita että miten paljon antaa niiden ympärillä olevien asioiden vaikuttaa. Ja loppupeleissä olen myös sitä mieltä että jokainen voi valita oman ympäristönsä. Aina voi muuttaa, vaihtaa harrastuksia, työpaikkaa jne jne... Niin siis jos siihen on tarvetta. En tarkoita että olisin itse niin tekemässä, tämä oli vain esimerkki :D
..
Sitten vähän varsinaistakin asiaa eli tässä mun "tylsä" elämä kiteytettynä aamusta iltaan ja päivästä toiseen :D (ainakin toistaiseksi)
* 04.15 herätys ja aamiainen. hoidan myös kasvot ja suuhygienian perusteellisesti.
* 05.45 leimaus huipputyöpaikkaan valiolle
* 08.15 välipala
* 11.15 lounas
* 14.15 laturi
* 14.45 sali
* 16.15 palautumisjuoma + shopping
* 17.15 päivällinen
* 20.30 iltapala ja perusteellinen kasvojen ja suun hoito
Vapaapäivänä saatan revitellä ja nukkua peräti klo 07.30 :P Toki silloin kun mulla on vapaa sekä töistä että salilta niin saatan nukkua klo9 asti, harvinaista herkkua ;) täs mieles on ihan kiva toi lauantaityö ku on viikolla yks vp niin todennäköisyys tähän on vähän suurempi, koska treenaan kiertävänä. toki jos vois valita en olisi lauantaisin töissä. Kuitenkin 15% korvaus siitä, että vapaapäivät eivät ole peräkkäin, on ihan liian pieni!! Onneksi toi la ei kuitenkaan tule kuin n 2-3vkon välein :)
...
Mä kyllä ihan tykkään kun on selvät sävelet joka päivä. Kun on rutiineita niin jostain kumman syystä mun oleminen on paljon helpompaa. En tiedä miksi sellainen "hetkessä eläminen" aiheuttaa mulle valtavasti harmia. Mä olen liian impulsiivinen ja rohkea tekemään valintoja sekä päätöksiä että siitä saattaa helposti seurata kauaskantoisiakin vaikeuksia. Siitä palaankin takaisin tähän ongelmien ratkaisemiseen ja pohtimiseen. Päätin jälleen kerran toimeekkaasti tarttua tähän mun hehtaarin pajuongelmaan mihin ei tunnu rahalla löytyvän miestä joka sen ratkaisis!! Jos pystyn olemaan tarpeeksi tehokas niin voin kertoa että meidän tontilla nähdään saletisti suurin pääsiäiskokko näillä huudeilla! :) se jääköön nähtäväksi :)
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
hyvä viikonloppu takana :)
Perjantaina mulla oli jalkatreeni ja kohtuullisen hyvin irtos :) Itse asiassa jalkatreeni on ainut päivä mihin mä olen toistuvasti tyytymätön vaikka olis miten hyvä treeni. En tiedä mistä johtuu mutta näin se vaan on... lauantaina ansaittu lepopäivä ja sunnuntaina selkä-haukkari treeni. ja lisäksi tunti poseeraustreeniä. Tää onkin sit se haasteellinen osio o_O Mutta uskon kyllä oppivani ihan, ellen jopa hyväksi niin vähintäänkin, kohtuulliseksi poseeraajaksi ;)
..
Ruokien suhteen olen ollut erityisen tyytyväinen, sillä nyt on maistanut hyvinkin. Kuitenkin kun tossa taustalla oli pitkä jakso kun piti väkisin tumpata ruokaa naamariin. Se on työlästä hommaa... Facessa kiertikin semmonen tosi osuva lause et treenaaminen on ihan helppoa, mutta puhtaasti syöminen on se vaikea osuus. Voiko olla paremmin sanottu :D se on vaikeaa ja rajoittaa kyllä tosi paljon. Eikä sillä että se mua varsinaisesti haittais. Mähän en halua edes olla "normaali", hehe :D ja tuskin voisinkaan olla vaikka haluaisinkin. Se vsin ois niin paljon helpompaa olla ihmisten kanssa tekemisissä kun tekis kaikkee mitä muutkin aikuiset. Tai siis ainakin monet. Mutta elämä on täynnä valintoja ja mä pidän omistani, vaikka tunnenkin olevani jotenkin, ellen outo niin ainakin, valtavirrasta poikkeava.
..
Katoin eilen telkkstista aivopelit nimistä ohjelmaa ja siinä tuli sellanen mielenkiintoinen fakta aivotoiminnasta. Miten vaihtoehtojen lukumäärä vaikeuttaa varsinaista valintaa sen vuoksi, koska ihminen pelkää jäävänsä paitsi jostain vielä paremmasta. Yleensä ohjelmsssa tulee testejä mitä voi itse kokeilla siinä telkkarin ääressä ja yleensä ne kyllä toimivat minullakin. Tällä kertaa ne eivät mulla toimineet. Olenhan mä jo aikoja sitten huomannut, että olen aina tyytyväinen valintoihini, enkä juurikaan ole ymmärtänyt ihmisiä jotka onan valintansa jälkeen haluavatkin jotain muuta. Ohjelman jälkeen jäin miettimään et miten ahdistavaa olis elää jos aina tuntuis tehneensä huonon valinnan. Tosin ohjelmassa taisi myls olla niin, että aivot "keksivät" loogisen selutyksen valinnalle jotta sitä virheellisen valinnan tunteelta vältyttäisiin. Toisaalta siis saatan itsekin syyllustyä tähän, huomaamattani. Njääh, enkä syyllisty. Tai ainakaan ne aivojen"huijaustestit" mitä siinä tosiaan oli niin eivät toimineet :P
..
..
Ruokien suhteen olen ollut erityisen tyytyväinen, sillä nyt on maistanut hyvinkin. Kuitenkin kun tossa taustalla oli pitkä jakso kun piti väkisin tumpata ruokaa naamariin. Se on työlästä hommaa... Facessa kiertikin semmonen tosi osuva lause et treenaaminen on ihan helppoa, mutta puhtaasti syöminen on se vaikea osuus. Voiko olla paremmin sanottu :D se on vaikeaa ja rajoittaa kyllä tosi paljon. Eikä sillä että se mua varsinaisesti haittais. Mähän en halua edes olla "normaali", hehe :D ja tuskin voisinkaan olla vaikka haluaisinkin. Se vsin ois niin paljon helpompaa olla ihmisten kanssa tekemisissä kun tekis kaikkee mitä muutkin aikuiset. Tai siis ainakin monet. Mutta elämä on täynnä valintoja ja mä pidän omistani, vaikka tunnenkin olevani jotenkin, ellen outo niin ainakin, valtavirrasta poikkeava.
..
Katoin eilen telkkstista aivopelit nimistä ohjelmaa ja siinä tuli sellanen mielenkiintoinen fakta aivotoiminnasta. Miten vaihtoehtojen lukumäärä vaikeuttaa varsinaista valintaa sen vuoksi, koska ihminen pelkää jäävänsä paitsi jostain vielä paremmasta. Yleensä ohjelmsssa tulee testejä mitä voi itse kokeilla siinä telkkarin ääressä ja yleensä ne kyllä toimivat minullakin. Tällä kertaa ne eivät mulla toimineet. Olenhan mä jo aikoja sitten huomannut, että olen aina tyytyväinen valintoihini, enkä juurikaan ole ymmärtänyt ihmisiä jotka onan valintansa jälkeen haluavatkin jotain muuta. Ohjelman jälkeen jäin miettimään et miten ahdistavaa olis elää jos aina tuntuis tehneensä huonon valinnan. Tosin ohjelmassa taisi myls olla niin, että aivot "keksivät" loogisen selutyksen valinnalle jotta sitä virheellisen valinnan tunteelta vältyttäisiin. Toisaalta siis saatan itsekin syyllustyä tähän, huomaamattani. Njääh, enkä syyllisty. Tai ainakaan ne aivojen"huijaustestit" mitä siinä tosiaan oli niin eivät toimineet :P
..
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
keskiikko niputettu.
Melko nihkeesti alko aamu, pahoinvointia. Jouduin työstämään aamupalaani. Myös veden juominen oli haasteellista. Toistaiseksi olen vielä saanut kurkusta alas ruokavalioni adellyttämät vaatimukset. En ole varma enää mistä tässä nyt oikeastaan on kysymys, mutta ei tämä nyt kyllä voi enää pelkästä ahdistuksesta johtua. Salilla mulle tuli ihan jäätävän huono olo, pala kurkussa koko ajan. Jännitin et koska laatta lentää ja välillä jouduin menemään vessaan varmuuden vuoksi. Itse asiassa jo treenin alussa huomadin et ei oo ihan kaikki kunnossa sillä leuanvedot +15kg painoi ainakin 5kg enemmän kuin normaalisti. Tai siis siltä musta ainakin tuntui. Treenasin kuitenkin loppuun vaikkakin vähän tehottomasti. Palautumisjuoman juominen oli yhtä tuskaa, kylmät hikikarpalot otsalla join menemään. Päivällinen oli tuskaa niin ikään ja nyt on maha kipeä ja huono olo. Jännä nähdä mihin tää kehittyy, oksennustauti ei nyt kyllä jaksaisi kiinnostaa kun on viimeiset kuukaudet mahdollisuus kerätä lihaa luiden ympärille. Mutta minkäs teet, pakko hyväksyä ja levätä että pääsee sit taas nopeasti jaloilleen. Poikani Kimi on vatsataudissa et valitettavan suuri mahdollisuus munkin sairastua..
..
Metin tässä taas et miten helvetin hienoa olis tuntea tyytyväisyyttä edes joskus. Tai no, tunnenhan mä. Silloin kun olen onnistunut jossain yli odotusten. 100% onnistuminen on mulle aina se mitä tavoittelen eli periaatteessa se vähimmäisvaatimus. Jos jään alle sen en tee siitä numeroa mutta pyrin kuitenkin seuraavana päivänä taas täydellisyyteen. Tavoite kuitenkin menee aina saavutuksen edellä joten on mahdotonta olla tyytyväinen. Toki tää piirre on sellainen kestävän kehityksen perusta mut joskus häviävän hetken ois kiva tuulettaa, et wuhuu, mä tein sen :) no ehkä mä saavutan tunteen sitten kisojen jälkeen nimen omaan juuri tässä lajissa. Tässä on kuitenkin niin paljon minulle haasteellisia elementtejä että jos suoriudun niistä kunnialla ja vieläpä jopa hyvin niin uskon olevani ainakin pinen hetken tyytyväinen. Sen jälkeen nöyrä asenne ja takaisin treenaamaan paremmaksi ;)
..
..
Metin tässä taas et miten helvetin hienoa olis tuntea tyytyväisyyttä edes joskus. Tai no, tunnenhan mä. Silloin kun olen onnistunut jossain yli odotusten. 100% onnistuminen on mulle aina se mitä tavoittelen eli periaatteessa se vähimmäisvaatimus. Jos jään alle sen en tee siitä numeroa mutta pyrin kuitenkin seuraavana päivänä taas täydellisyyteen. Tavoite kuitenkin menee aina saavutuksen edellä joten on mahdotonta olla tyytyväinen. Toki tää piirre on sellainen kestävän kehityksen perusta mut joskus häviävän hetken ois kiva tuulettaa, et wuhuu, mä tein sen :) no ehkä mä saavutan tunteen sitten kisojen jälkeen nimen omaan juuri tässä lajissa. Tässä on kuitenkin niin paljon minulle haasteellisia elementtejä että jos suoriudun niistä kunnialla ja vieläpä jopa hyvin niin uskon olevani ainakin pinen hetken tyytyväinen. Sen jälkeen nöyrä asenne ja takaisin treenaamaan paremmaksi ;)
..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
