keskiikko niputettu.

Melko nihkeesti alko aamu, pahoinvointia. Jouduin työstämään aamupalaani. Myös veden juominen oli haasteellista. Toistaiseksi olen vielä saanut kurkusta alas ruokavalioni adellyttämät vaatimukset. En ole varma enää mistä tässä nyt oikeastaan on kysymys, mutta ei tämä nyt kyllä voi enää pelkästä ahdistuksesta johtua. Salilla mulle tuli ihan jäätävän huono olo, pala kurkussa koko ajan. Jännitin et koska laatta lentää ja välillä jouduin menemään vessaan varmuuden vuoksi. Itse asiassa jo treenin alussa huomadin et ei oo ihan kaikki kunnossa sillä leuanvedot +15kg painoi ainakin 5kg enemmän kuin normaalisti. Tai siis siltä musta ainakin tuntui. Treenasin kuitenkin loppuun vaikkakin vähän tehottomasti. Palautumisjuoman juominen oli yhtä tuskaa, kylmät hikikarpalot otsalla join menemään. Päivällinen oli tuskaa niin ikään ja nyt on maha kipeä ja huono olo. Jännä nähdä mihin tää kehittyy, oksennustauti ei nyt kyllä jaksaisi kiinnostaa kun on viimeiset kuukaudet mahdollisuus kerätä lihaa luiden ympärille. Mutta minkäs teet, pakko hyväksyä ja levätä että pääsee sit taas nopeasti jaloilleen. Poikani Kimi on vatsataudissa et valitettavan suuri mahdollisuus munkin sairastua..
..
Metin tässä taas et miten helvetin hienoa olis tuntea tyytyväisyyttä edes joskus. Tai no, tunnenhan mä. Silloin kun olen onnistunut jossain yli odotusten. 100% onnistuminen on mulle aina se mitä tavoittelen eli periaatteessa se vähimmäisvaatimus. Jos jään alle sen en tee siitä numeroa mutta pyrin kuitenkin seuraavana päivänä taas täydellisyyteen. Tavoite kuitenkin menee aina saavutuksen edellä joten on mahdotonta olla tyytyväinen. Toki tää piirre on sellainen kestävän kehityksen perusta mut joskus häviävän hetken ois kiva tuulettaa, et wuhuu, mä tein sen :) no ehkä mä saavutan tunteen sitten kisojen jälkeen nimen omaan juuri tässä lajissa. Tässä on kuitenkin niin paljon minulle haasteellisia elementtejä että jos suoriudun niistä kunnialla ja vieläpä jopa hyvin niin uskon olevani ainakin pinen hetken tyytyväinen. Sen jälkeen nöyrä asenne ja takaisin treenaamaan paremmaksi ;)
..

Kehittyminen on toisinaan haasteellista!!

Nyt alkaa olemaan se viis viikkoa täynnä millä me valkun kanssa laskettiin et ehtis vielä treenaamaan niihin Tukholman kisoihin jos vain saa kipsin pois kädestä. Tiistaina sen näkee mikä on kohtalo kun menen taas lääkäriin. Onneksi tällä kertaa ortopedille joka oletettavasti tietää asiasta enemmän kuin tommonen normi yleislääkäri. Toivottavasti saan sit vähän exaktimpaa tietoa asioista kuin tähän mennessä. Mut siis mähän ite pidän sitä itsestään selvyytenä et ens viikolla aletaan hakemaan tuntumaa ilman kipsiä ja sit sen perusteella laaditaan penkkiin raudat. Totta kai mä olen nytkin koko toipumisajan tehnyt viikottain tutkivaa treeniä et mitä mahdollisesti pystyisin jo kädelläni tekemään. Ja tietenkin se liden repertuaari on koko ajan kasvanut mitä enemmän käsi on toipunut. Olin äärettömän iloinen jo viime viikolla kun pystyin jo tekemään vinopenkkiä laitteessa sekä ojentajia taljassa. Myös kahden käden kick back onnistui ha sain hyvän poltteen ojentajiin. Kokeilin myös penkata mut siitä ei tullut vielä mitään. Tai siis olis voinutkin tulla mut mä en saanut kättä oikeeseen asentoon tän kipsin takia. Kokeilin eilen myös dippiä, mikä ei ehkä ollut ihan viisasta. Käsi rasittui jonkun verran ja kipeytyi. Lopetin toki heti kun huomasin pientä kipua, joten uskon et kokonaisuuden kannalta ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut isosta asiasta kysymys.

Vetotreenistä olin aivan riemuissani kun rauta alkaa vihdoin taas pysymään kourassa. Ei ehkä ihan entiseen tapaan mut ihan hyvin kuitenkin :D Vetosarjat meni siis näin: 8x80, 6x90, 3x105, 3x110, 1x115, 1x120 ja 6x90. Sit päälle niskakyykkyä, leukojenvetoa kapealla otteella sekä vatsoja. Tuuletin kun lähdin salilta, ihan loistofiilis :D Mun käsi paranee :))

...

Sit mä mietin täs et miten vaikeeta se itsensä kehittäminen voi toisinaan vaan olla. On vaikea nähdä omaa käytöstä ja omia tekemisiä neytraalisti, sivullisen silmin. Sitä helposti saattaa jäädä samoihin uriin tallamaan ja silloin sitä kehitystä ei tule. Sillä ei niinkään ole merkitystä et puhutaanko henkisestä vai fyysisestä kehityksestä, molemmissa on samat ongelmat. Tai siis itse asiassa henkinen kehittyminen on itse asiassa selvästi haasteellisempaa kuin fyysinen. Siinä kun tulee mukaan ne omat näkemykset sekä asenteet. Asenne on ehkä se suurin ongelma. Jostain syystä sitä vikaa/ongelmaa on niin paljon helpompi hakea jostain muualta kuin peilistä.

...

Syyllistyn toisinaan itsekin tämmöseen myrkyttämiseen ja negatiiviseen ajatteluun. Mietin toisinaan muiden tekemiä valintoja liikaa ja annan sen vaikuttaa sit itseeni negatiivisesti. Ärsyttävää. Mä kun kuitenkin olen perusluonteeltani sellainen, että yleensäkin kaikessa pyrin keskittymään vain siihen omaan tekemiseen ja annan muiden tehdä mitä haluavat. Mut toisinaan on sellaisia asioita jotka muodostuvat ajan kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi, mitä onkin sit enää vaikea hyväksyä tai sivuuttaa aihe, aiheuttavat suunnatonta ahdistusta. Ja ahdistushan terrorisoi kaiken mahdollisen kehityksen. Se supistaa ajatusmaailmaa ja estää näkemästä mahdollisuudet sekä aiheuttaa negatiivista käytöstä. Lisäksi ahdistus estää myös lihaskehitystä, sillä stressaantuneena ihmisen elimistössä muodostuu normaalia enemmän kortisolia mikä estää anabolisen tilan saavuttmisen.

...

Ahdistuksesta on vaikea päästä eroon ja mulle (valitettavasti) tyypillinen käyttäytymismalli on ollut pakeneminen, huonoin vaihtoehto kaikista. Onhan se tietty totta et ryyppäämällä on helppo saada hetkellisesti ahdistus häviämään, mut kokonaisuuden kannaltahan siitä on vain haittaa. Siitä alkaa ahdistuksen kierre. Silloin pitäis koittaa päästä jotenkin pois siitä kierteestä. Yks tapa on poistaa siitä kierteesä mikä tahansa tekijä kokonaan jolloin tilanne muuttuu ja asia saa uusia näkökulmia automaattisesti. Kuulostaa tietty helpolta, mitä se ei todellakaan ole. Varmaan on mahdotonta selvitä elämästä ahdistumatta, mutta mulla ainakin on valtavan suuri pyrkimys siihen ;) Mutta näihin sekaviin tunnelmiin on nyt hyvä lopettaa :P Ens viikolla tosiaan lääkärille ja sit nähdään mitä jatkossa :D Saatanallista treeniä toivottavasti :DD

Kolme viikkoa takana!

Kolme viikkoa on nyt kulunut kun käsi murtui ja olen viikottain treenannut niin monipulisesti kuin mahdollista. Kuningasliikkeiksi ovat osoittautuneet jaloille Hack-kyykky ja/tai etukyykky sekä niskakyykky. Eilen (tiistaina) vedin hackissa parhaat sarjat vyöllä ja siteillä 2x3x120kg. Seuraavalla kerralla lisää rautaa kehiin ;) Selälle raskaimmat tehtävissä olevat liikkeet ovat Julle, leuanveto kapealla ja selän ojennus lisäpainoilla rullaten. Pystynhän mä siis jonkun verran myös vetämään maasta, mut puhutaan kuitenkin niin pienistä kiloista (70-80) ettei niillä kyl paljon hehkutella. Rinnan treenaaminen onkin sit se haasteellisin!! En pysty tekemään oikeastaan kuin rintapuristusta laitteessa ja siihenkään ei kärsi laittaa kovin paljon painoja. Lähinnä siis sen takia et kun mä olen näin lyhyt niin vaikka siinä toki saa penkkiä nostettua ja laskettu niin siinä ei ole huomioitu lainkaan sitä et lyhyellä ihmisellä on myös käsien luut lyhyemmät kuin muilla. Näin ollen siis mun olkavarsi on sen verran lyhyt et se nippa nappa ylettyy laitteen käsille tarkoitettuihin lätkiin niin ettei olkapäät irtoa selkänojasta. Ja sit jos mä laitan paljon painoja et taakka on raskas niin olkpäät irtoaa ja etuolkapäät tulevat vahvasti liikkeeseen mukaan. Ja tämähän ei tietenkään ole tarkoitus. Tosin tänään mä jo onnistuin tekemään (pikkiriikkisillä painoilla tosin mut kuitenkin) vinopenkkilaitteessa. Ajatuksena oli lähinnä saada tuntuma rintaan ja kunnon puristus aikaan, kättäni kuitenkaan kuormittamatta.

Maanantaina kävin tosiaan uusissa kuvauksissa ja olihan se murtuma siellä edelleen. Olishan se vissiin ollutkin lääketieteellinen ihme jos se ois luutunut jo kolmessa viikossa. Mä sain uuden kipsin vanhan tilalle ja se röngten hoitaja väitti mulle tällä kertaa et luutumisessa menis aina väkisinkin sen kuus viikkoa. Lunnollisesti mä kieltäydyn udkomasta tähän. No mut enivei, se on sama mitä noi hoitajat sanoo, lääkäriä kuunnellaan. Toki tää mun lekuri nyt myönsi, ettei oo mikään asiantuntija murtumissa joten ei uskalla antaa mitään ennustetta mitä nyt tapahtuu. Kuulemma tiistaina piti olla paikalla lääkäri joka on expertti. Sen piti kattoo ne mun kuvat ja sit soittaa et miten edetään ja mikä se ennuste on. Joo no, ei o vielä kuulunut mitään ja jokseenkin ärsyttää koska haluaisin todellakin tietää et missä mennään ja miten tää jatko. Voisin sit valkullekin ilmoittaa et mikä on homman nimi. Ei kai se auta kuin oottaa... Mä vihaan odottamista. Kaikki muu käy ja mä sopeudun tilanteeseen kuin tilanteeseen suht helposti, mut odottamista mun on vaikea kestää..

Tän viimesen kolmen viikon aikana on tullut tehtyä niin paljon liikkeitä missä paino lepää tossa etuolkapäillä ja siitä kiitoksena mä olen sit saanut vähän ylikuormitusta tohon vasempaan käteen. Toki siinä oli jo ennestään vähän ongelmaa mut nyt se on oikein riistäytynyt käsistä. Mä koitan pitää sitä nyt pikkasen levossa ja suihkuttelen siihen tota Perskindolia. Lämpimästi suosittelen, ihan huippu hyvä tuote. Ei kuumota eikä lämmitä tai kylmää. Ei tunnu oikeestaan miltään kun sitä on laittanut, mut kipu häviää melkein kokonaan muutamassa päivässä :) Varmasti tulee olemaan yksi tuotteista mitä tulen jatkossakin käyttämään venähdysten yms. hoitoon :)

Turhautuneisuutta imassa :/

Viisi päivää vasta ollut tää kipsi kädessä ja mä alan oleen aika hiilenä. Vaikkakin mä olen ihminen, jonka on helppo sopeutua uusiin tilanteisiin (millaisiin tahansa) niin tää käy kyllä mun hermoille. Ja se johtuu pelkästään siitä, koska mulla on tylsää. Kyllähän mä täällä kotona olen koittanut kaikennäköistä puuhastella, mutta aika monet hommat on semmosia joista en suoriudu lainkaan ja kaikki ne mitä mä pystyn tekemään vievät paljon enemmän aikaa kuin yleensä ja lopputulos on vähintäänkin kyseenalainen. Lisäksi mä en jaksa kauheen kauaa tehdä mitään kun toi käsi rasittuu ja alkaa särkemään. Tänäänkin täyttelin veroilmoitusta, mikä nyt on pelkkää paperin pyörittelyä ni heti alkoi sormet tikkuilemaan. Ehkä kaks tuntia jaksoin näpertää.. Se särky just ärsyttää ehkä eniten, iltaisin ei saa nukuttua ja yöllä uni on katkonaista. Siitä johtuen sit päiväkin tahtoo mennä vähän kärttyisissä merkeissä. Tai viimeistään sitten kun päivällä särky alkaa, muutun pahantuuliseksi. Ja kun mä en oo mikään kauheen kova syömään lääkkeitä ja nyt kun joudun imuroimaan niitä päivittäin kourakaupalla niin ahdistaa ihan. Toki mä koitan joka päivä ottaa vain jos on pakko, mut silti niitä menee.
...
No niin, olipas taas negatiivissuden huipentuma :P Onhan se tietty selvä et kun asiat hankaloituu (esim. tää koneellakin kirjoittaminenkin vie kaksinkertaisen ajan) niin se alkaa käymään hermoille. Eihän kukaan halua tehdä vaikeemman kautta?? Tai no jotkut haluaa, jos on putkinäkö :P No mut jos nyt taas koitetaan valottaa näitä murtuman hyviä puolia niin nythän mulla on mahdollisuus keskittyä pääpainotteisesti jalkatreeniin. Kimillä meni myös viikonlopulla nilkasta nivelsiteet niin mä olen voinut kuljettaa sitä koulussa eikä sen oo tarvinnu nilkuttaa sinne. Treenimäärien tippuessa mulla on nyt myös mahdollisuus viettää vähän enemmän aikaa kullan kainalossa :) Ja kuitenkin kun kyseessä on näinkin lyhyt aika niin mä koitan keskittyä näihin positiivisiin juttuihin. Miksi ärtyä tilanteessa johon ei voi vaikuttaa?? Tilanne muuttuu vain entistä vaikeammaksi.. Ja mä kun tykkään päästä kaikesta mahdollisimman pienellä mielipahalla, päinvastoin teen mieluiten kaiken hymyssä suin ;)

Tutkimustyötä ;)

No niin, eli mun mielestä aina voi treenaa jotain vaikka ongelmia välillä oliskin. Paitsi jos ongelma on selässä. Myös olkapään vammat on vaikeita ja terrorisoivat melkein kaikkia liikkeitä. Mä kävin siis maanantaina ensin tutkimassa mitä mä pystyn tekemään ja sit tiistaina aamulla tein jalat ja illalla haukkarit sekä vatsan. Näähän ois normisti kyllä pystynyt vetämään samaan settiin, mutta tein kuitenkin vähän liikkeitä ja painoja haistellen. En halua missään tapauksessa vaarantaa käteni toipumista. Tottahan on se, että käsi kyllä varmasti toipuu. Mutta missä ajassa on sitten se toinen kysymys. Ja tällä hetkellähän mua ei niinkään huoleta se, et kun en pysty noudattamaan ohjelmaani vaan se että mikä on se lopullinen hävikki voimassa sen jälkeen kun kipsi otetaan pois. Mitä lyhyempi aika toipumisessa, sitä pienmpi hävikki. Tosin murtuma oli aika paha ja ennuste myös et 4-6viikkoa menis, mut mä olen itse päättänyt et kun on eka kontrolli kolmen viikon päästä niin kuvissa ei sit enää näy murtumaa :P

Vaikka näissä videoissa pystyn kyllä jonkin verran tekemään käsillä liikkeitä joissa tarvii pitää kiinni niin ne kuitenkin jonkin verran rasittavat tuota kättä, et jatkossa mun treeni tulee olemaan hyvin jalka ja vatsa voittoinen. Toki koitan tehdä mahdollisimman monipuolista treeniä, mutta kivun sallimissa rajoissa. Niin siis en tee mitään mikä aiheuttaa kipua käteen teko hetkellä (kaikki missä paine kohdistuu kyynärvarren päälle eli työntävät liikkeet) enkä liian pitkäkestoisia, kättä rasittavia suorituksia kuten esim. virkkaaminen :D Ei sillä että mä normaalistikaan virkkaisin muahahhahhaaa :P

Etukyykky 2x8x50, 2x8x70
Hack-kyykky 4x8x55kg

Näillä nyt mennään ja se vain on hyhyväksyttävä. Toisaalta taas nyt on hyvä kehittää mun heikoimpia lihaksia eli prsettä ja etureisiä. Tulen varmasti saamaan niihin paljon ruutia tänä aikana mikä varmasti kehittää kyykkytekniikkaani vaikka varsinaista kyykkyä en pystykään tekemään. Ei koskaan huonoa ettei jotain hyvääkin ;) Onneksi on olemassa todella raskaita liikeitä joissa ei kättä tarvita. Mun suosikit ehdottomasti tänä aikana tulevat olemaan toi etu- ja hack-kyykky.

vko IV loppu lyhyeen :/

                                    

Alkoi aika vitun loistokkaasti tää nelosviikko :( Päivähän on siis sunnuntai ja aamutreeneissä olin. Mä veivasin polvisiteitä veivillä ihan ensimmäisenä ennen treenien aloittamista. Toka rulla mitä mä veivasin menikin vähän liikaa kokonaan siihen tapin päälle niin eihän se meinannut lähtee siitä millään irti. No mä sisukkaana tietenkin (tai toisaalta laiskana kun en halunnut tehdä samaa rullaa uudelleen) en voinut luovuttaa ja höllätä rullaa vaan ajattelin et kyllä se siitä lähtee. Ja kyllähän se sit lähtikin ja helvetinmoisella vauhdilla. No se vauhti sit lopulta töppäs semmoseen kivaan rautakulmaan.

...

No ei siinä mitään mä päästin muutaman melko äänekkään kirosanan ja poljin jalkaa paikallani. Sit ku olin vähän rauhoittunut niin mä kävin päästämäs siihen hanasta niin kylmä vettä kun sieltä vain tuli. No olihan siinä lihassa semmonen sinertävä kulman kuva. Mä ajattelin et no, ei täs mitään hirvee mustelma vain tulee. Vedin treenit ja nehän meni näin:

 

• Maastaveto temp otteella 4x6x90k
• Kyykky 85-5, 92,5-2x4, 100-3, 105-3, 90-4 (polvisiteet 100 ja 105)
• Raaka rinnalleveto 4x5x50
• Vatsat penkissä 4x12x70
• Vatsarutistus 4x12
  

Kyllähän se kieltämättä oli aika tuskaisa treeni ja jokaisessa liikkeessä koitin tehdä mahdollisimman nopeasti ja niin ettei se kauheesti kuormittais tota kättä. Ja siis jos mä oisin vähänkään ajatellut sen olevan murtunut niin en mä ois tehnyt mitään. Menin vielä illalla kokeilemaan josko kakkostreenikin onnistuis (mikä idiootti). Sain mä tehtyä kapean penkin (2x5x50 ja 2x5x55). Vinopenkissä jouduin käyttämään normaalia pienempiä painoja, koska en ois saanut sitä nostettua millään ylös. Tein siis 4x8x12,5. Tein myös kuntopiiristä kaiken mitä pystyin eli dippi, kahvakuula heilautukset, tempausvala, yhdenjalan maastaveto sekä - kyykky. Tein kaikkee 2x8, mut se loppu sit siihen. En pystynyt enää pitämään tankoa kädessä. Kaikissa liikkeissä käännin käden kulmaa sillä tavalla että se kuormittaa mahdollisimman vähän kämmenen ulkosyrjää. Paino lepäisi pääasiassa peukalon päällä. Kuvamateriaalissakin se näkyy selvästi.

...

Kuvassa siinä näkyi sen raudan kuva luussa mihin mä olin sen lyönyt, et melkonen tälli oli ollut. Ja kyllähän mä vähän illalla, kun se alko tummumaan, niin ajattelinkin et ei tässä välttis nyt ihan mistään pikkujutusta ole kysymys kun sinne käden sisäpuolellekin tuli mustelma. No se on nyt sit kipsissä niin kauan et on luutunut ja mä tietenkin koittaa auttaa prosessia syömällä semmosta ruokaa josta saisin mahdollisimman suuren hyödyn! Treeniohjelman toteuttaminen tietenkin on tauolla ja olenkin jo kuumeisesti miettinyt mitkä ovat sellaisia asioita mitä mä pystyn tekemään. Lähtökohtahan on se että kaikki missä tarvitsee puristaa tai käyttää sormia/rannetta eivät tule onnistumaan. Mut näillä eväillä (valitettavasti) nyt eteenpäin!



Laskusuhdanne jatkuu..

Edellisestä päivityksestä onkin jo tovi, sillä mulla ei oo kauheesti viime aikoina ollut raportoitavaa. Tai no, oonhan mä saanut semmosia yksittäisiä hyviä treeniä tehtyä mutta kokonaisuudessa on edelleen runsain mitoin  parannettavaa. Ja olihan viime viikonloppuna se voimailuleiri Vierumäellä, joka oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tämä oli juuri sellainen leiri mistä mä olen valmis maksamaan ja uhraamaan myös aikaani. Leirillä yöpyminen ja ruokailut oli suunniteltu leirijärjestäjän toimesta. Ruokailuissa oli huomioitu myös ajoitus, suhteessa varsinaiseen treenaamiseen. Riitti että ilmoittautui ja maksoi leirin. Lauantaina luennot alkoivat klo 8 ja iltpäivällä ruvettiin treenaamaan. Varsinainen ohjelma loppui iltapalaan klo 20.00. Sen jälkeen saunottiin ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan. Luennot jatkuivat heti aamusta ja päivä päättettiin veto ja kyykkytreenehihin klo 18. Koko setti maksoi 140€ plus matkat päälle eli yhteensä 160€. Tällaisten leirien järjestäminen ja toteuttaminen on oikeaa "ammattimaista" urheilua.
...
Kaikki muu on mielestäni puuhastelua tai vaihtoehtoisesti yhteenkokoontumisia treenien merkeissä. Ja mä olen kyllä vähän nihkeä satsaamaan yhteistreeneihin kokonaista viikonloppua ja satoja euroja. Eikä mulla itseasiassa ois varaakaan. Lisäksi vapaiden viikonloppujen järjestäminenkään ei käy kädenkäänteessä sillä mulla on töissä kuukaudesta aina kaksi viikonloppua kiinni ja muillakin työntekijöillä on menoja. Haluaisin olla myös kotona joskus. Toki mä ymmärrän myös sen että jos kuuluu joukkueeseen niin siihen on vähän vaikea kuulua ellei koskaan ole paikalla. Mutta mun mielestä kuitenkin treenaaminen ja tulokset ratkaisevat. En voi kyllä kieltää etteikö mun vuosi 2012 olisi lähtenyt käyntiin erittäin alavireisesti ja valitettavasti sitä lystiä tuntuu edelleen jatkuvan. Mulla on jonkun verran oman terveyden kanssa vaikeuksia. Kimin jatkuva yksin kotona oleminen on alkanut näkymään myös kouluelämässä. En ole pystynyt sitoutumaan Hanmoodon maajoukkue toimintaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Mikäli tilanteeseen ei tule muutosta niin joudun todennäköisesti eroamaan. Vahva usko mulla kyllä on siihen et asia vielä järjestyy sillä, mulla on töiden suhteen uusia suunnitelmia, jotka sit paljastuu kevään mittaan. Myös eräs työtoverini on jo luvannut helpotusta iltavuoroihini kevään aikan, kiitos hänelle siitä :)
...
Toki toi treenivolyymi pitää saada kasvamaan tai näistä työjärjestelyistä ei mitään hyötyä ja se edellyttää tietenkin sitä et saadaan palautettua mun terveys entisiin uomiin. Ajalle kun mä en ollut koskaan sairas. Mä en oikein tiedä et mistä tää noidan kehä on oikein alkanut ja mikä on syy ja mikä oire. Mut siis jos nyt sitä kokonaisuutta ajatellaan niin ensinnäkin mä olen ollut tän vuoden puolelle jo kolme kertaa kuumeessa, mikä on enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Lisäksi tervehtymisessä on mennyt kauan ja treeneistä palautuminen on ollut vaikeaa. Huomaan myös vartalossani kummallisia muutoksia enkä voi ymmärtää miksi. Mutta niistä sit enemmän kun olen saanut syyn selville.
...
Tällä hetkellä makaan TAAS kuumeisena peiton alla vaikka mun pitäis olla junttaamassa rautaa Kankaanpäässä RAW SM kisoissa. Voi perkele kun voi vituttaa. Seuraavat on sit vasta vuoden päästä. Ja vaikka mun pääkisat olikin ne varustenostot silloin reilu kuukausi sit niin olisin varmaan saanut kuitenkin ihan hyvät tulokset näihinkin. Olisin halunnut tehdä ne tulokset!! Musta tuntu aamulla jo pää tosi painavalta, mut ajattelin et oon nukkunut vain huonossa asennossa ja et se hedarikin johtui siitä. No sit Kimi soitti mulle ennen kouluun lähtöä et onks sen pakko mennä kun on niskat ja rinta niin kipee. Mut kun ei sillä kuitenkaan kuumetta ollut niin kouluun vain. Meillä oli sit töissä palaveri alk. klo 12 ja kesti 14.30 asti ja mä torkahtelin siellä vähän väliä. Oonhan mä sillai rauhaton ja mun on vaikea istua "normaalisti" paikallani jos pitää olla hiljaa ja kuunnella mutta en mä kyllä koskaan nukahtele :O Töiden jälkeen me käytiin pesees auto ja kaupassa. Kotona mä ajattelin ottaa pikkutorkut ennen Hanmoodo treenejä, joista olin vielä kaiken lisäksi ottanut vetovastuun. Nukahdettiin molemmat Kimin kanssa ja herättiin vähän ennen 21 illalla. Treenit olivat olleet ja menneet ja lisäksi meillä oli molemmilla kuume noussut. Ei muuta kuin ilmotteleen, et mä en pääsekään kisaamaan... Saatana!!
...
Nyt mulla on aikaa istua koneella tai siis maata kun mä en pysty kauheesti oleen pysty asennossa kun tulee huono olo. Niskat on niin jumissa ettei pysty päätä kääntämään, enkä saa leukaa rintaan. Ihan kauheeta. Onneks on kannettava niin pystyy tukemaan pään hyvin kun kirjottelee makuulta. Toki se edellyttää myös kymmensormijärjestelmän handlaamista ettei tarvii kattoo näppäimistöä. Muuten ei pystyis kirjotella. Mä käytän nyt tän hereillä olo ajan niin tehokkaasti kuin mahdollista näiden uusien kuvioiden suunnitteluun, tavoitteena hyvinvointi ja entistä rautaisemmat tulokset. Prioriteetti numero yksi on kerätä kaikki treenit puoli vuotta ennen SM kisoja exeliin. Lähetän ne mun valmentajalle (mistä lisää sitten kun saadaan yhteistyö rullaamaan) ja se tekee mulle sit ohjelman ja suunnitelmat. Odotan malttamattomana alkavaa yhteistyötä ja odotukseni ovat katossa :))  Prioriteetti nro2 on eväiden laskeminen. Enemmän vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita pitäis saada ruoasta. Prioriteetti nro3, tulevaisuuden ajankäyttömatematiikka.
...
Mä olen monesti aikaisemminkin kirjoittanut tätä samaa ja on mulla jalo ajatus ollutkin sen suhteen et pyrkisin päivittämään useammin, mutta jotenkin tää rytmittömyys näkyy kokonaisuudessa joten silloin se heijastuu myös tänne. Mutta jos mä nyt jotenkin oisin saanut kunnon opetuksen näistä sairasteluista enkä olisi niin hövelillä tuulella kuin tähän asti, vaan tosissani pyrkisin niihin hyvinvointia tuoviin muutoksiin!! Helppoahan se ei koskaan ole, pitää tunnistaa niin monia eri asioita ja niiden vaikutusta kokonaisuuteen ja sen jälkeen vielä keksiä et miten se muutetaan et saadaan aikaan hyvä, järkevä ja ennen kaikkea toimiva kokonaisuus. Mutta huomenna kuitenkin vähän kuvamateriaalia leiriltä ja mahdollisesti jotain muutakin pientä ;)

viikonloppu sairastellessa...

Koko viikonloppu meni sairastellessa, onneksi mulla oli sentään hyvää seuraa :) Roosa-Marian kanssa katottiin telkkua ja syötiin karkkia, nice :) Vitsi kun noi Makuunin karkit on niiin niin hyviä, tuoreita ja pehmeitä :) Karkkeihin jää kyllä ihan naurettavan helposti koukkuun... Eipä mulle oikeestaan paljon muu ruoka ookkaan maistunut. Eilen mun teki ihan kauheesti illalla mieli Rosson niitä juustotäytteisiä pastataskuja. Olin jo innoissani, että alan oleen terve kun ruoka maistuu :D Rosson ruoan korvikkeeksi mä keittelin itelle vähän kasviksia ja tagliatelleä.. Innostuin kyllä jälleen kerran liian vähästä, illalla kuume nousi jälleen ja aamulla oli vaikeuksia nousta sängystä ylös. Keittelin aamiaisen, tiskasin ja imuroin ja sen jälkeen tuntui kuin olisin tehnyt jonkun hyvinkin vaativan urheilusuorituksen.. Ei siis varmaan salille tänäänkään, vaparitreeneistä puhumattakaan :/ Eväiden suhteen on kuitenkin mennyt aika kivasti (vaikka söinkin karkkia), mutta ei tokikaan täydellisesti. En ole noudattanut ohjelmaa (sattuneista syistä), mutta kaloreiden puitteissa oon kuitenkin liikkunut aika hyvissä rajoissa. Tosin ruoan laatu ei hetikään joka käänteessä ole ollut optimaalista, mikä sinällään on ongelma etenkin nyt kun en oo päässyt treenaamaankaan. Mut ei siinä mitään, se on ollutta ja mennyttä :D Nyt on uus viikko ja mä olen tässä koko aamun (sängyssä maatessa) miettinyt taas näitä juttuja :D Mulla kuitenkin on hyvät systeemit ja loistava/tomiva ruokavalio niin eihän sitä tarvii kuin noudattaa :DD No joo, se onkin aina helpommin sanottu kuin tehty ;) Päänvaivaa mulle aiheuttaa edelleen tää et miten mä saan ton kamppailun ja salitreenin oikein yhdistettyä. Se on kyllä suuri haaste ja ajoittain musta kyllä tuntuu siltä että se on mahdoton tehtävä. Tai siis ei muuten olis, mut mä pääsen liian harvoin kamppailemaan. Mikä taas kehityksen kannalta on huono juttu. Ja sit kun mä mietin näitä elämän prioriteetteja niin kyllä se kamppailu vaan sit tahtoo tippua tärkeysjärjestyksessä liian alas. Ja just vain sen epäsäännöllisyyden takia. Kyllä mulla taas suunnitelmia on työn alla, jossa riittäis aikaa kaikille tärkeille asioille. Mut saa nyt nähdä miten ne toimii, pitäis päästä kokeileen kunhan tässä vain tervehtyis kuntoon ensin ;)