jotain pohdintaa...

No ei mulla oikeastaan mitään niin kovin erikoista kirjoitettavaa ollut.. Mutta mä olen pitkään miettinyt, että kun toiset ihmiset on niin kamalan kunnianhimoisia ja mulla kun ei sellaista ominaisuutta ole ollenkaan. Se liittyy tietenkin myös siihen voittami-häviämisasiaankin. Miksi mulla ei oo sellaista halua?? Olen joskus aiemmin jo ajatellut sen liittyvän siihen kun mulle ei sillä statuksella tai muiden mielipiteillä ole väliä. Mutta en mä kyllä jaksa uskoa, että se status/muiden mielipide vois olla ainut syy kunnianhimoon. Se tuntuu kyllä vähän mahdottomalta. Tai ainakin mä toivon, että ihmiset olis vähän "vahvempia" ja tekis asioita enemmän oman hyvinvoinnin kuin statuksen takia. Ei sen väliä vaikka se status olis siellä taustalla vaikuttamassa, mutta jotenkin tuntuis köyhältä (ainakin siis mun elämässä) jos se olis kaikessa se main subject...

Perjantaina kun ajelin aamulla töihin ja kuuntelin hyvää musiikkia, se ajatus vaan taas jostain tuli. Mä rakastan sitä matkaamista, autolla ajamisessakin. Mä nautin suunnattomasti autolla ajamisesta, ei sillä väliä olenko mä menossa töihin vai minne. Etenkin kesällä on mahtava ajella hiekkateitä ja katsoa sivupeilistä kun hiekka vain pöllyää ;) Mä olen siis luonteeltanikin semmonen ikuinen matkaaja. Mulle ei sillä päämäärällä niinkään ole merkitystä kuin sillä matkalla. Se pätee kaikkeen, tähän remonttiin, treenaamiseen ja eväisiin. Mä haluan niin vahvasti olla vain tässä hetkessä, tehdä juuri nyt niitä hyviä valintoja. Ja ennen kaikkea olla juuri nyt onnellinen, huomisesta viis!! Tai no siis ei ihan noinkaan voi ajatella, koska mä kuitenkin uskon että tämän päivän rakentaminen on suurin osa sitten huomisenkin muodostumisesta. Ja siinä sitä sit matkataan, sillä ihan itse rakentamalla tiellä.

Vähän niin kuin tekis siltaa, tänään jo teen materiaaleja huomiseen, määränsä enempää ei voi edetä ja mitä paremmat rakennusaineet niin sitä korkeammalla mennään. Korkeus tietenkin kuvastaa mun omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Mitä pidemmän pätkän on saanut sitä hyvää matskua niin sitä huonommin sitä mikään "ulkopuolinen taho" tai toinen ihminen voi särkeä. Silloin kestää paremmin vastoinkäymisiä. Ja tähän ei tosiaankaan taas oo mitään ultimatefaktaa vaan koskee vain mua ja mun elämää. Jos joku elää toisin tai on muuta mieltä niin so be it, hänellä on siihen oikeus ja se saattaa olla aivan yhtä oikein. Ainakin hänen elämässään, ei välttämättä minun.

Asiasta miljoonanteen, mä haluan tosta mun paskasta autosta eroon. Mun sietokyky on nyt tullut täyteen, se romu rajoittaa mun vapautta, perkele!! Onhan se ihan hyvä auto, mutta syö liikaa besaa. Ja ehkä siinäkin on vähän perää, että ranskalaisia tulis ostaa korkeintaan grilliltä. Ehkä taas vähän liian kärjistettyä tekstiä, ei ole tarkoitus arvostella tässäkään kohtaa toisia ihmisiä, kuitenkin jokaisella on oikeus siihen mielipiteeseensä. Ja jos joku tykkää ranskalaisista autoista niin ok. Miksi loukkaanttua jos joku toinen ei tykkää?? Näin se vain menee toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä jotkut jopa molemmista ;). Jos ei menisi niin meillä olis täällä tasan yks automerkki ja kaikkia muitakin tuotteita ois vaan se yks josta kaikki tykkää...

Sitten haluaisin vielä (ihan tosta mun exään liittyvästä kommentista innostuneena) kertoa sellaisen ominaisuuden itsestäni mikä liittyy myös tavallaan tuohon matkaaja-luonteeseen. Mä olen sellainen, että kun teen sitä matkaa ja kun pääsen perille, oli se päämäärä sitten toivottu tai ei toivottu niin on äärettömän epätodennäköistä että palaisin sille samalle tielle enää koskaan. Se myös ehkä tekee musta sellaisen "ääripää" ihmisen. Viina oikeastaan on ainut, jota vähän pelkään. Ja tunnustan myös, että yksi ihminen kauempaa menneisyydestä on myös asemassa jota pelkään. Niin siis pelkäämisellä tarkoitan joutuvani takaisin tielle minkä olen jo nähnyt ja tiedän varmasti etten sitä halua, mutta jostain syystä niissä on vähän jotain taikavoimaa joka tekee vaikeaksi vastustaa. Mutta kaikki muut tiet mitkä on viety päämääräänsä ovat menneisyyttä.

Mikäli kyseessä on asia mihin liittyy muitakin ihmisiä varmistan moneen otteeseen sen, että päämäärä on varmasti saavutettu ja asiassa ei ole enää mitään tehtävissä. Ja vaikka se tekisi miten kipeää, olisi miten raskasta tahansa ja vaikka pitäisin kuinka paljon ja kaipaisin niin se on sitten siinä. Jos joku on EX niin siihen omat syynsä, niin minun kuin toisenkin osalta. Ja ihan ilman mitään pahaa sanomatta tai mitään muutakaan negatiivista tunnetta herättämättä voin sanoa, että samaan en enää lähtisi. Eikä sillä että exänikään haluaisi. Välitän kuitenkin, välitän toki kaikista ihmisistä, ja toivon hänellekin onnellista ja rikasta elämää. Että hän saa sen mistä haaveilee.

Enkä mä muutenkaan ole sellainen, että yrittäisin koskaan missään vaiheessa tehdä vaikutusta yhtään kehenkään. Mä olen sellainen kuin haluan, yritän elää hyvin, ketään tieten tahtoen loukkaamatta, olla onnellinen, kehittyä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakastan huumoria ja hauskaa elämää. Ja jos se ei kiinnosta niin en mä mitään yritä todistella. Tuolla kun mä liikun, niin olen enemmin vähän vaatimaton kuin että toisin itseäni selkeästi esille. Tai siis haluaisin olla, mutta ei se oikein onnistu.. Toiset tykkää toiset ei, se rittää mulle :D

vihdoinkin koneella...

Takana on melkoisen onnistunut viikko, en voi olla kuin tyytyväinen. Uskoisin, että tähän vaikuttavia tekijöitä ovat lähinnä A) Olen joustanut ruoan laadussa B) Olen varannut ruokaa riittävästi ja C) Olen käynyt ulkona syömässä tarpeen vaatiessa. Ruoan laatu on mulle edelleen tärkeää, mutta olen kuitenkin hyväksynyt sen tosiasian, että on parempi syödä vähän laadutonta kuin jättää kokonaan syömättä. Ainakin siis jos haluaa saada painonsa nousemaan. Ja vaikka olin iltavuorossa, pidin joka päivä ruokatauon. Ylitin kyllä itseni totaalisesti :D Kuulostaa varmaan naurettavalta mutta mulle se on ollut erittäin vaikeaa. Ehkä musta on tulossa vanha kun osaan (ainakin vähän) jo hellittää :D Paino tällä hetkellä keskimäärin 56kg :D Nyt se heittelee tossa 55-57 välillä kun ennen se oli 53-55, nousua siis on tapahtunut. Vaatteiden perusteella kaikki on reisissä.. Ottaisin mieluummin ne vaikka hauksiin :D Kauttaaltaan sitä varmaan on tullut mutta tiukoissa farkuissa sen huomaa parhaiten.
Treenitkin sain vedettyä suunnitelman mukaisesti ja olikin ihan loistosettejä, sitä keskiviikon ähky-treeniä lukuunottamatta.


Olen ehtinyt myös "pohtimaan" asioita, ehkä jopa vähän liikakin. Lähinnä öisin olis voinut tehdä jotain muuta kuin miettiä.. Tän viikon pääteemana on ollut erilaisuus, yhteisöllisyys, sanattomat "yleisesti hyväksytyt" normit sekä lapsen kasvatus. Ihmiset ovat tietyssä mielessä vähän yksinkertaisia. No siis eivät kaikki tokikaan, mutta kun ajatellaan isoja kokonaisuuksia, ryhmiä ja erilaisia yhteisöjä. Niin kun sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy! Äärijärjestöissä tällainen joukkotyhmyys on parhaiten havaittavissa. Heillä on vahvoja näkemyksiä ja linjauksia ja jos ryhmässä on henkilö joka on samaa mieltä, mutta haluaa valottaa "vaastustajienkin" näkemyksiä. Hänet lynkataan kylmästi eikä kukaan ymmärrä (tai edes vaivudu yrittämään) hänen puhettaan. Sellainen tulkitaan vastustamiseksi. Täähän ei siis mitään ultimatefaktaa oo, eikä varmasti päde kaikkiin. Tällaisen havainnon olen kuitenkin itse tehnyt joidenkin ryhmien osalta...


Toki tälläinen valitettavasti on havaittavissa "löysemmissäkin" yhteisöissä. Kuitenkin kaikki kuuluu johonkin yhteisöön, halusi tai ei. Minun yhteisööni kuuluu totta kai sukuni, työpaikka, harrastukset ja elinympäristö. Mä en oo koskaan oikein sopinut mihinkään yhteisöön enkä mä edes yritä esittää sopivani. Mä tulen kyllä kaikkien kanssa toimeen, mutta en ole osa sitä ryhmää. Koska olen useimmiten erimieltä asioista ja lisäksi tykkään mennä ja olla kuten haluan. Sellainen on toisten mielestä ärsyttävää. En tiedä tosin minkä vuoksi se niin kovasti ärsyttää. Ehkä ihmiset kokevat sellaisen "röyhkeydeksi" jos tekee mitä huvittaa yleisestä normista poiketen.

Tällä hetkellä olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa jossa ehkä vähän arveluttaa oma elämäntyylini ja omat arvoni. Poikani, tietenkin, elää samalla tavalla kuin minäkin ja nyt myös kärsii samantyyppisistä ongelmistakin. Muahan helposti syytetään jos jotain on tapahtunut tai on yleensäkin jotain erikoista. Ja mä en todellakaan ole epäluotettava, päinvastoin enkä muutenkaan tekisi mitään sopimatonta. Mä pysyn omassa pikkuyksikössäni, en puutu toisten tekemisiin enkä myöskään häiriinny niistä. Mutta koska mua ei mielletä osaksi sitä ryhmää (missä jotain on tapahtunut) niin silloin yhteistuumin vieritetään syyt mun niskoille vaikka olisin tapahtuma hetkellä ollut jossain muualla.

Poikani suhteen hyviä esimerkkejä vastaavista tilanteista on juhlat. Mä en erityisesti välitä vaikka sen juhlavaatteisiin tulis nurmikkoa pihalla leikkiessä tai vaikka se olis välillä siellä ilman kenkiäkin. No siis riippuu vähän juhlista, mutta sanotaan nyt että silloin kun siellä on vain omaa porukkaa. Sitten mä saan kuunnella niitä muiden lasten informaatio iskuja siitä miten poikani tekee asioita joita he itse eivät saa tehdä. Tämä on muiden aikusten mielestä äärettömän ärsyttävää. Ja vaikka varsinaisesti mitään väärää/pahaa ei tapahdu eikä tehdä vaan koska poikani ja minä emme täytä yleisesti hyväksyttyjä sanattomia sääntöjä, normeja, leimaudumme syyllisiksi. Valitettavasti.

Itseni kanssa mulla ei ole ongelmia, koska mä hyväskyn ne syytökset, mua ei haittaa. Mä haluan olla vapaa ja nauttia elämästäni. Ja jos se poikkeaa yleisesti hyväksytystä normista niin mitä ...ttua sitten. Mutta poikani ei vielä ymmärrä tällaisesta mitään ja kuitenkin elää pääasiassa niiden arvojen ja elämäntapojen mukaan mitä mä olen sille omalla esimerkilläni näyttänyt. Monessa käänteessä hän tekee mielestään ihan oikein ja silti kaikki syyttää ja haukkuu. Se saat mut kyllä aika surulliseksi ja mietteliääksikin. Enkä mä voi kuitenkaan sitä samaan muottiin muiden kanssakaan kasvattaa koska mun elämännäkemys on liian erilainen. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, että mulla on erittäin hyvät välit poikaani. Hän luottaa muhun ja mä siihen. Niin kauan kun pystyn tämän säilyttämään, pystyn myös puolustamaan häntä tässä suppeamielisessä ja rajoitteisessa ympäristössä.

Enkä tällä kirjoituksellani todellakaan tarkoita sitä, että sääntöjä ei pitäisi olla. Vaan totta kai pitää olla! Mutta mun mielestä monien aikuisten tulisi hyväksyä myös se, että monissa perheissä on erilaiset säännöt. Se mikä on mulle tärkeää saattaa olla jollekin toiselle vähäpätöistä ja päinvastoin. Jossain määrin totta kai, kuten koulussa, on pakko vähän tasapäistää ja tietenkin siellä on kaikilla oltava samat säännöt kodin säännöistä riippumatta. Mutta jos lapsi on vilkas, aktiivinen ja käyttäytyy koulussa koulun järjestyssääntöjen mukaan, mutta ärsyttää opettajaa normihyväksytystä käyttäytymismallista poiketen on hänen rankaisemisensa täysin aiheetonta.

Enkä myöskään väitä, että kirjoittamani teksti olisi mitään faktaa. Nää on vain havaintoja miten mä olen oman elämäni ja käyttäytymiseni todennut vaikuttavan erilaisissa yhteisöissä. Jos haluat päästä vähällä ole "normaali", jos haluat muuttaa asioita ja ehkä kärsiä sen takia, ole toisinajattelija!

Ei hyvältä näytä...

No siis mähän julkaisin tän jo eilen aamulla mut sit mä muistin sen artikkelin siitä, että kun kerrot netissä olevasi poissa kotoa luot oivat olosuhteet asuntosi ryöväämiselle. Ja vielä kun tää mun blogikin on niin huippusuosittu, muahhaahhaa, niin ajattelin poistaa tän kirjoituksen. Vaikka ei varmaan kovin moni ees tiedä missä mä asun, tai no, mistäs mä sen tietäisin. Ja siis eihän mulla täällä mitään oikein varastettavaa todellakaan ole, ellei halua pölliä noita mun aatamin aikaisia paskoja työkaluja. Mutta kyllähän se tietty harmittais jos ois ikkuna tai ovi rikottu ja sit vielä sotkettu paikkoja.
Tässä siis tekstiä menneisyydestä, tulevaisuuden muodossa :P Kuitenkin kaikki meni suunnilleen niin kuin olin ajatellut :D Ehkä huomenna voisin ehtiä postaamaan treenien kulusta, eväistä sekä virkistyiltapäivästämme :)

Eilinen meni ihan kohtuullisesti koska ei ollut treenipäivä. Itse asiassa tää viikko olis paljon selvempi jos se olis ollu treenipäivä.. Tänään on taas hässäkkä päällä.. Mun täytyy viedä Kimi mummollaan kun se pääsee koulusta eli klo 13. Sit mun täytyis ehtiä käydä salilla ennen töihin menoa joka on siis klo 15.30. Matkoihin menee, jos hyvin käy, puolitoista tuntia. Kyllä pahalta näyttää :( Jostain mä kyllä myöhästyn... Tietty mä voisin käydä nyt aamupäivällä jo, mutta kiire mulle tulis siltikin. Enkä sit ehtisi tankkaamaankaan kunnolla. Lisäksi mä yritän välttää tota turhaa autolla ajelua. Tänään olis siis treenipäivä kolme (etureidet ja pohkeet) ja edelleen keltainen viikko eli toistoja 12-16. Tää on vielä vähän yli tunnin treenipäivä, joten närästää jo nyt kun tiedän joutuvani tekemään "hosumalla".

Huomenna sitten mä menenkin klo 6 töihin ja sieltä suoraa työpaikan virkistysiltapäivään. Ihmettelen vain tässä, että missäköhän välissä mä ehtisin salille :( Ainoa mahdollisuus on se, jos pääsemme alkuillasta kohtuullisissa ajoin lähtemään kotiin. Voisin sit illalla käydä.. Mutta en tiedä, mä en pidä tällaisesta jossittelusta. Mä tykkään kun asiat on järjestyksessä :D Vaikka täytyy kyllä myöntää, että joskus tuntuu vähän liiankin raskaalta.. Kuitenkin tän koko kompleksin, kolmet vuokralaiset, talon rakentaminen, Kimin ongelmat/menot/harrastukset/hyvinvointi, syöminen, treenaaminen, pitäminen edes kohtuullisesti hanskassa tuntuu toisinaan ylitsepääsemättömältä. Mutta onneksi mä olen luonteeltani aika lungi ja mun on helppo ottaa asiat sellaisena kun ne tulee. No poikkeuksena siis kaikki mikä on peruuttamatonta, niihin ei voi löytää ratkaisua.

Tulikin tossa mieleeni kun olen tässä jo monesti sivunnut facebookia, että miten oma maailma siellä on.. Musta tuntuu, että sellainen suoraa sanomisen/puhumisen kulttuuri on häviämässä entisestään kun kommunikointitavatkin muuttuvat. Siis kautta maailmansivun ihmiset ovat olleet vieraskoreita ja asioita on kaunisteltu tai jätetty sanomatta, mutta sähköisen viestinnän myötä mukaan on tullut sellainen sanaton, rivienvälistä vittuilu. Siis julkaistaan omalla seinällä jotain millä halutaan viitata jonkun henkilön, joko ominaisuuteen tai yhteiseen historiaan, tunteisiin yms. Uskaltaisin jopa väittää että tähän syyllistyy pääasiassa naiset.

Mulle tän oppiminen on ollut melkoisen haasteellista. No siis kyllähän mun sisko (R.I.P) ja äiti oli/on kovia lukemaan rivienvälistä, minkä vuoksi meillä melkoisen usein on kommunikointi vaikeuksia. Toki siis sen kautta olen oppinut lukemaan, mutta en osaa "kirjoittaa". Tai no, osaisin jos tahtoisin. Mutta mä olen niin sinisilmäinen ja tavallaan niin tässä hetkessä etten mä osaa ajatella niin "kierosti" omissa sanomisissa tai tekemisissä. Mua on jopa muutamaan otteeseen syytettykin kun olen jotain esim. biisejä julkaissut että millaista kuvaa annan muille julkaisemalla jotain shittiä. Mä kuitenkin pääsääntöisesti julkaisen esim. biisejä mitkä on mun mielestä hyviä, kellekään vittuilematta tai mitään muutakaan. Ja jos joku nyppii niin yleensä ottaen pyrin sen kyllä myös ilmaisemaan selkeästi, en rivien välistä. Muutenkin mä tykkään niin paljon ennemmin olla iloinen, hyväntuulinen ja tuottaa ihmisille mieluummin positiivisia ajatuksia kuin niitä toisia.

Pessimistiset ihmiset saavat oloni ahdistuneeksi, ainakin jos en voi millään tavalla piristää. Mä tuun niin hyvälle tuulelle siitä jos saan toisetkin hyvälle tuulelle. No siis en mä tietenkään mielistelylinjalle lähde. Jos on näkemysero niin sitten on, mua se ei haittaa. Valitettavasti vain suurin osa ihmisistä on sellaisia (tai no siis ainakin monet), että asiaan pitäisi löytää totuus ja sit kun mä olen erimieltä niin otetaan hlökohtaisesti ja loukkaannutaan. Ainakin väliaikaisesti... Ei mulle onneksi kukaan kovin kauaa mussuta, varmaan osittain myös siksi etten mä huomaa koko mussutusta..

Mutta hei, eiliseen vielä yksi mainitsemisen arvoinen asia :D Pidin elämäni ensimmäisen ruokatauon iltavuorossa ;) No siis enhän mä siis kauaa ollut ehkä vartin korkeintaan, mutta multa se on kyllä jo huippusaavutus :D Ehkä pystyn vielä joskus pitämään sen kokonaisen 20min :D Mutta nyt mä meen laittamaan lattialistoja ja keittelemään päivän pöperöitä. Seuraavasta postauksesta ei sit ookaan sen kummempaa tietoa, sit kun ehdin ;)

:D

No niin, Milla Maaria on nyt rauhoittunut ja voi taas palata normaalien ihmisten pariin ainakin teoriassa... Eilinen ei tosiaankaan mennyt putkeen oikein miltään osin. Mä sain sen lattian valmiiksi ja kyllähän mä jo siinä aloitusvaiheessa panin merkille, että se laminaatti jäi melko kauas seinästä. Tämä sen takia kun seinän tekemisessä oli tullut sellainen moka, että kyprokki oli jäänyt valun väärälle puolelle. Käytännössähän se tarkoittaa sitä että lattian alareunaan jää "kynnys" joka on seinän sisäpuolella ja näin ollen laminaatti ei tule seinään asti. Ja vastaavasti taas seinän toisessa reunassa jossa tuota kynnystä ei ole, jää iso rako seinän ja laminaatin väliin. Lisäksi tosta "mun" laminaatti leikkurista puuttuu yks osa niin se tahtoo leikata vinoon. Mittasin kuitenkin että "vino" pää jää (paikka paikoin) irti seinästä korkeintaan sen saman määrän kuin siellä "kynnyksenkin" kohdassa. Ajattelin ostavani normaalia paksumpaa lattialistaa. Se oli kuitnekin toiveajattelua. Nyt sitten pohdin, että mitä helvettiä mä sen kanssa oikein teen....

No sitten me mentiin tosiaan sinne uimahalliin "rentoutumaan". Kimi valitsi meille pukukopit ja vasta kun olin jo saanut riisuttua ja kamat laitettua kaappiin, huomasin ovassa tekstin "lukko rikki". Siellähän on semmoset elektroniset ovet, joten en kokeillut edes toimiiko se. Suosista siirsin tavarani viereiseen kaappiin. Sit kun me tultiin uimasta ja oltiin puettu niin huomasin auton avaimen ja aurinkolasieni hävinneen. Samassa sytytti, että ne varmaan jäi sinne hajalliseen kaappiin. Ja "hajallinen" kaappi oli lukossa. Ensin ajattelin, että odotellaan kun uimahalli kerran menee kiinni 10min kuluttua niin eiköhän se sieltä pian tuu. Sinne kuitenkin tuli koko ajan lisää porukkaa (jotain 10vuotiaita) niin ajattelin, että ei vittu, täällä on jotkut treenit... Menin kassalle sanomaan ja siellä tosiaan oli jotkut jalkapallojunnujen treenit jotka loppuisivat vasta 1,5 tunnin päästä. Se nainen lupas kuitenkin selvitellä asiaa ja mä menin sinne pukukoppiin mussuttamaan. Ei meidän onneksi kovin kauaa tarvinnut odottaa kun kaappi saatiin auki ja me päästiin lähtemään..

Lisäksi ihmissuhteet aiheuttavat aina päänvaivaa. Eläminen muuten olis niin kovin simppeliä, mutta kun tarviis vähän tulla muidenkin kanssa toimeen. No ei sillä, ettenkö tulisi. Itse asiassa mä tuun tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa. Mutta mä en suoranaisesti kuulu mihinkään ryhmään. Eikä mua oikein mihinkään myöskään hyväksytä, liian isoja näkemyseroja. Ja vaikka yleensä ottaen mä en siitä välitä, koska mulla on oikeus olla minä. Ei mun tarvi ketään miellyttää. Mutta tietty silloin kaikki vähän ylikorostuu kun sitä tuntee vahvaa yhteenkuuluvuutta. On jotenkin riipaisevaa ajatella että se olisi oman mielen tuotetta, niin kuitenkin on käynyt muutaman kerran. On niin vaikea olla neutraali ja tarkastella asioita "sivusta seuraajana". Valitettavasti mäkin olen vain ihminen, jolla on toiveita, haluja ennen kaikkea tunteet. On se niin väärin :D

Lisäksi pojallani on raskasta koulussa, enkä oikein tiedä mitä asian kanssa tekisin. Ymmärrän hänen tuskansa ja mulle ehkä yksi vaikeimmista asioista hyväksyä on se, että mä vaan en voi ratkaista ja löytää vastausta jokaiseen ongelmaan. Mä voin tietty yrittää opastaa ja neuvoa, mutta varsinainen ratkaisu on hänen keksittävä itse. Varmasti vanhemmuuden vaikein asia on se, että voi ennalta jo nähdä huonot ja väärät valinnata/teot, mutta mitään et voi tehdä. Tai tietty vois väkisin väärällä vallalla, aivopesulla (suosittua uskonlahkoissa) ja kiristämällä pitää lasta vielä aikuisenakin otteessa. Mutta mun mielestä pitäsi samalla kun "ohjaa" myös kannustaa kyseinalaistamaan asioita. Se on kuitenkin mielestäni pysyvän kehityksen edellytys, kyseenalaistaminen. Jos sitä ei ole, ei mikään myöskään muutu. Kaikki tehdään kuten on aina ennenkin tehty, mitään ajattelematta. Tämä on mielestäni suurin ero hyvinvointivaltioiden ja kehitysmaiden välillä. Jos kaikkialla kyseenalaistettaisiin ei olisi kehitysmaita. Juu, aika radikaali väite, mutta onpas siinä teillekin vähän ajattelemisen aihetta :P Mutta on siinä kyllä sellainenkin näkemys, että tiedä sitten onko se aikuisen viisautta vai lapsen tyhmyyttä kun saadaan se tanssimaan nuotion ympärillä sadatanssia jumalille ja oikeasti uskomaan, että siitä muka olis paskankaan hyötyä... Joka tapauksessa surkein teoria, kehitysmaiden olemassa ololle, mitä olen koskaan kuullut on se että kun siellä ollaan köyhiä. Valitettavan moni kuitenkin vain näinkin ajattelee. Mutta miettikääpäs vähän sitä, että kaikki maat ovat joskus olleet "kehitysmaita", täälläkin käypää valuttaa ovat olleet oravannahat. Toiset ovat kehittyneet ja toiset ei miksi....

ma ja ti kiteytys.

Maanantaihan mulla oli äärimmäisen kiireinen. Ei sinänsä mä ihan tykkään siitä kun on paljon toimintaa, niin kauan kun se vain on hyvin suunniteltu. Ettei jää syömättä eikä ole koko ajan sellainen tunne, että on "jäniksen" selässä :D Töiden jälkeen tulin kotiin ja vietin Kimin kanssa laatuaikaa :) Syötiin, leikittiin ja juteltiin pikkasen. Sitten lähdettiinkin salille ts. se meni supersporttiin tutkimaan painivarusteiden hintoja, yllättävän kalliita on ne puvut. 80euroa semmonen kahden puvun setti... No eipä tuolla niin väliä, paini on kuitenkin muuten melko edullinen harrastus :) Niin ja pitkien perinteiden takia myös äärettömän hyödyllinen.



Mä treenasin etureidet ja pohkeet. Oli aivan siis loistava setti, molemmissa. Pohkeissa etenkin sain tosi hyvät fiilikset, eikä toki reidet olleet kovin paljon huonommat. Reisissä mulla vain piinaa toi vaurioitunut lihas. Mähän tosiaan jäin auton alle kevarilla silloin 17-vuotiaana (oon varmaan kertonutkin) ja löin oikean reisilihaksen siihen sarveen ja se painui "littuun" koko jalan leveydeltä. Siinä oli pitkään iso mustelma ja siitä kohtaa kun sormella painoi meni se suoraa luuhun. Onneksi se ei niin kovasti muissa liikkeissä haittaa kuin prässissä. Varsinkin kun tekee pitkää sarjaa, alkaa siihen pistämään kovasti ja aivan kuin siellä jotain "tikkejä" revittäisiin auki... Mutta ei siinä mitään, mähän teen kivun sallimissa rajoissa ;)



Salilta päin me mentiin sitten HanMoodo-treeneihin ja oli tosi mukava nähdä Santtua pitkästä aikaa ja treenailla sen kanssa. Harmi vain kun se touhu on aivan kuivunut kasaan. Eikä mikään ihmekään kun alkeiskursseja pitäis aloittaa joka syksy ja tammikuu. Jonkun pitäis ottaa vastuu siitä koko toiminnasta ja johtaa sitä. Ja mulla ei toistaiseksi enää ole rahkeita siihen hommaan. En vain pysty sitoutumaan riittävästi. Se näkyy nyt jo noissa jenkkifutistreeneissäkin, että en mä varmaan sielläkään pysty käymään kun ne on aina tiettynä ajankohtana. Nyt jo on tullut niin pitkä tauko, että olen jäänyt paljon jälkeen. Sitten vielä jää nähtäväksi että miten välttämättömät ne omat varusteet siellä oikein. Koska mä en ainakaan tässä vaiheessa vielä tee mitään hankintoja.



Siellä salilla oli vaparitreenit ennen meitä ja vaihdoin vähän kuulumisia heidän kanssaan. Niillä on treenejä viikonloppuisin ja ne on mulle sopivia päiviä, koska Kimillä ei silloin ole mitään. Se voi mennä vaikka siksi ajaksi aina uimaan kun mä olen vääntämässä. Täytyy vaan saada tuo käsi kuntoon ennen kuin voi oikein kunnolla aloittaa treenaamaan. Suoraan sanottuna vähän pelottaa, että jos se menee taas uudelleen ;( Kuitenkin mä olen sitä koittanut tässä parannella yli puoli vuotta, joten ei mitään riskejä. Salilla mä aina pienillä painoilla "testaan" sitä ja sen kestävyyttä niin että olen koko ajan tilanteen tasalla. Maanantai oli aivan loistava päivä. Oli tosi hyvät fiilikset illalla kun oltiin syöty iltapala ja vähän luettu, kyllä uni maistui molemmille :)



Tiistaina Kimi lähti mökille sillä aikaa kun mä olin töissä. Tästä olikin jo etukäteen vähän puhuttu, joten otin treenivarusteet ja "salipillerit" mukaan töihin. Vähän töissä kyllä tuntui nihkeältä ajatus siitä, että pitäis jaksaa mennä salille... Kuitenkin kun menin sinne ja aloin tekemään niin tuli aivan loistavat fiilikset. Tänään treenasin takareidet ja vatsan. Takareisissä mulla on kyllä ehdottomasti eniten kestävyyttä. Oli tosi hyvät treenit jälleen kauttaaltaan. Sain vatsaankin tosi hyvät puristukset mikä mulle yleensä ottaen on vaikeaa, sillä "autan" liikaa lonkankoukistajilla. Tässä siis vinkki kaikille joilla on ongelmia vatsalihasten kehittämisen kanssa; pyrkikää tekemään liikkeittä joissa lonkankoukistajaa ei pääse niin paljon hyödyntämään. Esim. rutistus jalat ylhäällä ja kierto levypainolla. Välttäkää jalkojen kiinni kytkemistä ja jalkojen nostoissa yrittäkkää keskittyä enemmän lantion liikkeeseen kuin jalkoihin.



Salin jälkeen kävin kiertelemässä vähän vaatekauppoja, kun tosiaan aion uusia koko vaaterepertuaarini. Hitaasti mutta varmasti. Urheiluvaatteita mun on todella vaikea löytää, kertokaa nyt joku mistä niitä oikean kokoisia vaatteita oikein löytyy??? Naisten vaatteet on väärän mallisia ja ruman värisiä, miesten vaatteet on isoja ja poikien vaatteet liian kapeita.. Pelkkien sopivan mittaisten shortsien löytäminen on ihan vittu mahdotonta!! Normivaatteita löytyi kyllä sellaisia mitkä mua miellyttää, mutta hintahaarukka oli kyllä vähän kallis. En vai voi olla kuolaamatta niiden J&J 80 euron farkkujen perään. No ehkä sellaiset irtoaa... Lisäksi siellä oli kiva huppari/t-paita yhdistelmä, josta tosin näin kokeilematta epäilen, että on väärän kokoisia :/ Iltapäivällä kun pääsin kotiin olikin jo kiire ajamaan nurmikkoa :S Onneksi enää tämä kuukausi kun tarvii noin paljon sitä ajella... Jalat oli ihan hyytelöä, niitä ihan pakotti, mutta onneksi on sentään itsevetävä leikkuri. Sääli kun futistreenit jäivät jälleen tärkeysjärjestyksessäni viimeiseksi... Eväiden suhteen olen ollut äärimmäisen tyytyväinen molemmat päivät. Olen syönyt kaiken sen mitä pitää ja vähän enemmänkin, mutta sallituissa puitteissa ;) Paino on tällä hetkellä 56kg ja voin tunnustaa, että vähän ahdistaa se kun reidet ja perse on kasvanut. Mutta olen kohtuullisen sinut kuitenkin asian kanssa, sillä olen huomannut selvää kiinteytymistä molemmissa. Pohkeiden osalta olen tyytyväinen sillä ne ovat selvästi kasvaneet.



Mietin tossa päivällä kun eräs tuttavani kertoi eronneensa aika monen avioliittovuoden jälkeen, että mikä se juttu oikein on kun ei ne oikein tunnu nykypäivänä noi ihmissuhteet kestävän. Onko se vaan sitä, että halutaan aina lisää ja sitä mitä ei ole. Nähdään vain ne puutteet eikä sitä rikkautta lainkaan. Mene ja tiedä, mutta entisestään vakuutuin siitä, että en usko maailmassa olevan sellaista voimaa/mahtia joka saisi mua koskaan enää houkuteltua suhteeseen. No siis, onhan mulla totta kai heikkoutteni, mutta kyllä mä ainakin viimeiseen asti yritän välttää. Suurin ongelma kuitenkin varmasti on se, että minäkin olen tavallinen ihminen ja valitettavasti meidän päähän on ohjelmoitu halu löytää elämänkumppani. Jos kuitenkin järki voittaisi tämän erän... En tiedä, koskaan ei pitäisi kuulemma sanoa ei koskaan...



Loppuun haluan vielä kirjoitta kaksi, mielestäni, aivan loistavaa aforismia. Ne kuvastavat täysin sellaista maailmankuvaa mikä mulla on :D
"Onnellisuus ei löydy etsimällä jotain mitä on vailla, vaan huomaamalla se, mitä on ympärillä"
"Lahjatonta persoonaa ei ole olemassakaan! Jokainen on hyvä jossakin omalla tavallaan, vaikka välillä tahdomme unohtaa sen"
- Toi eka on tavallaan vähän harhaanjohtava jos sen ottaa ihan kirjaimellisesti. Siis totta kai täytyy olla tavoitteita ja haaveita, mutta ei kuitenkaan sellaisessa mittakaavassa että jää se jo olemassa oleva elämä ja puitteet näkemättä. Niin siis ainakin mun elämässä, ei mikään ultimatefakta... Jos joku on toista mieltä niin se olkoon hänen totuutensa. Mulla on ainakin niin paljon hyvää tässäkin hetkessä, että olisi suunnaton sääli jättää se kokematta vain sen takia kun ajattelisin koko ajan sitä mitä mulla ei ole.