vihdoinkin koneella...

Takana on melkoisen onnistunut viikko, en voi olla kuin tyytyväinen. Uskoisin, että tähän vaikuttavia tekijöitä ovat lähinnä A) Olen joustanut ruoan laadussa B) Olen varannut ruokaa riittävästi ja C) Olen käynyt ulkona syömässä tarpeen vaatiessa. Ruoan laatu on mulle edelleen tärkeää, mutta olen kuitenkin hyväksynyt sen tosiasian, että on parempi syödä vähän laadutonta kuin jättää kokonaan syömättä. Ainakin siis jos haluaa saada painonsa nousemaan. Ja vaikka olin iltavuorossa, pidin joka päivä ruokatauon. Ylitin kyllä itseni totaalisesti :D Kuulostaa varmaan naurettavalta mutta mulle se on ollut erittäin vaikeaa. Ehkä musta on tulossa vanha kun osaan (ainakin vähän) jo hellittää :D Paino tällä hetkellä keskimäärin 56kg :D Nyt se heittelee tossa 55-57 välillä kun ennen se oli 53-55, nousua siis on tapahtunut. Vaatteiden perusteella kaikki on reisissä.. Ottaisin mieluummin ne vaikka hauksiin :D Kauttaaltaan sitä varmaan on tullut mutta tiukoissa farkuissa sen huomaa parhaiten.
Treenitkin sain vedettyä suunnitelman mukaisesti ja olikin ihan loistosettejä, sitä keskiviikon ähky-treeniä lukuunottamatta.


Olen ehtinyt myös "pohtimaan" asioita, ehkä jopa vähän liikakin. Lähinnä öisin olis voinut tehdä jotain muuta kuin miettiä.. Tän viikon pääteemana on ollut erilaisuus, yhteisöllisyys, sanattomat "yleisesti hyväksytyt" normit sekä lapsen kasvatus. Ihmiset ovat tietyssä mielessä vähän yksinkertaisia. No siis eivät kaikki tokikaan, mutta kun ajatellaan isoja kokonaisuuksia, ryhmiä ja erilaisia yhteisöjä. Niin kun sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy! Äärijärjestöissä tällainen joukkotyhmyys on parhaiten havaittavissa. Heillä on vahvoja näkemyksiä ja linjauksia ja jos ryhmässä on henkilö joka on samaa mieltä, mutta haluaa valottaa "vaastustajienkin" näkemyksiä. Hänet lynkataan kylmästi eikä kukaan ymmärrä (tai edes vaivudu yrittämään) hänen puhettaan. Sellainen tulkitaan vastustamiseksi. Täähän ei siis mitään ultimatefaktaa oo, eikä varmasti päde kaikkiin. Tällaisen havainnon olen kuitenkin itse tehnyt joidenkin ryhmien osalta...


Toki tälläinen valitettavasti on havaittavissa "löysemmissäkin" yhteisöissä. Kuitenkin kaikki kuuluu johonkin yhteisöön, halusi tai ei. Minun yhteisööni kuuluu totta kai sukuni, työpaikka, harrastukset ja elinympäristö. Mä en oo koskaan oikein sopinut mihinkään yhteisöön enkä mä edes yritä esittää sopivani. Mä tulen kyllä kaikkien kanssa toimeen, mutta en ole osa sitä ryhmää. Koska olen useimmiten erimieltä asioista ja lisäksi tykkään mennä ja olla kuten haluan. Sellainen on toisten mielestä ärsyttävää. En tiedä tosin minkä vuoksi se niin kovasti ärsyttää. Ehkä ihmiset kokevat sellaisen "röyhkeydeksi" jos tekee mitä huvittaa yleisestä normista poiketen.

Tällä hetkellä olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa jossa ehkä vähän arveluttaa oma elämäntyylini ja omat arvoni. Poikani, tietenkin, elää samalla tavalla kuin minäkin ja nyt myös kärsii samantyyppisistä ongelmistakin. Muahan helposti syytetään jos jotain on tapahtunut tai on yleensäkin jotain erikoista. Ja mä en todellakaan ole epäluotettava, päinvastoin enkä muutenkaan tekisi mitään sopimatonta. Mä pysyn omassa pikkuyksikössäni, en puutu toisten tekemisiin enkä myöskään häiriinny niistä. Mutta koska mua ei mielletä osaksi sitä ryhmää (missä jotain on tapahtunut) niin silloin yhteistuumin vieritetään syyt mun niskoille vaikka olisin tapahtuma hetkellä ollut jossain muualla.

Poikani suhteen hyviä esimerkkejä vastaavista tilanteista on juhlat. Mä en erityisesti välitä vaikka sen juhlavaatteisiin tulis nurmikkoa pihalla leikkiessä tai vaikka se olis välillä siellä ilman kenkiäkin. No siis riippuu vähän juhlista, mutta sanotaan nyt että silloin kun siellä on vain omaa porukkaa. Sitten mä saan kuunnella niitä muiden lasten informaatio iskuja siitä miten poikani tekee asioita joita he itse eivät saa tehdä. Tämä on muiden aikusten mielestä äärettömän ärsyttävää. Ja vaikka varsinaisesti mitään väärää/pahaa ei tapahdu eikä tehdä vaan koska poikani ja minä emme täytä yleisesti hyväksyttyjä sanattomia sääntöjä, normeja, leimaudumme syyllisiksi. Valitettavasti.

Itseni kanssa mulla ei ole ongelmia, koska mä hyväskyn ne syytökset, mua ei haittaa. Mä haluan olla vapaa ja nauttia elämästäni. Ja jos se poikkeaa yleisesti hyväksytystä normista niin mitä ...ttua sitten. Mutta poikani ei vielä ymmärrä tällaisesta mitään ja kuitenkin elää pääasiassa niiden arvojen ja elämäntapojen mukaan mitä mä olen sille omalla esimerkilläni näyttänyt. Monessa käänteessä hän tekee mielestään ihan oikein ja silti kaikki syyttää ja haukkuu. Se saat mut kyllä aika surulliseksi ja mietteliääksikin. Enkä mä voi kuitenkaan sitä samaan muottiin muiden kanssakaan kasvattaa koska mun elämännäkemys on liian erilainen. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, että mulla on erittäin hyvät välit poikaani. Hän luottaa muhun ja mä siihen. Niin kauan kun pystyn tämän säilyttämään, pystyn myös puolustamaan häntä tässä suppeamielisessä ja rajoitteisessa ympäristössä.

Enkä tällä kirjoituksellani todellakaan tarkoita sitä, että sääntöjä ei pitäisi olla. Vaan totta kai pitää olla! Mutta mun mielestä monien aikuisten tulisi hyväksyä myös se, että monissa perheissä on erilaiset säännöt. Se mikä on mulle tärkeää saattaa olla jollekin toiselle vähäpätöistä ja päinvastoin. Jossain määrin totta kai, kuten koulussa, on pakko vähän tasapäistää ja tietenkin siellä on kaikilla oltava samat säännöt kodin säännöistä riippumatta. Mutta jos lapsi on vilkas, aktiivinen ja käyttäytyy koulussa koulun järjestyssääntöjen mukaan, mutta ärsyttää opettajaa normihyväksytystä käyttäytymismallista poiketen on hänen rankaisemisensa täysin aiheetonta.

Enkä myöskään väitä, että kirjoittamani teksti olisi mitään faktaa. Nää on vain havaintoja miten mä olen oman elämäni ja käyttäytymiseni todennut vaikuttavan erilaisissa yhteisöissä. Jos haluat päästä vähällä ole "normaali", jos haluat muuttaa asioita ja ehkä kärsiä sen takia, ole toisinajattelija!

:D

No niin, Milla Maaria on nyt rauhoittunut ja voi taas palata normaalien ihmisten pariin ainakin teoriassa... Eilinen ei tosiaankaan mennyt putkeen oikein miltään osin. Mä sain sen lattian valmiiksi ja kyllähän mä jo siinä aloitusvaiheessa panin merkille, että se laminaatti jäi melko kauas seinästä. Tämä sen takia kun seinän tekemisessä oli tullut sellainen moka, että kyprokki oli jäänyt valun väärälle puolelle. Käytännössähän se tarkoittaa sitä että lattian alareunaan jää "kynnys" joka on seinän sisäpuolella ja näin ollen laminaatti ei tule seinään asti. Ja vastaavasti taas seinän toisessa reunassa jossa tuota kynnystä ei ole, jää iso rako seinän ja laminaatin väliin. Lisäksi tosta "mun" laminaatti leikkurista puuttuu yks osa niin se tahtoo leikata vinoon. Mittasin kuitenkin että "vino" pää jää (paikka paikoin) irti seinästä korkeintaan sen saman määrän kuin siellä "kynnyksenkin" kohdassa. Ajattelin ostavani normaalia paksumpaa lattialistaa. Se oli kuitnekin toiveajattelua. Nyt sitten pohdin, että mitä helvettiä mä sen kanssa oikein teen....

No sitten me mentiin tosiaan sinne uimahalliin "rentoutumaan". Kimi valitsi meille pukukopit ja vasta kun olin jo saanut riisuttua ja kamat laitettua kaappiin, huomasin ovassa tekstin "lukko rikki". Siellähän on semmoset elektroniset ovet, joten en kokeillut edes toimiiko se. Suosista siirsin tavarani viereiseen kaappiin. Sit kun me tultiin uimasta ja oltiin puettu niin huomasin auton avaimen ja aurinkolasieni hävinneen. Samassa sytytti, että ne varmaan jäi sinne hajalliseen kaappiin. Ja "hajallinen" kaappi oli lukossa. Ensin ajattelin, että odotellaan kun uimahalli kerran menee kiinni 10min kuluttua niin eiköhän se sieltä pian tuu. Sinne kuitenkin tuli koko ajan lisää porukkaa (jotain 10vuotiaita) niin ajattelin, että ei vittu, täällä on jotkut treenit... Menin kassalle sanomaan ja siellä tosiaan oli jotkut jalkapallojunnujen treenit jotka loppuisivat vasta 1,5 tunnin päästä. Se nainen lupas kuitenkin selvitellä asiaa ja mä menin sinne pukukoppiin mussuttamaan. Ei meidän onneksi kovin kauaa tarvinnut odottaa kun kaappi saatiin auki ja me päästiin lähtemään..

Lisäksi ihmissuhteet aiheuttavat aina päänvaivaa. Eläminen muuten olis niin kovin simppeliä, mutta kun tarviis vähän tulla muidenkin kanssa toimeen. No ei sillä, ettenkö tulisi. Itse asiassa mä tuun tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa. Mutta mä en suoranaisesti kuulu mihinkään ryhmään. Eikä mua oikein mihinkään myöskään hyväksytä, liian isoja näkemyseroja. Ja vaikka yleensä ottaen mä en siitä välitä, koska mulla on oikeus olla minä. Ei mun tarvi ketään miellyttää. Mutta tietty silloin kaikki vähän ylikorostuu kun sitä tuntee vahvaa yhteenkuuluvuutta. On jotenkin riipaisevaa ajatella että se olisi oman mielen tuotetta, niin kuitenkin on käynyt muutaman kerran. On niin vaikea olla neutraali ja tarkastella asioita "sivusta seuraajana". Valitettavasti mäkin olen vain ihminen, jolla on toiveita, haluja ennen kaikkea tunteet. On se niin väärin :D

Lisäksi pojallani on raskasta koulussa, enkä oikein tiedä mitä asian kanssa tekisin. Ymmärrän hänen tuskansa ja mulle ehkä yksi vaikeimmista asioista hyväksyä on se, että mä vaan en voi ratkaista ja löytää vastausta jokaiseen ongelmaan. Mä voin tietty yrittää opastaa ja neuvoa, mutta varsinainen ratkaisu on hänen keksittävä itse. Varmasti vanhemmuuden vaikein asia on se, että voi ennalta jo nähdä huonot ja väärät valinnata/teot, mutta mitään et voi tehdä. Tai tietty vois väkisin väärällä vallalla, aivopesulla (suosittua uskonlahkoissa) ja kiristämällä pitää lasta vielä aikuisenakin otteessa. Mutta mun mielestä pitäsi samalla kun "ohjaa" myös kannustaa kyseinalaistamaan asioita. Se on kuitenkin mielestäni pysyvän kehityksen edellytys, kyseenalaistaminen. Jos sitä ei ole, ei mikään myöskään muutu. Kaikki tehdään kuten on aina ennenkin tehty, mitään ajattelematta. Tämä on mielestäni suurin ero hyvinvointivaltioiden ja kehitysmaiden välillä. Jos kaikkialla kyseenalaistettaisiin ei olisi kehitysmaita. Juu, aika radikaali väite, mutta onpas siinä teillekin vähän ajattelemisen aihetta :P Mutta on siinä kyllä sellainenkin näkemys, että tiedä sitten onko se aikuisen viisautta vai lapsen tyhmyyttä kun saadaan se tanssimaan nuotion ympärillä sadatanssia jumalille ja oikeasti uskomaan, että siitä muka olis paskankaan hyötyä... Joka tapauksessa surkein teoria, kehitysmaiden olemassa ololle, mitä olen koskaan kuullut on se että kun siellä ollaan köyhiä. Valitettavan moni kuitenkin vain näinkin ajattelee. Mutta miettikääpäs vähän sitä, että kaikki maat ovat joskus olleet "kehitysmaita", täälläkin käypää valuttaa ovat olleet oravannahat. Toiset ovat kehittyneet ja toiset ei miksi....