Niin siis mullahan olis ollut ne kisat nyt viikonloppuna (27.04) Hämeenlinnassa. Ja olinkin kovasti menossa sinne ja itse asiassa tavoitteetkin olivat aika korkealla. Mä olen tässä jo pidemmän aikaa tarkaillut painoani sekalaisilla puntareilla ja kovin epämääräisesti ja satunnaisesti, koska mun omasta on ollut patteri lopussa. Ja koska olen tälläinen jokseenkin keskittymishäiriöinen ja höveli, unohdan asioita helposti minkä vuoksi patterikin on sit ollut kaupan hyllyssä luvattoman kauan. En mä nyt sit voinut kuvitellakaan et niissä mitään kauheen isoja heittoja vois kiloissa olla, et korkeintaa satoja grammoja ajattelin et eroavat. Toisaalta taas mun painokin heittelee jatkuvasti plus miinus 2kg ja yleensää just sektorilla 53-55kg. Niin kuvittelin nytkin olevan kun vaaàt joilla kävin näyttivät vuorokauden ajasta riippuen 53,5-54,8kg. Ajattelin tietenkin et normisettiä ja ilmoittauduin 52kg sarjaan. 2-3kg vetäminen olis ollut ihan ok juttu ja toisaalta siinä kun pitää vähän pudottaa niin pääsee siihen kisan henkeen ihan toisella tavalla kuin silloin kun vain menee paikalle nostamaan. No mut enivei, sain vihdoinkin uuden patterin hankittua ja kävin puntarissa kaksi päivää ennen kisoja. Järkytys oli suuri kun huomasin painavani 57,3kg :O Mission impossible...? Uskoin kuitenkin vahvasti että kyllä se onnistuu kun vain tarpeeksi yrittää. Ja tunnetustihan mulla on äärettömän vahva usko. Toisinaan se on jopa valitettavaa, koska pitäis ymmärtää päästää irti asioista silloin kun on sen aika. Mutta, ei, mä vaan uskon ja uskon et jos yritän niin onnistun. Toki sit siinä vaiheessa kun se usko loppuu ja hyväksyn virheeni/huonon valintani/epäonnistumisen (vaikka se ei olisikaan minusta johtuvaa) on asiaa sen jälkeen enää mahdoton palauttaa. Jos kerran on kaikkensa antanut ja täysiä yrittänyt ja silti epäonnistunut niin silloin silloin uskoni on hävinnyt enkä varmasti tule koskaan enää lähtemään samaan.
...
Kisoihin lähteminenkin meiltä viivästyi 1,5h sillä olin ajatellut lähteä töistä jo yhden aikaan kun saan hommani tehtyä. Mutta niin oli ajatellut moni muukin joten mä pääsin töistä vasta normi 14 aikaan. Ja tietty tää kaikki viivästys oli pois mun painon vedosta. Vaikka tuskin sillä mitään merkitystä loppujen lopuksi oli, sillä jostain kumman syystä mun kroppa luovutti ihan helvetin huonosti nesteitä. Vähän kyllä ärsyttää kun en tiedä miksi. Mitä tein silloin kun ne irtos hyvin ja mitä silloin viimeksi kun tilanne oli tää sama. Tässä taas nähdään miten tärkeetä olis kirjata kaikki ylös koska nyt voisin palata menneesseen ja huomata eroavaisuudet ja sit tietäisin jatkossa miten menetellä.
Onneksi mulla oli matkassa maailman paras huoltaja matkaseuralainen! Rakastan!
Huone meillä oli Hämeenlinnan Hotelli Cumuluksesta, ihan ok mesta :D
Matkalaukullinen pelkkiä painon veto vehkeitä...
Viimeisen aterian jälkeen mun paino, ennen lähtöä siis, oli sen 57,3kg ja kun päästiin hotellille tilanne oli tämä. Mähän söinkin viimeisen kerran töissä klo 10.30.
Heti hotellille päästyä kerrastoa niskaan vain ja saunomaan. Toka kerros menos.
Kolmas
Neljäs
Viides
Kuudentena kehiin fleece!
Ja viimeisenä sade-asu. Voin kertoa, että ei mikään kiva olotila.
Näppärän sade-asu hankinnan tein sopurahasta sopuisaan hintaan. Just soppeli tähän tarkoitukseen. En viittis mitään hyvää, hienoa ja kallista tämmösen takia ostaakkaan.
Painonveto "evää" eli takana dicodral juomaa, sisältää suoloja ja sokereita. Jos vielä dokailisin niin varaisin näitä aina krapulaan. Maku ei mikään kehuttava todellakaan, mutta kun sisukkaasti imasee niin olo helpottuu merkittävästi. Eikä tarvii sit niin kauheesti vetää mässyä (suolaista-makeaa-suolaista) Sit on tietty energiaa eli patukoita ja gainomaxia. Ja viimeisenä vaan ei vähäisenä, viime hädän nesteen poistoon purukumia. Vuoden 2012 vasruste SM-kisoissa tiputin viimeiset 250g räkimällä ja siihen oli tälläkin kertaa varauduttu.
Toiveekkaana saunomaan. :)
Saunassa kera sylkykupin.
Ensimmäinen setti n. 15min
Tauolla olis tehnyt mieli vähän pulahtaa ;)
Nääntyneenä :/ Kahden tunnin saunominen mentiin suurinpiirtein semmosella syklillä et ensin vartti, sit 7min ja sen jälkeen kaikki loput n. 3min ja välissä noin 1-3min tauko. Tuntui siltä että tosi hyvin irtosi hikeä, kuvittelin et kaikki vaatteet on läpeensä märät.. Todellisuus oli kuitenkin toinen, kahden tunnin saunomisella oli vain kilo lähtenyt :O Tää oli kyllä valtavan suuri pettymys :(
Jäljellä oli siis vielä neljä kiloa haihdutettavana ja punnitukseen aikaa 11h... Kuiva kerrasto päälle ja peittojen alle tuijottamaan telkkua niin kauksi aikaa että edelliset varusteet ovat kuivaneet. Peittojen alla makoillessa hikeä irronnut lainkaa, perkele!! Tässä vaiheessa aloin jo muuttumaan epätoivoiseksi. Vedin fleecet ja sadeasun päälle ja menin kuumaan suihkuun. Hiki alkoi taas virtaamaan, ainakin jossain määrin. Otin jokusen tunnin viiden minuutin kestoisia suihkuja joiden välissä aina muutaman minuutin tauko. Sääli ettei tästä ole kuvamateriaalia, sillä hovikuvaajani oli jo unten mailla :D Ja näin jälkikäteen ajateltuna, niin olisi pitänyt munkin olla. Tässä prosessi lähti noin kilo vielä. Aloin olemaan jo helvetin väsynyt ja kellokin oli vaikka ja mitä. Fleecet ja sade-asu kuivamaan, päälle kerrastot ja taas peittojen alle makaamaan ja odottamaan että sauna aukee. Niinhän siinä sitten kävi, että nukahdin ja vaikka mulla oli kello herättämäs 6.45 että pääsen sinne saunaan niin en ollut kuullut koko kelloa ja heräsin vasta yhdeksältä. Peli menetetty, saatana! En ois enää millään ehtinyt kisapaikalle. Kaiken romun kasaan kerääminen ja pakkaaminen plus kisapaikalle siirtyminen, olisin ehkä ehtinyt nippa nappa siihen kun kisat alkoi. Mutta kun olis pitänyt punnita, ottaa telinekorkeudet, vaihtaa vaatteet ja vielä lämmitellä niin ei mitään toiveita.
...
Ja toisaalta nyt kun tilannetta arvioin niin enhän mä olis varmaan mitään jaksanut nostaakaan. Mä olin niin kuiva ja ihan helvetin väsynyt. Mulla on viimeksi ollut vastaava olo silloin kun dokasin vielä paljon. Ja silloinkin sen jälkeen kun olin juonut enemmän kuin yhtenä päivänä. Poikkeuksena se, että nyt puuttui aistiharhat. Luojan kiitos! Jos ois niitäkin ollut niin eihän me oltais päästy koskaan ajamalla takas kotiin sieltä. Ai niin se aamun viimeinen paino, minkä ihan mielenkiinnosta kuitenkin sit katoin oli säälittävät 53,8 eli aika kauas jäin. En ymmärrä miksi se neste ei irronnut... Oonhan mä ennenkin saman kolme kiloa vetänyt eikä se noin lujassa kyllä ole koskaan vielä ollut. Toki siellä SM-kisoissahan oli kyllä myös vaikeeta...
...
No niin ja listataanpas tästä nyt Millan oppitunnit.
- Käytä aina samaa vaakaa, mikä on taarattu arvokisojen vaaàn kanssa samaan painoon.
- Punnitse itsesi viikottain.
- Painonveto raja max 3kiloa.
- Jos paino yli 55 ilmottaudu 57 sarjaan (pikkukisoissa)
- Jos arvokisat, aloita tarvittaessa dietti 2-3vko ennen kisoja (jos paino yli 55)
- Ymmärrä luovuttaa ajoissa!
...
Että semmosta.. Tää jää kyllä kaivelemaan mun mieltä vielä pitkäksi aikaa.. Onneksi kyseessä ei ollut arvokisat. Mutta nyt mulla on edelleen ensivuoden SM-kisoihin tulosraja tekemättä molempiin lajeihin, että kiirekin tässä taas tulee. Olin ajatellut että teen raaka-kisojen tulosrajan nyt keväällä ja sit syksyllä varusteilla, et ehdin jonkun verran treenatakin. Kuitenkin mitä useimpiin kisoihin mä osallistun sitä vähemmän tulee niitä tehokkaita treeniviikkoja (vedossa mun pitää olla 10pvä vetämättä jos haluan hyvän tuloksen) ja mä en pidä siitä. Kuitenkin kun mä olen itseäni ja omia ominaisuuksiani miettinyt niin olen tullut siihen tulokseen, että oikeastaan mä olen elämäntapa urheilija. Vaikka mä toki rakastan kilpailua, se antaa aina oman mausteensa treenaamiselle niin se kuitenkaan loppujen lopuksi ole se mikä mua motivoi. Ehkä mä olen joskus niin luullut... Mä rakastan sitä itse treenaamista ja kilpailut ovat vain pelkkiä mittareita sen treenin onnistumiselle. Senhän mä toki olen aina tiennyt et meriitit ei mua niinkään innosta, ihan sama minkä arvoinen kisa, mä osallistun ihan samanlaisella poltteella. Haluan onnistua ja sitä kautta sit tulee se sijoitus mihin se sillä kertaa riittää. Tää on varmaan se syy minkä takia mua ei niin kauheasti kiinnosta mitä muut puuhaa, vain se mun oma tekeminen.
...
Sit mä vielä haluaisin avata tota mun viimeistä "oppia", mitä jo tossa alkutekstissäkin vähän sivusin eli luovuttaminen on periaatteessa väärä ilmaisu mut halusin ilmaista tossa asian lyhyesti ja ytimekkäästi. Asioista ei pitäis luovuttaa vaan joko A) muuttaa suunnitelmaa tai B) mikäli kyseessä on asia mihin et voi vaikuttaa, hyväksy se ja päästä irti.
A) esimerkiksi tässä tapauksessa mun olis ollut syytä selvittää heti, kun huomasin olevani niin hyvässä lihassa, että onko sarjan vaihtaminen vielä siinä vaiheessa mahdollista. Varmasti olisi onnistunut. Mä olisin päässyt kisaamaan, hyvin levänneenä ja näin ollen tehnyt hyvän tuloksen. Olisinhan mä voinut vähän sitä painoakin vetää parempien Wilksin pisteiden toivossa. Mut se kilo mikä lähti sen kahen tunnin aikana olis riittänyt ja yöllä nukkuessa olis kuitenkin vähän lähtenyt. Nyt mulla olis tulosraja tehtynä ja olisin tyytyväinen! Ja vaikka sarjaa ei olisi voinutkaan vaihtaa niin siinä tapauksessa olisin säästynyt turhalta reissulta ja ennen kaikkea erittäin rankalta ja hyödyttömältä elimistön turhalta kuormittamiselta.
B) esimerkiksi kun mulla oli se olkapäävamma mikä meni kun tipuin uimahallin ponnarilta niin lopetin kokonaan etuolkapäiden treenaamisen, koska en pystynyt tekemään niitä. Juosta pystyin kun sidoin käden kiinni vyötärölle ja kyykkäämään (taka) niin että pidin toisella kädellä (vammautuneella) tangon etupuolelta kiinni. Tai kun huomasin että en pysty sitoutumaan järjestettyihin treeneihin, vaihdoin kamppailun kokonaan salitreeniin. Täähän ei tietenkään tarkoita mitään lopullista välttämättä. Vain sen että, jos asiat ei suju vaan ne muuttuvat mahdottomaksi niin on aika katsella muuaalle päin.
...
Mun mielestä noi sopii asiaan kuin asiaan, toimii! Toisinaan harmittaa olla niin yritteliäs, pitäis joskus (aika useinkin) muistaa nää jutut. Mutta toisaalta kun sit siinä on se usko mukana niin sit mulla kestää ja kestää käsittää että joku asia ei vaan vittu onnistu ja piste. Toisinaan mulla saattaa olla vaikeuksia käsittää niidenkin asioiden rajoja että mihin mä voin vaikuttaa ja mihin en. Ihan hyviä ja tärkeitä tämmöset oppitunit (joita musta tuntuu mulle täs lyhyen ajan sisällä siunaantuneen vähän liikakin) kun ne saa ajattelemaan asioita mitkä ovat saattaneet vähän ehkä jäädä unholaan. Viikolopun jäljiltä olen vieläkin kuin junan elle jäänyt, tarkoitus oli käydä salilla tänään koska eiliset kisat meni sivu suun, mutta ei. Ei vaan ollut energiaa... Mutta toisaalta käytin sen ajan sit toisella tavalla hyödyksi, katsoin elokuvan viisi vuodenaikaa. Tuli kyllä hyvään saumaan. Olen täs muutenkin ajatellut paljon tätä mun hyvinvointia ja kaikkea sitä mikä kuluttaa mua ja yleensäkin ihmisiä. Toisaalta se kuulostaa helpolta ajatukselta että luopua kaikesta kuluttavasta, mut kun ei se oo ihan niin yksselitteistä. Kuitenkin se tarkoittaa täysin "epänormaalia" elämää. Eikä sillä etteikö mulla olisi halua siihen, niin mikä se on sit niiden uhrauksien hinta. Se onkin sit toinen asia ja että olenko kuitenkaan joka kohdassa valmis sitä hintaa maksamaan. Aika näyttää...
