Iltavuoroviikko..

Kuten arvelinkin eihän tää iltavuoroviikko mennyt yhtään niin kuinka olin suunnitellut. Se on niin vaikea saada asioita toimimaan kun joka päivä työaika muuttuu. Maanantaina mulla oli salilta vapaa ja silloin oikeastaan mulla ois ollu parhaiten aamupäivästä aikaa koska menin töihin vasta klo 14. Siinä mielessä olin kyllä tyytyväinen, että ehdin sit Kimin kanssa viettää vielä vähän aikaa (korttipelin parissa) ennen töihin lähtöä. Maanantaisin kun sillä loppuu koulu sen verran aikaisin et ehditään näkemään...

Tiistaina sit mä meninkin töihin jo klo 11 joten melko aikaisin joudun vääntäytymään salille. Ja voin sanoa, että melko löysät fiilikset oli. Meinasin aamulla käydä lenkillä koska siinä lihakset herää ja sen jälkeen saa oikeastaan aika loistavatkin treenit salilla kun ne on kuitenkin yön jäljiltä melko levänneet. Mut enhän mä jaksanut nousta niin aikaisin et oisin ehtinyt, kuitenkin mulla meni illalla töissä klo22 ja sit piti vielä syödä ym. Klo oli siis yli puolen yön ennen kuin pääsin sänkyyn..

Keskiviikkona (siis tänään) menin jo kymmeneksi töihin joten vääntäydyin salille vielä aikaisemmin. Tänään kyllä irtos kuitenkin paremmin kuin edellisenä aamuna, tosin mulla tuli lopuksi vähän kiire joten pohkeet jäi tekemättä.

Aamulla kun mä kattelin salilla itseäni peilistä niin huomasin jälleen kerran miten tärkeää tuo kuvien ottaminen on. Kun katsoo pelkästään peiliin ei näe minkäänlaista kehitystä, sitä on omasta mielestä samanlainen narukäsi kuin muuta vuosi takaperinkin. Peilin tärkeämpi tehtävä on siinä kun tekee tekniikkaa, että näkee kuinka se menee. Huomaa oikein miten helposti sellaisissa laitteissa tehdään "toispuoloisesti" mitä ei näe peilistä. Syyllistyn varmasti itsekin samaan... Kuvia taas kun ottaa niin niistä näkee selvästi lihaksiston toispuoleisuuden, kehityksen kuin myös kehittymättömyyden. Niin ja tietysti myös löysät :/ Toisaalta, ei se ole ihme että fitness/kehonrakennus urheilua pidetään jotenkin turhamaisena ja itsekkäänä lajina. Siihen kuitenkin niin vahvasti liittyy asioiden/kehityksen analysointi nimenomaan visuaalisesti. No tietenkin on sit nää rasvaprosenttien mittaukset sun muut, mutta joka tapauksessa...

Mun mielestä se on kauheen valitettavaa, surullista jopa kun tommosta äärettömän vaikeaa ja haastellista elämäntapalajia niin monet pitää jotenkin naurettavana. Tiedän monia naisia, jotka satunnaisesti käyvät salilla kuntoilumielessä ja kauheasti pelkäävät lihaskasvua. Ikään kuin ne haukkarit kasvais ihan huomaamatta muutaman käynnin jälkeen tai jos laittaa "liikaa" painoja. Ei ne lihakset silti ihan tosta vain noin kasva. Siinä täytyy ottaa monia asioita huomioon ja niiden täytyy onnistua myös hyvin, että lopputulos olisi haluttu. Tommoset oikeat kehonrakentaja naiset niin saa multa kyllä ihan täydet rispektit, ei oo helppoo kerätä massaa ja sit dietata ne rasvat siitä päältä pois. Vaatii pitkäjänteistä työtä ja paljon sitkoa!!

Tosta tulikin mieleeni vuoden urheilijan Minna Kaupin antama kritiikki toimittajille... No joo, siis ihan aiheestahan se toki tuli en mä sitä sano. Mutta kyllähän jos tätä koko maailmanmenoa, niin urheilun kuin minkä muun tahansa asian puitteissa tarkastellaan niin rahahan se on joka täällä määrää. Valitettava tosiasia on, että jotkut urheilulajit ei vain kiinnosta ihmisiä niin paljon kuin toiset. Näin ollen se arvostuskin määräytyy sit sen perusteella. Ihan samalla tavalla monet kamppailulajit tai juuri kehonrakennus jää pesäpallon tai jääkiekon jalkoihin. Ihmisiä ei kiinnosta joku "nobody" joka ei ole koko kansan tuttu ja suosikki. En nyt siis väitä että Minna olisi sellainen, ei ainakaan tämän vuoden jälkeen. Mut siis noin niin kuin yleisellä tasolla niin joku (vaikkapa) lätkän pelaaja tai moottoriurheilija vaikka Kimi Räikkönen tai Heikki Kovalainen ovat paljon tunnetuimpia kuin joku aivan hyvää meriittiä maailmalla hankkinut voimailija/kehonrakentaja tai kamppailija. Ja jos tittelin saajiksi on monta vaihtoehtoa niin totta kai helposti valinta menee koko kansan jo tuntemalle suosikkihenkilölle. En väitä et tää ois oikein tai ainakaan oikeudenmukaista....

Mun mielestä mitään urheilulajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, koska kaikissa on ne omat haasteet ja jos puhutaan maailmanmestaruustasosta niin saavuttaakseen minkä tahansa tittelin tuolta tasolta vaatii omistautumista ja paljon työtä. Paikalliset pelit/lajit ovat sit taas aina asia erikseen.

Aika hintsusti tossa näkyy pohjetta mutta näkyypä kuitenkin vähän... Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut niihin aika paljon kehitystä aikaiseksi. Ei oo enää ihan pelkät kanankoivet :D Reisiin on tullut tosiaan se pari senttiä lisää ja se jokseenkin aiheuttaa kauhun sekaisia tunteita, vaikka olen kyllä huomannut selvää kehitystä niidenkin lihaksistossa. Vatsaan olen edelleen tyytymätön kuin myös ahteriin. Mutta näillä nyt taas mennään eteenpäin ja yritän pitää koko ajan mielessä sen, että pitää uskaltaa syödä. Ei tuu muuteen voimaakaan.. Ensiviikolla mä sit ehdinkin sinne punttiklubille tsekkaamaan mikä siellä on meininki, jos sitä vaikka sais valmennusta johonkin penkkipunnerruksen tai maastavedon, mihin tahansa kisoihin ensi vuonna :D Ehkä mua näin alustavasti vois kiinnosta se maastaveto kaikkein eniten, mut saa nyt nähdä :) Niin ja tietenkin aloitan uudelleen vapareiden alkeiskurssin, josko nyt pääsisin paremmin niihin mattotekniikkatunneillekin niin vois sit harkita niitäkin kisoja ensi vuonna. Olen niin innoissani :DD Mä niiiiiiin RRRAKASTAN kisaamista!!