Pohdintoja..

Niin mä tossa joulun aikaan aloin taas pohtimaan tätä ihmisen yhteisöllisyyttä, perinteitä, yhteenkuuluvuuden tärkeyttä yms. Tietenkin (kuten aina) pyrin tarkastelemaan asioita neutraalista, ketään tuomitsematta tai kenenkään etua ajamatta. Lyhyesti sanottuna pyrimään vain toteamaan asioita, ei muuta. No viikolla me käytiin töissä läpi semmosen kyselyn tuloksia jotka liittyy ihmisten hyvinvointiin ja tuntemuksiin työpaikalla. Tuloksista sen kummemmin mitään tänne kirjoittamatta totesin jälleen kerran sen miten "omahyväisiä" ihmiset ovat. Minä siis mukaanlukien. Siinäkin kyselyssä näkyi selvä trendi siinä, että kun piti arvioida omaa osaamista, omaa tietomäärää tai omaa käytöstä niin annettiin selvästi parempia pisteitä kuin silloin kun arvioitiin samoja asioita muista ihmisistä.



Valitettavasti tämä sama pätee kaikkialla missä me liikutaankaan. On paljon helpompi haukkua sakottava poliisi kuin katsoa peiliin. Saatika siinä vaiheessa kun kortti menee hyllylle niin vika on järjestelmessä, ei peilissä. Parisuhteessakin valitettavan usein vika on aina VAIN toisessa. Tällainen käytös on valitettavasti jollain tavalla sisäänrakennettu juttu, toiset on enemmän ja toiset vähemmän sellaisia. Mielestäni tämä juuri on parisuhteen suurin vastenmielinen tekijä!! Kyllästyin jo aikoja sitten siihen asioiden veivaamiseen ja syyllisen hakemiseen. Kuitenkaan ne ongelmat ei koskaan ratkee syyttelemällä. Molempien on mun mielestä vähän katsottava peiliin, kukaan ei pysty riitelemään yksin. Ja kun itse myöntää olevansa MYÖS syyllinen niin saa kaiken omaan niskaan ja varsinanen ongelma jää selvittämättä. Tääkin on varmaan semmonen juttu mikä hioutuu ajan kuluessa, paitsi jos toinen antaa aina periksi.

Sitten näin joulun aikaan mua mietiyttää normaalia enemmän tää mun epäyhteisöllisyys. Se tietenkin korostuu kun ollaan kaikki, koko perhe, koolla. Niin siis tosi asiahan on se, että mä vain en kuulu mihinkään yhteisöön, kuten on monesti aikaisemminkin todettu. Onhan se tavallaan rikkaus kun ei kuulu mihinkään niin silloin voi täysin estotta liikkua ryhmästä toiseen eikä toisillakaan ole mitään ennakkokäsityksiä. Näin ollen mulle on "kaikki sallittua" tai kukaan ei ylläty mistään... Mutta toisinaan kyllä (ihminen, laumaeläin kun olen) niin kuitenkin kaipaan sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja eniten mua vaivaa, etenkin näin joluna, se että siirränkö tän perintönä Kimille??? En haluaisi, mutta huomaan kyllä että hänkään ei tavallaan kuulu mihinkään.

Nytkin mun veljet perheineen vaihtelivat lahjoja ja muutenkin käyvät ajoittain toistensa luona kylässä ja pitävät paljon enemmän yhteyttä. Me Kimin kanssa jäädään tästä touhusta lähes kokonaan ulkopuolelle. Niin siis ei se mitenkään henkilökohtaista ole, siihen on ihan selvät syyt. Ensinnäkin, me ei olla mitään kovin kovia kyläilemään, toiseksi me ei juurikaan olla koskaan kotona. Ja siinä kyläilyssä muutenkin on se klassinen epäyhtälö eli sinkun ja seurustelevien on tavallaan hankala kyläillä kun siinä on pariton määrä aikuisia ja silloin yksi jää ulkopuolelle. No siis eihän tää tietenkään oo mitään ultimatefaktaa, varmasti poikkeuksiakin on. Mutta väittäisin kuitenkin että ihmiset ovat mieluummin pareittain. Sitten on tietenkin vielä sekin, että Kimiä ei ole kastettu kirkkoon, näin ollen hänellä ei ole kummeja. Tämä on kuitenkin sellainen yhteenvievä tekijä. Kummit (noin niinkuin yleensä ottaen) ovat lapsen kanssa enemmän tekemisissä kuin muut sukulaiset.

Ja siis ei oo tarkoitus kirjoittaa mitenkään negatiivisesti mistään tai kestään, tää nyt on vain toteamus. Ja kuitenkin onhan sekin totta että mä olen koko ikäni asunut perheessä jossa mä nyt en muutenkaan oo tuntenut yhteenkuuluvuutta, koska mä olin kuitenkin niin vanhaksi asti perheen ainut tyttö ja kun siskoni syntyi niin meni kauan ennen kuin saatoimme olla oikeasti ystäviä ison ikäeron takia. Totta kai mä olin iloinen ja onnellinen ja olihan mulla helvetin hauskaa poikien kanssa. Mutta en mä kyllä koskaan tuntenut et kukaan ois mua ymmärtänyt. Tää on varmaan semmonen merkittävin tekijä edelleen mun elämässä. Mä en usko että on olemassa ryhmää missä mä kokisin olevan kaltaisiani ihmisiä.. Mut ei sen väliä, kuten tossa aikaisemminkin totesin, että onhan siitä myös paljon hyötyäkin. Ja muutenkin tää nyt oli taas tämmöstä "täytehöpinää"

Huomenna tai loppuviikosta luvassa kuvia mahdollisesti vähän varsinaisesta aiheesta eli treenailusta, ehkä myös kiinteistönhoitoon ja pakkaseen liittyvistä haasteista ja myös siitä miten Jeesus ilmestyi nakkiini :P