Plaah, mikä päivä..

Aamusta jo alkoi menemään, valitettavasti, laskujohteisesti... Otin aamulla tyhjään vatsan sellaisen superboosteri juoman, ikään kuin energiajuoman korvikkeena. Siitä tuli aikamoinen tärinä päälle, kärsin keskittymisvaikeuksista enkä meinannut millään päästä sellaiseen normirytmiin. Toki myös taustalla oli lyhyt uninen ja jokseenkin ahdistava yö, en saanut nukuttua vaan pyörin sängyssä levottomana. Lisäksi toinen laite hajosi ja huoltomiehemme oli lomalla. Siirryin varsinaisesta työtehtävästäni korjaamaan toista laitetta. Onneksi vika oli melko mitätön ja sain laitteen kohtuullisen nopeasti toimimaan. Koko päivä kuitenkin meni siinä normi aikataulun jäljessä juostessa..

Töistä päästyäni mun piti lähteä Rp7 vielä imuroimaan ja ottamaan ne muutamat viimeiset tavarani sekä leikkaamaan nurmikko, jotta uusien vuokralaisten on sitten hyvä muuttaa uuteen kotiin. Nurmikkoa ajellessani huomautin pojalleni useaan kertaan, että autosta virta pois ettei musiikkia saa kuunnella. Muutamien tuntien päästä kun mulla alkoi jo olemaan myös melko kova nälkäkin ja tarkoitus oli mennä kaupan kautta kotiin, syödä ja sitten salille. Jostain kumman syystä autoni ei kuitenkaan startannut :( Akku tyhjä, onneksi aina avulias veljeni tuli antamaan meille apuvirtaa. Tosin jouduimme odottelemaan häntä jonkin verran ja näin aikatauluni viivästyi.

Salilla oli ihan tappomeininki koska olin todella pahalla päällä, nyt olisi ollut hyvä fiilis mennä ottelemaan kehään :D Sain selkään, hauiksiin ja pohkeisiin ennätyspuristukset :D Jotain hyvää sentään ;) Ja kyllä sitten illalla jo aloin olemaan paremmalla tuulella kun jutustelin Kimin kanssa ja hän on yhtä huonosti vakavasti otettava kuin minä. Se yritti mulle tosissaan selittää jotain tärkeää asiaa ja kuitenkin sit samalla teki kainalopieruja. No sinällään se ei musta mitenkään erityissen huvittavaa oo, mutta kyllä siinä uskottavuus on tipotiessään.. Siitä muistuikin mieleeni eräs juttu kun olin vielä koulussa ja asuin asuntolassa muiden opiskelijoiden tavoin. Mulla tuli verta nenästä ja mä repäisin vessapaperista semmosen pitän palan ja sit pyöritin vain siihen semmosen nenään sopivan tupon. No sitten eräs ystäväni tuli sinne keittiöön, missä mä katoin telkku se paperi nenässä, uuden poikakaverinsa kanssa. Mä aloin juttelemaan sille sujuvasti ja kyselemään niitä näitä ja se paperi vain lepatti siinä suun edessä. Mä en itse edes huomannut että siinä olis ollut mitään erikoista... Uskottavuus oli siinäkin kohtaa, ehkä jopa pakkasen puolella.

Pikkasen kyllä päätä särkee vieläkin, se on kumma miksi sitä pitä aina hakata seinään..