torstai 3. joulukuuta 2009

Paljastuksia Part2

- Olen perfektionisti.
- Olen järjestyksen ihminen. Inhoan epäjärjestystä.
- Pidän hygieniasta.
- Pesen hampaita pakonomaisesti aamuin illoin. Lisäksi lankaan, pesen kielen, käytän suuvettä ja hampaiden valkaisuainetta. Kärsin suunnattomasti mikäli tämä joskus jää tekemättä. Tuolloin puhuminen inhottaa minua, koska koen suuni niin likaiseksi.
- Pesen myös vaatteitani usein.
- Olen "kranttu". Minulle ei kelpaa juuri mikään. Vaatteiden suhteen olen mieluummin ilman kuin otan jotkut joista en pidä.
- Minulla on kallis maku. Tahtoisin käyttää laadukkaita ihonhoitotuotteita, lisäravinteita ja vaatteita. Lisäravinteita käytänkin melko hyviä, mutta hieman epäsäännöllisesti, rahatilanteesta riippuen.
- Sopeudun helposti kaikkeen vaikka en välttämättä siitä pitäisikään.
- Treenaan puhtailla (olen kuullut tämän aiheuttaneen keskustelua).
- Tietyissä olosuhteissa olen suunnaton romantikko.. Pidän huomion antamisesta ja joskus se menee överiksikin. Itse en vaadi paljon (luulen että tästä löytyy monia mielipiteitä), riittää että edes joskus antaa huomiota oma-aloitteisesti. Pienellä yllätyksellä saa minut myös hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa.
- Ihmissuhteet ovat minulle raskaita. Pidän ihmisistä ilman vaatimuksia.
- Olen yksiavioinen. Olen ollut ennen tätä kahdessa muussa "vakavassa" suhteessa. Myös silloin olen yrittänyt rakentaa elämänikuista suhdetta. Tai toivonut niiden kestävän.. Ensimmäinen suhde oli melko riitaisa ja petollinen, olin tuolloin nuori ja innokas. Hän oli minua paljon nuorempi.
Toinen suhde kestikin melko hetken, mutta täytyy sanoa että kyseessä oli mies jolle olisin voinut jopa synnyttää. Ja se on paljon se. Tämän suhteen pilasin itse liaallisella varovaisuudella. Hänestä jäi hyvä muisto ja tahdon myös vaalia sitä läpi elämän. Hän olikin minua jo selvästi nuorempi.
Nykyinen suhteeni tuntuu (ainakin) vielä ihanteelliselta. Toki ongelmiakin on, mutta jostain syystä ne saadaan jotenkin aina selvitettyä. Hän on tietyllä tavalla täysin erilainen kuin minä. Hän on "pitkän linjan rakentaja", siis suunnitelmallinen ja hänellä on päämääriä. Multahan tällaiset ominaisuudet puuttuvat täysin.. Hän on siis minua selvästi nuorempi (bonusta) ja nainen.
- Ihailen buddhalaista elämännäkemystä. Olen kerran elämässä kokenut "onnen" minkä saa kun kieltäytyy mieltymyksiltä. Ei siis sokeria, alkoholia, tupakkaa eikä seksiä. Kaikkea mistä saa mielihyvää tulisi välttää. Tavallaan maksimoidaan kurjuus, keskitytään vain pakollisiin fyysisiin tarpeisiin eli korkealaatuiseen ravintoon, riittävään unensaantiin ja fyysiseen- sekä henkiseen kehitykseen. Näin kun tekee (ainakin minun tapauksessani) pidemmän aikaa saavuttaa tietynlaisen euforisen tilan. Olen kerran saavuttanut tämän ja se oli jotain uskomatonta... Siihen hakeutuminen houkuttaa päivittäin. Tosin silloin pitäisi katkaista ihmissuhde ja sitä en tahdo! Ainakaan tällä hetkellä.
- Yleisestä käsityksestä poiketen, en halua olla kaikessa parempi kuin muut. Rakastan kilpailua ja koska olen perfektionisti tahdon olla niin hyvä kuin se vain on mahdollista. En ikinä katso toisten suorituksia muuta kuin siitä itse oppiakseni.
- Häviö ei haittaa minua. Yritän totta kai aina parhaani, mutta läpi elämäni paljon kilpailtuani tiedän että se ei hetikään aina riitä.

Ei kommentteja: